Maakuntavero luo verovippailulle vaarallisen hyvät olosuhteet
Suomen hallituksen esittelemä ja vuonna 2026 suunnitelmien mukaan voimaan tuleva maakuntavero on lähtökohdiltaan vähintäänkin ongelmallinen matalan kokonaisveroasteen kannalta, mutta myös demokratian kannalta Pohjanmaalla.
Itse näen että tulevaisuudessa matalan kokonaisveroasteen alueet ja kunnat menestyvät. Työssäkäyntialueet laajenevat paranevien liikenneyhteyksien ansiosta ja kotikunta on entistä helpompi valita toisen maakunnan alueelta. Lähtötilanne Pohjanmaan kannalta on tästä näkökulmasta hallituksen esittelemän soten kohdalla nyt huolestuttava. On tärkeää, että tasokkaat palvelut voidaan tarjota jatkossakin niin, että isossa kuvassa kokonaisveroaste pysyy kurissa.
Pohjanmaan hyvinvointialue eli Vaasan sairaanhoitopiiri menettää nyt esitellyssä sotemallissa -17 miljoonaa euroa rahoitustaan nykytilanteeseen 2020 verrattuna per asukas per vuosi tämän mukaan ollen laskennallisesti yksi suurimmista häviäjistä kaikista maakunnista. Maakuntaveron käyttöönotto ei edistä alueen elinvoimaa etenkään, kun sillä paikataan tätä lähtötilanteen negatiivista tulovajetta.
Saamme siis Suomeen yhden uuden verottajan lisää. Kahden sijaan (kunta ja valtio) kansalaisten palkkapussilta verotulojen ottajia on jatkossa kolme (kunta, valtio ja maakunta) ja jokaisella instanssilla on tietenkin omat virkamiehensä. Vaikka asiaa kääntelisi miten päin, matalaa kokonaisveroastetta ajatellen kolme ottajaa on aina huonompi kuin kaksi. Pieni katastrofi oli nähdäkseni jättää kolmas ja yksityinen sektori lähes täysin nyt tehdyn sote-esityksen ulkopuolelle. Yksityiseltä puolelta olisi saatavilla vetoapua ja kustannustehokkuutta, jota varmasti jokainen meistä toivoo sosiaali- ja terveyspalveluilta. Olen varma, että tässä asiassa tullaan tekemään vielä paljon lisäyksiä sotepakettiin.
Aiheeseen liittyen oikeusministeri, RKP:n pietarsaarelainen Anna-Maija Henriksson kirjoitti Ilkka-Pohjalaisessa 2.11. seuraavasti: ”Demokratian näkökulmasta on keskeistä, että tulevilla hyvinvointialueilla on riittävä itsehallinto. Verotusoikeus on aidon itsehallinnon tärkeä edellytys, jotta hyvinvointialue voi itse päättää sekä tuloista että menoista.” Kauniita sanoja. Arvoisa ministeri jätti kuitenkin kertomatta sen, että 39 paikkaisessa Pohjanmaan maakuntavaltuustossa nykyisellään 21 henkilöä eli yksinäinen enemmistö on RKP:n edustajia, ministeri itse yhtenä näistä. Ministerin peräänkuuluttama demokratia päättyy maakuntaveron kohdalla siihen, kun RKP:n valtuustoryhmä päättää Pohjanmaan hyvinvointialueen veroprosentin yksinään omassa kokouksessaan. Tekemättä tästä asiasta kielipoliittista, vaasalaisena suomenkielisenä veronmaksajana ja suomenkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä nousee iho väistämättä kananlihalle. Osoitan huoleni tekemieni havaintojen pohjalta.
