Puheenjohtajan joulutervehdys
Arvoisat Pohjalaiset,
Vuosi alkaa lähentyä loppuaan. Meillä on takana monella tapaa poikkeuksellinen vuosi niin kotimaassa kuin maailmanpolitiikassa. Vuosi alkoi hallitusvastuussa ja tavoitteena oli suurimman puolueen paikka kevään eduskuntavaaleissa. Toisin kuitenkin kävi. Emme pystyneet parhaaseemme ja nyt maata johtaa punavihreä vasemmistohallitus Keskusta puolueen tuella.
Tämä hallitus on harjoittamallaan politiikalla osoittanut sen, että Kokoomusta tarvitaan. Kokoomus on se vastuullinen vaihtoehto tämän hallituksen toiminnalle. Siitä meidän pitää pystyä vakuuttamaan suomalaiset ensi vuonna.
Kiitos teille kaikille ahkerille kokoomuslaisille panoksestanne puolueen eteen. Tämä on ollut myös järjestökentälle haastava vuosi. Eduskuntavaalit, Europarlamenttivaalit, siirtyminen oppositioon ja valmistautuminen tuleviin haasteisiin on vaatinut paljon. Kaikki tämä on kuitenkin vahvistanut meitä ja olemme valmiita tuleviin haasteisiin.
Nyt voimme hetkeksi rauhoittua joulun viettoon ja valmistautua uuteen vuoteen. Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta teille, teidän perheillenne ja läheisillenne.