Matkalla Suomen Turkuun!
Ensi viikonloppuna matkataan Turkuun Kokoomuksen puoluekokoukseen. Olin ensimmäisen kerran puoluekokouksessa neljä vuotta sitten Lahdessa, vaikka olen ollut puolueen jäsen yli 40 vuotta. Alexsander Stubb valittiin puolueen puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen jälkeen. Tunnelma Lahden Sibeliustalossa oli ikimuistoinen. Lappeenrannassa pari vuotta sitten valittiin jälleen uutta puheenjohtajaa. Petteri Orpo valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Demokratian pelisääntöihin kuuluu, että käydään ehdolle asettuneiden kesken reilu ja asiallinen vaali ja sen jälkeen tuetaan voittajaa. Pulinat pois! Valitettavasti kaikki eivät kestä häviötä. Tällä kerralla ei valita uutta puheenjohtajaa Petteri Orpo saa jatkokauden, ja hyvä niin. Orpo on hoitanut puheenjohtajan tehtävät hyvin. Kokoomus on yhtenäisempi kun pitkään aikaan. Nyt mielenkiinto kohdistuu varapuheenjohtajan vaaliin? Ehdolla on viisi hyvää ehdokasta. Valinnan jälkeen kaikki tukemaan valittuja puheenjohtajia.
Politiikka jos mikä on joukkuelaji. Tuloksia ei kukaan saa yksin eikä asioita muuteta hetkessä. Vaaditaan pitkäjänteisyyttä. Valitettavasti nykyisin on vallalla käsitys, että asiat voi muuttaa noin vain kun pitää tarpeeksi meteliä. Politiikka on kompromissien taidetta, koska mikään puolue saatika henkilö ei saa päättää yksin oman mallinsa mukaan. Tätä tosiasiaa ei kaikki kestä! Se on viime viikkoina taas kerran nähty. Hallitus on tehnyt kaiken sen mitä hallitusohjelmassa lupasi, enää sote puuttuu. Toivotaan, että sote saadaan maaliin ja maakuntavaalit järjestetään hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja. Terveydenhuolto tarvitsee nopeasti uudistuksen ja politiikkaan on palautettava luottamus. Mikään ei tule koskaan valmiiksi tarvitaan aina uudistamista ja muutosta. Tärkeintä ei ole maali vaan maalit!
Kokoomuksella on juhlavuosi. Joulukuussa tulee 100 vuotta Kokoomuksen perustavasta kokouksesta, joka pidettiin Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Paikalla oli yli 600 kokousedustajaa ympäri maan, myös Isojoelta oli kokousedustaja paikalla Onni Varpelaide niminen nuorukainen. Perustava kokous julkisti ensimmäisen poliittisen ohjelman ja valitsi puheenjohtajaksi Hugo Suolahden. Kokoomuksen arvot: Yksilön vastuu, vapaus ja kansainvälisyys on tärkeitä perusarvoja. Kokoomus rakentaa yhteiskuntaa jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä elämässä ja heikommista pidetään huolta. Näillä perusarvoilla on hyvä lähteä seuraavalle vuosisadalle. On suuri kunnia saada olla mukana Kokoomuksen 100-vuotispuoluekokouksessa Turussa.
Nähdään Turussa! ” Kaik ova Turus ”
Erkki Syväoja
Isojoki