Autio

Vastuu veloista on kannettava hallituksessakin

Hallituksen budjettiriihen myötä Suomen velkaantuminen on räjähtämässä käsiin. Parin vuoden aikana velkaa otetaan likimain 30 miljardia euroa, jolloin valtion velka kasvaa ennätykselliseen noin 135 miljardiin euroon. Summa on niin valtava, että sitä on vaikea pienen ihmisen käsittää. Selvää on kuitenkin se, että maksajina olemme minä ja sinä sekä suomalaiset jälkeemme. Työikäisiin suhteutettuna oma osuuteni tulee…

Verokiimainen hallitus autoilijoiden kimpussa

Keskustan eduskuntaryhmän pj. Antti Kurvinen ehdotti alkuviikosta satelliittipaikannukseen perustuvaa tieveroa. Pohjanmaan Kokoomus tyrmää Kurvisen ehdotuksen. Paikantamiseen liittyy suuria ongelmia yksityisyydensuojasta ja tietoturvasta. -Tämä on suorastaan vaarallinen ajatus, että yksityishenkilöiden liikkumistietoja kerättäisiin järjestelmällisesti. Mikä olisi seuraava tapa valvoa kansalaisia? Siirrytäänkö tässä kohti neuvostoliittolaista kontrolliyhteiskuntaa, pohtii Pohjanmaan Kokoomuksen pj. Jesse Luhtala. Keskustan ulostulo on selkeä hätähuuto ja…

Välitilinpäätös

Välitilinpäätös

Havahduin viime viikonloppuna siihen, että kunnallisvaaleista oli vierähtänyt jo peräti kokonainen vuosi. Vuosi sitten saimme ympäri Suomen kuntiin tuhansia uusia, täynnä intoa ja energiaa olevia valtuutettuja, jotka ovat nyt päässeet näyttämään kyntensä ensimmäisen vuoden ajan. Vaalien jälkeen jokaisessa kunnassa käytiin pitkät ja hartaat neuvottelut puolueiden kesken eri luottamuspaikkojen keskinäisestä jaosta. Tällainen puolueiden keskinäinen neuvottelumallihan on…

Yhteiskuntasopimus koskettaa meitä kaikkia

Paljon puhuttu yhteiskuntasopimus (YKS) on nyt taputeltu ja odottelemme vielä SAK:n eri liittojen ratkaisuja asiasta. Meidän suomalaisten kannalta on hyvä, että sopimus syntyi. Vaihtoehtona olisivat olleet isot lisäleikkaukset ja veronkiristykset. Yrittäjät arvostavat varmasti myös sitä, että neuvottelut paikallisesta sopimisesta jatkuvat. Varmaa on, että YKS koskettaa meitä kaikkia. Sopimuksen ainoa tehtävä on kääntää Suomen talous kasvuun…

Yksilön- ja mielipiteen vapaus osana työelämää – perusasia!

Yksilön- ja mielipiteen vapaus osana työelämää – perusasia!

Aktiivimalli on herättänyt valtavaa huomiota mediassa ja eri ammattiliitot järjestivät 2.2. mielenilmauksen aktiivimallia vastaan. Tähän liittyen esim. Teollisuusliitto on painostanut kaikkia jäseniään ja myös liittoon kuulumattomia, saman TESin alaisuudessa työskenteleviä työntekijöitä osallistumaan tähän poliittiseen mielenilmaukseen. Liitto jopa uhkasi pakottaa lakkoon osallistumattomia työntekijöitä tekemään kirjallisen tai suullisen selvityksen siitä, jos ei osallistu kyseiseen lakkoon. Yksilönvapaus ja…

Yrittäjäystävällinen punamultahallitus on täyttä satua
|

Yrittäjäystävällinen punamultahallitus on täyttä satua

Keskustan edustaryhmän pohjalainen puheenjohtaja Antti Kurvinen lohkaisee Suomenmaan haastattelussa (18.1) oikein kovan luokan vitsin. Haastattelussaan hän väittää, ettei kokoomus olisi pystynyt hallituksessa puolustamaan yrittäjiä samaan tapaan kuin keskusta. Hallituksen eduksi voidaan kyllä laskea haastattelussa mainitut rekrytointituet, tuplapoistot ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen sivukulujen helpottaminen. Kurvinen jättää kuitenkin mainitsematta yrittäjille haitalliset päätökset. Joista esimerkkinä kotitalousvähennyksen leikkaus, jonka…

Yrittäjäystävällisempi Kokoomus

Yrittäjäystävällisempi Kokoomus

Kurvisen puheet nykyhallituksen yrittäjäystävällisyydestä ovat vailla katetta, esimerkiksi hallituspiireissä kiihtyvä puhe ensimmäisen työntekijän palkkatuesta on löysää eikä se tule arvioni mukaan etenemään. Myös paikallisen sopimisen toimet joutuvat kyseenalaisiksi, sillä demarivetoisen hallituksen ay-taustavoimat tuskin tulevat tätä hyväksymään. Sopiikin kysyä, tiedetäänkö keskustassa ollenkaan mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa vai hoetaanko sitä kuin trendikkäitä mantroja? Näiden asioiden toteamiseen riittää ihan maalaisjärki. Lisäksi mietityttää osoittaako Kurvisen yrittäjille…

Älä anna vasemmistohallituksen leikkiä rahoillasi!

Älä anna vasemmistohallituksen leikkiä rahoillasi!

Tule keskustelemaan Kokoomuksen vaihtoehdoista Petteri Orpon, Janne Sankelon ja Paulan Risikon kanssa la 5.12. klo 14.00 etäyhteydellä Teamsiin. Kokoomuksen tiistaina julkistaman vaihtoehtobudjetin perustana on työllisyys ja yrittäjyys. Taataksemme suomalaisille laadukkaan koulutuksen, toimivat terveyspalvelut ja arvokkaan vanhuuden, yhä useamman työikäisen tulisi käydä töissä. Suomen tulevaisuuden talouskasvu voi kestävästi perustua ainoastaan korkeaan osaamiseen. Sen perusta luodaan jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa….

Sisällön loppu

Sisällön loppu