Lapsen etu ja perustuslaki
|

Lapsen etu ja perustuslaki

Hallituksen suunnittelemat rajoitukset kännykän käyttöön koulupäivän aikana ovat aiheuttaneet perustuslaillista pohdintaa. On käsittämätöntä, että oikeus kännykän näpräämiseen ajaa lasten edun ja koulurauhan turvaamisen edelle. Olen pöyristynyt siitä, että kännykkäkieltoa kouluihin viivytetään perusoikeuksiin vedoten. Miten on mahdollista, että perustuslakia tulkitaan niin kapeasti, ettemme voi taata lapsillemme häiriötöntä oppimisympäristöä? Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on oikeassa ilmaistessaan huolensa…

Liikunnan merkitys lisääntyy
|

Liikunnan merkitys lisääntyy

Maamme väestö ikääntyy vuosi vuodelta. Suurimmat ikäluokat ovat tulossahoidettavien ikäluokkaan, kun taas hoitajien ikäluokat pienenevät jatkuvasti. Kuiluhoitajien ja hoidettavien ikäluokkien määrissä laajenee myös tulevaisuudessa.Valtiomme johtoporrasta myöten liikunnan merkitystä on ryhdytty tosissaan tuomaanesille. Presidentti Sauli Niinistö kehotti ihmisiä “ylös ulos ja lenkille” huhtikuussavaltiopäivien avauksessa. Hänen mukaansa liikunnan lisäämiseen tulisi suhtautuavakavasti. “Suomalaiset ovat entistä huonokuntoisempia, he painavat…

Lompakon paksuus ei saa määrittää kenenkään koulupolkua

Lompakon paksuus ei saa määrittää kenenkään koulupolkua

Suomi on pieni maa, jossa kenenkään lahjakkuutta eikä tulevaisuuden työpanosta ole varaa menettää. Siksi koulutuksesta aiheutuvat kustannukset eivät saa muodostua opintojen esteeksi. Kokoomus haluaakin varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus kouluttautua varallisuudesta riippumatta aina tohtoriksi asti. Mutta tämä onnistuu vain tekemällä perusta niin vahvaksi, että siitä voi jatkaa niin pitkälle kuin tahto kullakin riittää. Koronan jälkeisessä…

Maakuntavero luo verovippailulle vaarallisen hyvät olosuhteet

Maakuntavero luo verovippailulle vaarallisen hyvät olosuhteet

Suomen hallituksen esittelemä ja vuonna 2026 suunnitelmien mukaan voimaan tuleva maakuntavero on lähtökohdiltaan vähintäänkin ongelmallinen matalan kokonaisveroasteen kannalta, mutta myös demokratian kannalta Pohjanmaalla. Itse näen että tulevaisuudessa matalan kokonaisveroasteen alueet ja kunnat menestyvät. Työssäkäyntialueet laajenevat paranevien liikenneyhteyksien ansiosta ja kotikunta on entistä helpompi valita toisen maakunnan alueelta. Lähtötilanne Pohjanmaan kannalta on tästä näkökulmasta hallituksen esittelemän…

Maanpuolustukseen tarvitaan tahdon lisäksi tekoja
|

Maanpuolustukseen tarvitaan tahdon lisäksi tekoja

Suomalaisten maanpuolustustahto on vahva. Meiltä löytyy halua ja sitoutumista aseellisen vastarinnan lisäksi myös muihin maanpuolustuksen tehtäviin. Tahdon lisäksi tarvitaan myös tekoja. Niitä tarvitaan meiltä kaikilta, sillä suomalainen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli perustuu laajaan yhteistyöhön, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan pitkäjänteisesti viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten kanssa. Nykyisessä vaikeasti ennakoitavissa olevassa maailmantilanteessa tärkeää on säilyttää vakaa harkinta ja…

Maatalous on osa huoltovarmuutta

Maatalous on osa huoltovarmuutta

Tietää kevään tulleen, kun peltojen lomassa ajellessa tuoksuu se itse. Tuotantopanos, jota levitetään peltoihin tukemaan kasvua. Tätä hetkeä on maatiloilla odotettu. Odotettu, että suunnitelmien mukaiset kylvöt voidaan aloittaa ja tuottaa ruokaa niin eläimille kuin ihmisille. Tänä vuonna aloitus viivästyy edellisistä, mutta päämäärä on aina sama. Saada pellot kasvamaan ja tuottamaan hyvin. Näin ajattelee alkutuottaja, joka…

Maksuton koulutus tukemassa osaamisen kehitystä ja työelämän tarpeita
|

Maksuton koulutus tukemassa osaamisen kehitystä ja työelämän tarpeita

Laki aikuiskoulutusetuuksien lakkauttamisesta on tullut voimaan 1.6.2024.Kuitenkin on edelleen varsin paljon tarjolla maksuttomiakin mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseksi erilaisin koulutuksin. Katson että myös maksuttomalla koulutuksella on edelleen keskeinen rooli osaamisen kehittämisessä ja työvoiman kilpailukyvyn säilyttämisessä. Maksuton koulutus tarjoaa yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskelijoille taloudellisesta tilanteesta riippumatta ja varmistaa, että osaaminen pysyy ajan tasalla nopeasti muuttuvassa työelämässä. Maksuttomat koulutusvaihtoehdot takaavat…

Matkalla Suomen Turkuun!

Matkalla Suomen Turkuun!

Ensi viikonloppuna matkataan Turkuun Kokoomuksen puoluekokoukseen. Olin ensimmäisen kerran puoluekokouksessa neljä vuotta sitten Lahdessa, vaikka olen ollut puolueen jäsen yli 40 vuotta.  Alexsander Stubb valittiin puolueen puheenjohtajaksi  Jyrki Kataisen jälkeen. Tunnelma Lahden Sibeliustalossa oli ikimuistoinen. Lappeenrannassa pari vuotta sitten valittiin jälleen uutta puheenjohtajaa. Petteri Orpo valittiin uudeksi puheenjohtajaksi.  Demokratian pelisääntöihin kuuluu, että käydään ehdolle asettuneiden…

Meillä on kaverivastuu

Meillä on kaverivastuu

Nuoret ovat edellisiä sukupolvia nällimpiä ja tolkumpia, avoimempia, ja rohkeampia. Yhteiskuntamme asettaa nuorille paineita ja vaatii yhä enemmän ja nopeammin kaikkea. Some-aikakausi on tuonut aivan uudenlaisen maailman. Lähes jokaisesta tiedetään jo lähes kaikki tai ainakin saadaan halutessa selville. Sitä ei pääse kukaan kokonaan pakoon halusi tai ei. Kameravalvonta, paikantaminen, maksupäätesuoritukset, some-päivitykset, tykkäämistä ja tykkäämättä jäämiset…

Merenkurkun kiinteä yhteys turvaa vahvan Vaasan seudun
|

Merenkurkun kiinteä yhteys turvaa vahvan Vaasan seudun

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmakirjauksen myötä Väylävirasto on paraikaa selvittämässä Merenkurkun kiinteän yhteyden toteutustapaa, ja toteuttamiseen on jo esitetty erilaisia vaihtoehtoja. Hanke yhdistäisi Suomen yhä kiinteämmäksi osaksi länttä aina Atlantin valtamerelle saakka. Tällä olisi toteutuessaan erittäin merkittävä vaikutus koko Vaasan seudun ja laajemmin Suomen elinvoimaisuuden kannalta.  Myös Elinkeinoelämän Keskusliitto esitti helmikuun alussa uusien liikenneyhteyksien selvittämistä…

Sisällön loppu

Sisällön loppu