Talous ja Korona
Mennyt vuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Ei vaan terveyden osalta, mutta myös talouden osalta.
Puhjennut pandemia asetti yhteiskunnalle aivan uudet haasteet. Samoin meille yksittäisille ihmisille. Tuli eristystä ja etäopetusta ja -töitä. Vanhemmat ihmiset joutuivat pitkiksi ajoiksi eristykseen muista ihmisistä. Pelko oli myös kova minkälaiset vaikutukset tämä aiheuttaa meidän taloudellemme.
Puhuttiin jopa n. 7% BKT:n pudotuksesta. Onneksemme tämä ei toteutunut, vaan pudotus oli vain n. 2,8%. Kaupunkimme kohdalla kävi jopa niin, että verokertymä nousi.
Toivottavasti tämä kaikki on kuitenkin pian ohimenevä välivaihe meidän maassamme.
Nyt on jo tulossa uudet haasteet, vai sanotaanko vanhat. Maailmalta kuuluu jo puheita, että korot olisivat nousemassa.
Meillä on olemassa vielä kovat haasteet kaupungissamme. Hybridi-hanke aiheuttaisi n. 50.milj.€ kustannukset. Yhdistetystä Jokilaakson- Hakalahden yhtenäiskoulusta tullee n. 30 milj. € ja Donnerska Skolanin peruskorjaus aiheuttanee n. 10 milj. €. Lisäksi on tapetilla päiväkotien rakennus/saneeraus hankkeita.
Kaikki nämä ovat tärkeitä hankkeita. Mutta samalla emme saa unohtaa kaupungin perustehtäviä. Meidän inframme ei ole uusi enää. Kadut kaipaavat pinnoitusta, jopa peruskorjausta, samoin kylien tieverkosta on kovasti kulunut. Pyöräteiden hyvä kunto on tärkeä, jotta se mahdollistaisi helpon ja turvallisen liikkumisen. Ei ainoastaan hyötyliikkumisen, vaan myös vapaa-aika liikkumisen. Tämähän edesauttaa kaupunkia saavuttamaan yhden sen perustehtävistä, nimittäin ennakoiva terveydenhuolto. Näin voitaneen säästää eräitä euroja terveyskustannuksissa.
Mutta tärkein asia meidän taloutemme hoidossa on muistaa, että toisin kuin jotkut väittävät kaikki velka on aikanaan maksettava takaisin. Emme saa asua talouttamme niin, että jätetään kohtuuttomasti velkaa lastemme ja lastenlastemme maksettavaksi.
Tämän takia olemme Kokoomuksen sisällä puhuneet siitä, että esim. hybridihanke tulisi toteuttaa vaiheittain ja jopa siten, että jalkapallo jäisi nykyiselle paikalleen keskuskentälle.