Taittonen jatkaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana

Kuortanelainen rehtori Jussi Taittonen valittiin yksimielisesti jatkamaan Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Vaasassa kokoontunut piirikokous valitsi niin ikään yksimielisesti piirin varapuheenjohtajiksi kauhavalaisen Anna-Maija Rengon ja vaasalaisen Tommi Mäen. Piirin luottamusmiestaloudenhoitajana ja piirihallituksen jäsenenä jatkaa seinäjokelainen Aki Kinnunen. Muista piirihallituksen jäsenistä suoritettin vaali. Valituiksi tulivat äänimääräjärjestyksessä jalasjärveläinen Aku Autio, kauhavalainen Anna-Leena Sorvisto, teuvalainen Jukka Leppäniemi, alajärveläinen Jukka Joensuu, kokkolalainen…

Talous ja Korona

Talous ja Korona

Mennyt vuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Ei vaan terveyden osalta, mutta myös talouden osalta. Puhjennut pandemia asetti yhteiskunnalle aivan uudet haasteet. Samoin meille yksittäisille ihmisille. Tuli eristystä ja etäopetusta ja -töitä. Vanhemmat ihmiset joutuivat pitkiksi ajoiksi eristykseen muista ihmisistä. Pelko oli myös kova minkälaiset vaikutukset tämä aiheuttaa meidän taloudellemme. Puhuttiin jopa n. 7% BKT:n…

Teija Uitto-Kohonen Pohjanmaan Kokoomuksen vaalikoordinaattoriksi

Teija Uitto-Kohonen Pohjanmaan Kokoomuksen vaalikoordinaattoriksi

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on valinnut osa-aikaiseksi vaalikoordinaattoriksi vimpeliläisen Teija Uitto-Kohosen. Uitto-Kohonen osallistuu Pohjanmaan Kokoomuksen eduskuntavaalien kampanjan toteutukseen, ehdokkaiden koulutukseen ja vaaliviestintään. Hän aloittaa tehtävässä lokakuussa. – On hienoa päästä osaksi Pohjanmaan Kokoomuksen tiimiä. Tartun vaalikoordinaattorin mielenkiintoiseen tehtävään positiivisella otteella ja energialla, sanoo Uitto-Kohonen. Pohjanmaan Kokoomuksen vaalipäällikkönä toimii piirin toiminnanjohtaja Riikka Varila. Varila on erittäin iloinen,…

Tervehdys porvarit ympäri Pohjanmaata

Tervehdys porvarit ympäri Pohjanmaata

Kesä on ollut mitä helteisin ja samalla mieleiseni. Nyt alkaakin mielenkiintoinen poliittinen ajanjakso syksy, talvi ja kevät. Kaikesta oppositon kritiikistä huolimatta muistakaamme, että talous paranee, työttömyys vähenee ja valtionvelka, jos ei nyt sentään vähene, niin sen kasvua on hillitty. Lisäksi hallituspuolueena kannatuksemme on vahvalla pohjalla. Näillä eväillä on hyvä lähteä kohti eduskuntavaaleja. Kuortaneella olemme päätyneet…

Tervetuloa Kokoomus-risteilylle 7.–8.3.2015

Kun vanha tapa ei toimi, pitää keksiä uusia. Tule mukaan Kokoomuksen korjausliikeristeilylle 7.-8.3. kuulemaan ja kertomaan, kuinka Suomi saadaan taas liikkeelle. RISTEILYLLE ODOTETAAN jälleen laivan täydeltä väkeä. Mukana menossa myös puoluejohtoa ja ministereitä. Ohjelmassa on sopivassa suhteessa asiaa ja hauskanpitoa. RISTEILYLAIVAMME Tallink Baltic Queen lähtee Helsingin Länsisatamasta lauantaina 7.3. klo 18.30 ja palaa seuraavana päivänä…

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomuksen kuntavaalien ehdokasmäärä nousi viime vaaleista yli 40 ehdokkaalla

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomuksen kuntavaalien ehdokasmäärä nousi viime vaaleista yli 40 ehdokkaalla

Pohjanmaan Kokoomuksen paikallisyhdistykset ovat jättäneet ehdokaslistansa Vaasan vaalipiirissä. Ehdokkaita on yhteensä 560. Viime kerralla Kokoomuksen ehdokkaita Vaasan vaalipiirissä oli 517. -Pohjanmaan Kokoomuksen yhdistykset nostivat ehdokasmäärää yli 40 henkilöllä keskellä koronakriisiä. Kasvu on ollut tasaista koko vaalipiiriä. Erityinen onnistuminen on ollut Seinäjoella täysi lista ja entistä pidemmät ehdokaslistat myös maakuntakeskuksissa Kokkolassa ja Vaasassa, iloitsee Pohjanmaan Kokoomuksen…

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomus asetti täydet ehdokaslistat Etelä-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomus asetti täydet ehdokaslistat Etelä-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle

Pohjanmaan Kokoomus on asettanut täydet 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle sekä Keski-Pohjanmaalle vaaliliitossa RKP:n kanssa. Kokoomuksen keskeinen tavoite on olla historian ensimmäisten aluevaalien suurin puolue, jota onnistunut ehdokasasettelu hyvinvointialuilla tukee. Kokoomus on asettanut täydet ehdokaslistat jokaisella Suomen hyvinvointialueella. Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala on otettu paikallisesti sekä valtakunnallisesti onnistuneesta ehdokashankinnasta sekä kiittelee kaikki…

Toivoa ja tulevaisuutta

Toivoa ja tulevaisuutta

Suomen menestystä on selitetty koulutusjärjestelmämme tasa-arvoisuudella ja korkealla laadulla. Sivistys onkin tärkeä arvo yksilön ja yhteiskunnan kannalta. Suomi tarvitsee käyttöönsä kaiken mahdollisen osaamispotentiaalin. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus unelmoida ja toivoa. Heidän unelmillaan on merkitystä. Silloinkin, kun koko yhteiskunta taistelee koronaviruksen leviämistä vastaan. Juuri pitkittyneessä kriisissä tarvitsemme toiveikasta katsomista tulevaisuuteen. Koulu on paikka, johon…

Turvan tunne politiikan teossa

Turvan tunne politiikan teossa

Uuden valtuustokauden alettua on kunnissamme kokeneempien luottamushenkilöiden lisäksi myös paljon uusia päättäjiä. Monelle kunnallinen poliittinen päätöksenteko on uutta ja osin myös uskallusta vaativaa toimintaa. Jotta uskalletaan, on päättäjillä oltava selkeästi vahva turvallisuudentunne päätöksiä tehtäessä ja ajatuksia jaettaessa. Kokemukseni mukaan aloittelevan luottamushenkilön ei ole aina helppo tuoda omia poikkeavia ajatuksia ja esityksiä esille, tuntematta pientä ”pelkoa”…

Turvapaikanhakua on rajoitettava poikkeustilanteissa

Turvapaikanhakua on rajoitettava poikkeustilanteissa

Kreikan ja Turkin rajalla lyhyessä ajassa tapahtuneet luvattomat rajanylitykset lasketaan kymmenissä tuhansissa. Näin laajamittainen tunkeutuminen on rajaa vartioiville viranomaisille merkittävä rasite. Riskit ylilyönneille ja entistä jyrkemmälle suhtautumiselle pakolaisia kohtaan kasvavat. Käynnissä oleva siirtolaiskriisi on Turkin järjestämä hybridioperaatio, jollaiseen Suomellakin on oltava selkeä linja ja torjuntavalmius. Pääministeri Sanna Marin on todennut, että nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa rajan…

Sisällön loppu

Sisällön loppu