Hallituksella tavoite hyvä, keino väärä
Opetusministeri Li Andersson kirjoitti (Ilkka-Pohjalainen 8.2.) hallituksen työpöydällä olevasta oppivelvollisuuden laajentamisesta. Hallitus tuntuu luulevan, että oppivelvollisuusiän nosto ratkaisee toisen asteen keskeyttämiset.
Tavoitteena on toki oltava, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon, jotta pärjää työelämässä ja elämässä yleensäkin.
Valittu keino on kuitenkin väärä. Yleensä toimet toisella asteella ovat jo auttamatta myöhässä. Tarvitsemme panostuksia varhaisiin vuosiin ja perusasteelle.
Koulupolun perusta luodaan varhaiskasvatuksessa. Kokoomus ajoi jo ennen vaaleja kaksivuotisen esiopetuksen toteuttamista. Tämä vahvistaisi oppimisen edellytyksiä ja parantaisi myös varhaiskasvatuksen osallistumisastetta.
Varhaiskasvatuksessa usein jo huomataan lapsen tuen tarve ja silloin hänen on apua saatava.
Peruskoulun päättää joka vuosi noin 6 000 nuorta ilman riittäviä perustaitoja. Luku-, kirjoitus- ja laskutaito ovat edellytyksiä toisella asteella pärjäämiseen. Ellei näitä ole, lisää se opintojen keskeyttämistä. Tähänkään ongelmaan oppivelvollisuuden laajentaminen ei vastaa.
Tarvitaan peruskoulun vahvistamista ja joustavuuden lisäämistä. Toinen oppii tekemällä, toinen lukemalla. Tähän on opettajilla oltava resursseja. Oppimisen tukea on lisättävä ja opinto-ohjausta vahvistettava. Toisen asteen keskeyttämisen yksi merkittävimpiä syitä on väärä alan valinta.
Toimenpiteitä on kohdistettava erityisesti niille nuorille, joilla on ongelmia peruskoulussa ja jotka ovat vaarassa ”pudota” toisen asteen koulutuksessa. Syinä saattavat olla mielenterveys- tai päihdeongelmat tai yksinkertaisesti erilaiset oppimisvaikeudet.
Vaikuttavinta on tarjota tukitoimia räätälöidysti niitä tarvitseville, eikä yhtä ratkaisua koko ikäluokalle. Ratkaisu ei voi olla pakottaa oppilas kouluun, sillä tunnetusti ”kannettu oppilas ei luokassa pysy”.
Ja miten hallitus on ajatellut, että oppivelvollisuuden laajentaminen on mahdollista toisen asteen tutkinnon suorittamiseen saakka?
Tosiasiassahan toinen aste jatkuu vielä noin vuoden siitä, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Hallituksen ratkaisulla ei varmisteta, että tutkinto todella tulee suoritetuksi. Tässä tulee vastaan perustuslaki. Täysi-ikäistä kun harvemmin voi mihinkään vasten tahtoaan pakottaa.
Oppivelvollisuuden pidentämiselle ei myöskään ole varattu riittävästi rahoitusta.
Varattujen määrärahojen riittämättömyys tulee haastamaan jo nyt köyhiä kuntia ja koulutuksen järjestäjiä, jotka joutuvat pahimmillaan tinkimään koulutuksen laadusta rahoittaakseen hallituksen hankkeen.