Muuttuuko koulun rooli?
Tämä kirjoitus ei koske vain koronatilanteesta johtuvia haasteita koulumaailmassa. Kirjoitan asioista, jotka ovat olleet nähtävissä jo pitkään.
Korona on valitettavalla tavalla tehnyt näkyväksi sen, miten erilaisista lähtökohdista lapset koulua käyvät.
Etäopetukseen siirtyminen koronaepidemian hillitsemiseksi lisäsi perheiden tuen merkitystä erityisesti pienten koululaisten koulunkäynnille. Toisissa perheissä tukea on ollut saatavilla, toisissa ei. Tilanne on ollut haastava monelle, toisille mahdoton.
Koronakriisin seurauksena oppilaiden oppimistulokset voivat heikentyä, mutta suurempi huoli on siitä, mitä se tekee vuorovaikutustaidoille, turvallisuudentunteelle ja kaikelle sille, mitä koulu sosiaalisena ympäristönä lapsille ja nuorille antaa. Se mitä suomalainen peruskoulu on pystynyt kotitaustoista johtuvia eroja tasoittamaan, tuo korona nuo erot esiin.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on toki puhuttanut meitä jo ennen koronaakin. On selkeästi tiedossa, että monien perheiden ongelmat näkyvät lapsen henkisessä tasapainossa.
Kouluissa se näkyy lisääntyneenä levottomuutena, millä on monenlaiset kasvot. Se on näkynyt mm. kiusaamisena ja tunnesäätelyvaikeuksina. Koronakriisillä on siten toisenlaisiakin seurauksia. Se on näin ollen mahdollistanut kiusatulle rauhallisen oppimisympäristön kotona ja helpottanut lapsen henkistä hyvinvointia. Tämäkin puoli asiasta on tiedossa.
Miten koulu voi vastata näihin ongelmiin koronan jälkeen? Miten lisätä lasten turvallisuudentunnetta, sosiaalisia taitoja, henkistä tasapainoa? Mitä oppilaat tarvitsevat, kun osa heistä palaa kouluun yritettyään oppia kodissa missä päihteiden, mielenterveysongelmien tai puutteellisen kielitaidon vuoksi tukea ei ole ollut saatavilla. Tuen sijasta tarjolla on ollut huolta, mahdollisesti jopa nälkää.
Kouluilla on tilanteen jälkeen edessään haaste. Sen rooli tulee muuttumaan, haluamme sitä tai emme. Koulun tulee olla valmis ottamaan enemmän vastuuta lasten kokonaishyvinvoinnista.
Miten korvata ne menetetyt opettavaiset kokemukset, joita koulu lapsen arjessa turvallisine aikuisineen olisi lapsen sitä tarvitessa, tarjonnut. Miten estää itsetuntokolhut niille, jotka puutteellisen tuen takia ovat etäopetuksen aikana pudonneet kelkasta.
Keinoja on mutta niiden käyttöönotto vaatii sekä resursseja että uudenlaista ajattelua. Opettajat eivät yksin voi tukea kouluun palaavia lapsia. Uudenlainen ajattelu vaatii rohkeutta puuttua niihinkin asioihin, joita ennen ei mielletty koulun tehtäväksi. Tarvitaan yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä ja neuvokkaita ratkaisuja.
Koulu on ja tulee olemaan ratkaisevassa asemassa siinä korjausprosessissa mitä tarvitaan lasten tukemiseksi koronakriisin jälkeen. Valtion on panostettava tähän takaamalla tarvittavat resurssit. Taloudellisesti tämä tarkoittaa isoa satsausta. Kunnat eivät tähän taloudellisen tilanteen vuoksi yksin pysty. Resurssien lisäksi kouluissa tulee rakentaa nyt myös uudenlaista asennetta ja ilmapiiriä, jolla vastaanotetaan lapset takaisin kouluun sitten kun se katsotaan turvalliseksi. Tämän ajankohdan arvioissa otetaan huomioon varmasti niin terveydelliset riskit kuin sosiaalinen hinta.
Nyt vallitseva poikkeustilanne on lisännyt epävarmuutta ja se tunne on läsnä lapsilla ja nuorilla päivittäin. Tätä ”laskua” tullaan vielä maksamaan pitkään sekä oppilaiden oppimiseen liittyvien asioiden että päivittäisen koulunkäynnin tuoman rytmin ja yhteisöllisyyden puutteen vuoksi.
Nämä kaikki esitetyt ongelmat ja niihin löydettävät ratkaisut ovat meidän kaikkien asia. Nyt koulussa opiskelevat lapset ja nuoret ansaitsevat tukemme. He tarvitsevat sitä selvitäkseen tästä ja seuraavista haasteista.