Green Deal tarvitsee talonpoikaisjärkeä

Green Deal tarvitsee talonpoikaisjärkeä

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma Green Deal on toimenpidepaketti, jolla tuetaan tavoitetta ilmastoneutraalista EU:sta vuonna 2050. Suomen maatalouden osalta suurin kysymysmerkki liittyy tällä hetkellä tukirahojen kanavointiin: miten kiristyvät vaatimukset ja rahoitus kohtaavat? Hallitus teki Suomen EU-puheenjohtajakaudella esityksen monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Esitystä on luonnehdittu Euroopan kentillä vanhanaikaiseksi ja kunnianhimottomaksi. Vain muutama jäsenmaa antoi sille vaimeaa tukea. Siinä missä…

Hallituksella tavoite hyvä, keino väärä

Hallituksella tavoite hyvä, keino väärä

Opetusministeri Li Andersson kirjoitti (Ilkka-Pohjalainen 8.2.) hallituksen työpöydällä olevasta oppivelvollisuuden laajentamisesta. Hallitus tuntuu luulevan, että oppivelvollisuusiän nosto ratkaisee toisen asteen keskeyttämiset. Tavoitteena on toki oltava, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon, jotta pärjää työelämässä ja elämässä yleensäkin. Valittu keino on kuitenkin väärä. Yleensä toimet toisella asteella ovat jo auttamatta myöhässä. Tarvitsemme panostuksia varhaisiin…

Natoon hyvän sään aikana!

Natoon hyvän sään aikana!

Suomen pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä ensi vaalikaudella. Mustat pilvet liikkuvat lähialueilla, mutta Suomi vain odottaa ja katsoo mitä tapahtuu?  Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja vallannut Krimin. Nyt on Valko-Venäjän vuoro. Venäjä joutui antamaan sille itsenäisyyden Neuvostoliiton romahdettua. Nyt se haluaa sen takaisin. Silmukka kiristyy Valko-Venäjän ympärillä. Seuraavaksi on Suomen vuoro. Koska Suomi ei ole liittynyt Natoon…

Yrittäjäystävällisempi Kokoomus

Yrittäjäystävällisempi Kokoomus

Kurvisen puheet nykyhallituksen yrittäjäystävällisyydestä ovat vailla katetta, esimerkiksi hallituspiireissä kiihtyvä puhe ensimmäisen työntekijän palkkatuesta on löysää eikä se tule arvioni mukaan etenemään. Myös paikallisen sopimisen toimet joutuvat kyseenalaisiksi, sillä demarivetoisen hallituksen ay-taustavoimat tuskin tulevat tätä hyväksymään. Sopiikin kysyä, tiedetäänkö keskustassa ollenkaan mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa vai hoetaanko sitä kuin trendikkäitä mantroja? Näiden asioiden toteamiseen riittää ihan maalaisjärki. Lisäksi mietityttää osoittaako Kurvisen yrittäjille…

Yrittäjäystävällinen punamultahallitus on täyttä satua
|

Yrittäjäystävällinen punamultahallitus on täyttä satua

Keskustan edustaryhmän pohjalainen puheenjohtaja Antti Kurvinen lohkaisee Suomenmaan haastattelussa (18.1) oikein kovan luokan vitsin. Haastattelussaan hän väittää, ettei kokoomus olisi pystynyt hallituksessa puolustamaan yrittäjiä samaan tapaan kuin keskusta. Hallituksen eduksi voidaan kyllä laskea haastattelussa mainitut rekrytointituet, tuplapoistot ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen sivukulujen helpottaminen. Kurvinen jättää kuitenkin mainitsematta yrittäjille haitalliset päätökset. Joista esimerkkinä kotitalousvähennyksen leikkaus, jonka…

Pohjanmaan Kokoomus: Kirjeiden lähettelyjen sijaan konkreettisia työllisyystoimia

Pohjanmaan Kokoomus: Kirjeiden lähettelyjen sijaan konkreettisia työllisyystoimia

Työministeri Haatainen kertoi perjantaina työllisyystoimien etenemisestä. Haatainen toi esille, että työllisyystyöryhmien valmistelemia keinoja ovat mm. toukokuussa käynnistyvät kuntakokeilut, palkkatuen uudistaminen, työkykyä parantava tukiohjelma, täsmäkouluttaminen tehtäviin, joissa osaajista on pulaa ja työperäisen maahanmuuton sujuvoittamien. Yhtään uutta keinoa Haatainen ei tuonut esille. Haatainen puolestaan siirsi vastuuta muille toteamalla, että hänen vastuullaan on vain se, että prosessi kulkee…

Puheenjohtajan joulutervehdys

Puheenjohtajan joulutervehdys

Arvoisat Pohjalaiset, Vuosi alkaa lähentyä loppuaan. Meillä on takana monella tapaa poikkeuksellinen vuosi niin kotimaassa kuin maailmanpolitiikassa. Vuosi alkoi hallitusvastuussa ja tavoitteena oli suurimman puolueen paikka kevään eduskuntavaaleissa. Toisin kuitenkin kävi. Emme pystyneet parhaaseemme ja nyt maata johtaa punavihreä vasemmistohallitus Keskusta puolueen tuella. Tämä hallitus on harjoittamallaan politiikalla osoittanut sen, että Kokoomusta tarvitaan. Kokoomus on…

Pohjanmaan Kokoomus: Lakkoilusta paikalliseen sopimiseen

Pohjanmaan Kokoomus: Lakkoilusta paikalliseen sopimiseen

Pohjanmaan Kokoomus haluaa mahdollistaa aidon ja reilun paikallisen sopimisen kaikilla työpaikoilla. Kesällä julkaistun Yrittäjägallupin perusteella 84 prosenttia yrittäjistä on sitä mieltä, että työpaikoilla pitäisi saada sopia asioista mieluummin yhdessä kuin työehtosopimuksen mukaan. Tämä on tärkeä viesti suoraan yrittäjiltä päättäjille. − Paikallista sopimista pitää laajentaa, jotta yritysten kilpailukyky paranee. Työyhteisössä nähdään aidosti niin työnantajan kuin työntekijän…

Antti vaihtuu Sannaan! Mikä muuttuu?

Antti vaihtuu Sannaan! Mikä muuttuu?

Antti Rinteen hallitus oli vallassa puolisen vuotta. Keskusta menetti luottamuksen pääministeriin ja Antti Rinne joutui eroamaan. Ensi vuoden budjetti on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.  Hallitus jakaa rahaa joka suuntaan, valtion omaisuutta myydään ja lisää velkaa otetaan. Rahat jaetaan uusiin pysyviin menoihin ja erilaisiin etuisuuksiin. Talouskasvua vauhdittavia investointeja on vähän. Hallitus odottaa kasvua, jolla menot sitten katetaan….

Perusterveydenhuolto toimivaksi

Perusterveydenhuolto toimivaksi

Perusterveydenhuollossamme on kipukohtia ympäri Suomen. Emme ole tasavertaisessa asemassa ja erityisesti lääkäreiden puute on ongelmana  taantuvilla alueilla, mutta hoitoon pääsyssä on hankaluuksia myös suurimmissa kaupungissamme. Erityisen ongelmallista hoitoon pääsy on monisairaiden ja paljon palveluita tarvitsevien kohdalla. Palvelujen uudistaminen on lähdettävä ihminen edellä, mahdollisimman läheltä. Hoitoon pääsyn tulee olla helppoa, kun tarvitsee apua. Palvelujen käyttäjien palautteen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu