Verokiimainen hallitus autoilijoiden kimpussa

Keskustan eduskuntaryhmän pj. Antti Kurvinen ehdotti alkuviikosta satelliittipaikannukseen perustuvaa tieveroa. Pohjanmaan Kokoomus tyrmää Kurvisen ehdotuksen. Paikantamiseen liittyy suuria ongelmia yksityisyydensuojasta ja tietoturvasta. -Tämä on suorastaan vaarallinen ajatus, että yksityishenkilöiden liikkumistietoja kerättäisiin järjestelmällisesti. Mikä olisi seuraava tapa valvoa kansalaisia? Siirrytäänkö tässä kohti neuvostoliittolaista kontrolliyhteiskuntaa, pohtii Pohjanmaan Kokoomuksen pj. Jesse Luhtala. Keskustan ulostulo on selkeä hätähuuto ja…

Kenelle sote tehdään?

Kenelle sote tehdään?

Eivät mene jakeluun viimeisimmän sote-esityksen tarjoamat parannukset. Tarjolla on poliittinen sote. Tarjolla on kontrollia lisäävä ja etäännyttävä hallintohimmeli, jonka suuruusluokka on sellainen, että hirvittää. Tarjolla on hallintoa ja ohjaamista, lisää ahdinkoa kunnille ja edelleen niiden kasvun ja kehittymisen hidastamista. Tärkein asia tuntuu olevan maakuntahallinnon luominen ja lisää vaaleja. Tärkeämpää olisi puhua ihmisten arjesta, nyt jo…

Autio

Vastuu veloista on kannettava hallituksessakin

Hallituksen budjettiriihen myötä Suomen velkaantuminen on räjähtämässä käsiin. Parin vuoden aikana velkaa otetaan likimain 30 miljardia euroa, jolloin valtion velka kasvaa ennätykselliseen noin 135 miljardiin euroon. Summa on niin valtava, että sitä on vaikea pienen ihmisen käsittää. Selvää on kuitenkin se, että maksajina olemme minä ja sinä sekä suomalaiset jälkeemme. Työikäisiin suhteutettuna oma osuuteni tulee…

Hallitus osoitti kyvyttömyytensä tehdä työllisyyspäätöksiä

Budjettiriihen työllisyystoimien tulokset jäivät laihoiksi. Hallitus ei kyennyt tekemään riittäviä työllisyyspäätöksiä, vaikka keskusta asetti työllisyystoimet neuvotteluiden kynnyskysymykseksi. Sen sijaan hallituksen päätökset vievät Suomea kohti hyvinvointipalveluiden leikkauksia ja massiivisia veronkorotuksia. Valtio ottaa velkaa tänä vuonna 17,7 mrd euroa ja ensi vuonna 10,8 mrd euroa. Tämä tekee kahden vuoden aikana yhteensä 28,5 mrd euroa lisää velkaa. Lukujen…

Raiteista vauhtia kasvuun

Raiteista vauhtia kasvuun

Pohjanmaan Kokoomus näkee raideliikenteen kehittämisen ja saavutettavuuden parantamisen yhtenä tärkeänä koronaelvytyksen keinona. Pääradan isojen ratainvestointien toteutettavissa olevat osat tulee linkittää Euroopan Unionin elvytysrahaston investointeihin, joilla tuetaan kilpailukykyä, työllisyyttä, kestävää kehitystä ja alueellista yhteenkuuluvuutta. Päätavoite tulee olla Suomen talouden vahvistaminen kytkemällä kaupunkiseudut vahvemmin toisiinsa nopeilla junayhteyksillä. Pohjalaismaakunnissa on lähdettävä rohkeasti kehittämään Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata yhdistävää Duoraideliikennettä….

Suomi on Kreikan tiellä

Sanna Marinin hallitus on vasemmistolaisin hallitus Suomessa vuosikymmeniin, vaikka viime eduskuntavaaleissa oikeistopuolueet saivat selvän enemmistön eduskuntaan. Onko tämä todellista demokratiaa? Hallitus ottaa tänä vuonna uutta velkaa noin 20 miljardia euroa. On selvää, että hallituksen pitää kantaa vastuu koronaepidemian vaurioiden korjaamisesta, koska hallituksen päätökset vaikeuttivat monen yrityksen toimintaa. Hallitus on hoitanut koronkriisiä tähän asti hyvin. Siitä…

Pohjanmaan Kokoomus: Turkistarhaus sallittava jatkossakin

Pohjanmaan Kokoomus: Turkistarhaus sallittava jatkossakin

Pohjanmaan Kokoomus ihmettelee SDP:n puoluekokouksen linjausta tavoitella turkistuotannon ja turkisten myyntiä kieltävää lainsäädäntöä Suomeen. Kokoomus pitää arvossaan elinkeinovapautta ja vastuuta eläinten hyvinvoinnista. On huomattava myös, että turkisalalla on omat sertifikaatit, joiden toteutumista valvotaan elinkeinon sisällä. Toimiala siis itse panostaa eläinten hyvinvointiin enemmän kuin laki tällä hetkellä vaatii. Maassamme on noin 900 turkistilaa, joista suurin osa…

Pohjanmaan Kokoomuksen edustajat puoluevaltuustoon

Pohjanmaan Kokoomuksen edustajat puoluevaltuustoon

Pohjanmaan Kokoomus piti kevätkokouksensa 22.8. Kauhavalla PowerParkissa. Pohjanmaan Kokoomus esittää puoluekokoukselle puoluevaltuustoon seuraavalle kaksivuotiskaudelle seuraavia jäseniä ja heille henkilökohtaisiksi varajäseniksi: Jukka Joensuu, Alajärvi (Pentti Haimakainen, Kokkola) Veli-Matti Lillbacka, Kauhava (Harri Salonen, Kurikka) Antti Tuomela, Laihia (Kyllikki Anttila, Seinäjoki) Riitta Pääjärvi-Myllyaho, Vaasa (Mikael Perjus, Kristiinankaupunki) Riitta Maunula-Craycroft, Kauhajoki (Riitta Koivula, Kauhajoki) Varsinaisen valinnan puoluevaltuuston kokoonpanosta tekee…

Pohjanmaan Kokoomus: Piilotteleeko hallitus tarkoituksella velkakelloa?

Pohjanmaan Kokoomus on huolissaan hallituksen toimista, joilla hämärretään Suomen todellista velkamäärää. Keskustelu velanotosta on pyritty vain hiljentämään ja vääristämään perusteluilla, että muutkin valtiot velkaantuvat samaan tahtiin. Suomi velkaantuu ennätystahtia. Valtionvelka on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut ja velan määrä ylittää tänä vuonna 20 000 euroa suomalaista kohti. Velanoton miljardivauhti kostautuu tulevina vuosina kasvavina korkoina ja leikkauksina suomalaisten…

Kokoomuksen puoluesihteeri Kokko: Lykkääkö hallitus kipeät päätökset kuntavaalien yli?

Kokoomuksen puoluesihteeri Kokko: Lykkääkö hallitus kipeät päätökset kuntavaalien yli?

Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko pohtii Pohjanmaan Kokoomuksen Oikeaa Puhetta -ohjelmassa hallituksen päätöksentekokykyä. Kokko ei usko, että hallitus pystyy tekemään riittäviä päätöksiä suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi myös tulevina vuosina −On mielenkiintoista, että pystyykö hallitus lykkäämään kansan silmissä kipeitä päätöksiä kuntavaalien yli vai ei. En usko, että yksikään hallituksessa oleva puolue tekee jonkun kannalta taloudellisesti ikäviä päätöksiä ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu