Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi
Pohjanmaan Kokoomus
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot
Pohjanmaan Kokoomus
Uutiset

Pohjanmaan Kokoomus: Yrittäjät tarvitsevat tukea ahdinkoonsa

16.3.202016.3.2023

Koronavirus koettelee Suomea ja suomalaisia. Nyt on tärkeintä tehdä kaikki voitava ihmisten terveyden suojelemiseksi. Epidemia vaatii rajoitteita arkeen, jotta selviämme vaikeasta tilanteesta mahdollisimman pienin vahingoin. Maan hallituksella on kaikkien eduskuntapuolueiden tuki tehdä kaikki tarpeelliseksi katsotut toimenpiteet ihmisten terveyden ja suomalaisten turvaamiseksi.

Terveysriskien lisäksi kannamme suurta huolta yrityksistä ja yrityksissä työskentelevistä ihmisistä. Koronaviruksen vaikutukset näkyvät nyt jo yritysten kassassa. Kriisin vaikutukset ulottuvat myös pitkälle tulevaan.

Kriisin alussa ensimmäisiä häviäjiä olivat matkailualan yritykset, kun turistivirrat hupenivat yllättäen. Kun suomalaiset jäävät nyt kotiin ja tapahtumia on jouduttu perumaan, on kysyntä pysähtynyt monilla aloilla kuin seinään.

Yritysten hätä on suuri tässä uudessa tilanteessa, vaikka poikkeusolot ovat vasta alkaneet. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat pienyrittäjät, jotka jo nyt kärsivät hiljentymisestä. On suuri riski, että tähän saakka säntillisesti asiansa hoitaneet yritykset ajautuvat konkurssiin.

Pohjanmaan Kokoomus odottaa julkisilta toimijoilta nopeaa valmistautumista yrittäjien ja yritysten henkilökunnan auttamiseksi kriisin yli. Maan hallituksen, maakunnallisten toimijoiden ja kuntien tulisi nyt valmistautua tukemaan paikallisia yrityksiä käytettävissä olevin keinoin.

Esitämme, että hallitus antaa Verohallinnolle ohjeen mahdollistaa yritysten oma-aloitteisten veromaksujen korottoman lykkäyksen ja yrittäjäeläke- ja työnantajamaksujen lykkäyksen siihen asti, että koronakriisi on ohi.

Avainsanat: #piirihallitus

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Ilmastopolitiikan tavoitteita on konkretisoitava toimenpiteitä varten
SeuraavaJatka
Turvapaikanhakua on rajoitettava poikkeustilanteissa

Pohjanmaan Kokoomus r.y.
Puskantie 5
60100 Seinäjoki
pohjanmaankokoomus@kokoomus.fi

  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot

Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube

© 2026 Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot
Haku