Pohjanmaan Kokoomus: Kirjeiden lähettelyjen sijaan konkreettisia työllisyystoimia
Työministeri Haatainen kertoi perjantaina työllisyystoimien etenemisestä. Haatainen toi esille, että työllisyystyöryhmien valmistelemia keinoja ovat mm. toukokuussa käynnistyvät kuntakokeilut, palkkatuen uudistaminen, työkykyä parantava tukiohjelma, täsmäkouluttaminen tehtäviin, joissa osaajista on pulaa ja työperäisen maahanmuuton sujuvoittamien. Yhtään uutta keinoa Haatainen ei tuonut esille.
Haatainen puolestaan siirsi vastuuta muille toteamalla, että hänen vastuullaan on vain se, että prosessi kulkee ja ettei tämä ole yhden ministerin show. Haatainen kertoi myös, että hän on lähettänyt muille ministeriöille kirjeen, jossa hän pyytää tietoja työllisyystoimenpiteistä ja laskelmia niiden vaikutuksista.
−Tässä tilanteessa ei riitä kirjeiden lähettäminen hallituskumppaneiden ministereille. On tuotava pöytään konkreettisia keinoja työllisyystavoitteeseen pääsemiseksi. Vain työllisyystavoitteeseen pääsyllä voidaan toteuttaa hallituksen jo toteuttamat menolisäykset, toteaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala.
Pohjanmaan Kokoomus huomauttaa myös, että työikäinen väki vähenee vaalikauden aikana noin 40 000 henkilöllä. Se antaa tilastollista etua hallitukselle, vaikka kansantaloudellisesti se vaikeuttaa entisestään hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä. Tämä on otettava kokonaisuutta ajatellessa vakavasti huomioon.
Pohjanmaan Kokoomus esittää hallitukselle, että esimerkiksi paikallinen sopiminen on yksi Kokoomuksen lukuisista vaihtoehtobudjetin työllisyystoimista, joihin hallituksen tulisi tarttua. Paikallinen sopiminen lisää selvästi yritysten rohkeutta palkata lisää työvoimaa. Suomen Yrittäjien laskelmien mukaan paikallisen sopimisen työllisyysvaikutus olisi noin 15 000 työllistä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kurvinen kehui hallituksen toimia yrittäjille edullisiksi. Jos todella aiotte olla yrittäjien puolella, ottakaa paikallinen sopiminen työllisyyttä edistävien toimenpiteiden listalle.