Vaasan valtuustokollegaani, Kokoomuksen Marko Heinosta lainatakseni: ”Meillä on väärä käsitys, missä järjestyksessä hyvinvointi syntyy. Liian moni ajattelee, että hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva ovat synnyttäneet taloudellisen kasvun, jonka avulla tämä systeemi pyörii. Todellisuudessa tämä asia on kuitenkin toisinpäin. Tuottavuuden nousu ja taloudellisen suorituskyvyn parantuminen ovat mahdollistaneet sen, että olemme voineet antaa näitä etuuksia ja kehittää niitä. Poliittisessa keskustelussa tämä perusasia unohtuu. Kuvitellaan, että voidaan kasvattaa etuuksia, vaikka niitä ei ole vielä hankittu.”
Esimerkiksi Vaasassa viime vuosina rakenteellisia muutoksia ei olla kyetty harmillisesti tekemään, vaan alijäämää on paikattu nostamalla kunnallisveroprosenttia kahtena vuotena peräkkäin lisäverotuloilla. Korotukset on tehty vaikeassa taloustilanteessa, jonka aikana Vaasa on joutunut tekemään rajuja säästötoimenpiteitä samalla etsien uusia ja kasvavia tulonlähteitä. Kokoomus on aktiivisesti pyrkinyt molempina vuosina löytämään veronkorotukselle vaihtoehtoisia ratkaisuja ja veroprosentin nostot on tehty pitkin hampain. Maakuntaveron käyttöönotossa syntyy suuri riski sille, että tulevaisuudessa maakuntavaltuustoissa toimitaan samoin. Alueen kilpailukykyä ei voida lisätä jatkuvilla veronkorotuksilla.
Pohjalaisena vaikuttajana ja veronmaksajana koen, että alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn edistäminen on meidän tehtävämme. Jos me emme tätä vaikuttamistyötä tee, ei kukaan muukaan tee. Myös vaikeina aikoina ja kriisin hetkillä edunvalvontatyötä on jaksettava tehdä tuleville vuosille ja katseet päätöksenteossa oltava useamman vuoden päässä.
On mielenkiintoista nähdä tulevaisuuden kunnan palvelurakenne ja palveluiden määrän kehittyminen, kun sote ja myös siihen liittyvät verotulot siirtyvät hyvinvointialueille päätettäväksi. Matalaa kokonaisveroastetta ajatellen toivon, että kunnissa ei syntyisi tämän johdosta matalan veroprosentin illuusiota, jolloin matalaan kunnallisveroprosenttiin vedoten hilataan kuntien veroprosenttia ylös kohti aikaa ennen maakuntaveroa. Verovippailulle onkin tarjolla vaarallisen hyvät olosuhteet vasemmistohallituksen toimesta, kun veroprosenteista ja kansalaisten euroista äänestellään jatkossa yhä useammassa organisaatiossa. Kuntien lisäksi tulevaisuudessa myös hyvinvointialueiden budjettikokouksissa tarvitaan äänekkäitä oikeistolaisia huolehtimaan siitä, että kansalaisten varoja käytetään oikein. Pohjanmaan maakuntavaltuustoon tarvitaan nykyisen kolmen (3) kokoomusedustajan lisäksi merkittävästi lisäpaikkoja.
Olen melko varma, että tämä Pohjanmaan iso kuva avautuu viimeistään kunnallisvaaleissa ensi keväänä myös Vaasassa ja kasvatamme Kokoomuksen paikkamäärän reilusti nykyisestä kymmenestä, sanoisin sen olevan jopa välttämätöntä etenkin, jos hallituksen esitys hyvinvointialueista menee eteenpäin. Kun asiat laittaa kirkkaaseen valoon, on selvää, että Vaasan kaltainen globaalista viennistä ja yrittäjyydestä kukoistava kaupunki tarvitsee nykyistä vahvemman edustuksen yrittäjäpuolueelle. Nyt jos koskaan tarvitsemme vahvan kannatuksen ja luottamuksen alueen ihmisiltä. Ääniä ja luottamusta tarvitaan paljon tässä savotassa.
Verotulot eivät ole hallintohimmeleiden tai poliittisten organisaatioiden rahoja, ne ovat ihmisten rahoja. Ihmisiltä ei tulevaisuudessakaan tule missään tilanteessa ottaa enempää veroja heidän palkastaan kuin todellinen tarve on.