Liikunta- ja kulttuuriyhdistysten vuosien työ turvattava koronakriisissä
Olemme saaneet lukea viime aikoina kulttuurin ja liikunnan alalla toimivien paikallisten toimijoiden ja yhdistysten ahdingosta koronaepidemian vuoksi. Suomessa on tuhansia upeita seuroja, joiden toimijoiden arvokas vapaaehtoistyö kannattelee tällä hetkellä merkittävältä osin suomalaisten, erityisesti lasten ja nuoren liikkumista ja harrastamista. On hälyttävää, että moni seura kamppailee rahoituksen puutteesta samalla, kun päivittäinen liikkumisemme vähenee. Samaan aikaan myös…