Meillä on kaverivastuu
Nuoret ovat edellisiä sukupolvia nällimpiä ja tolkumpia, avoimempia, ja rohkeampia. Yhteiskuntamme asettaa nuorille paineita ja vaatii yhä enemmän ja nopeammin kaikkea.
Some-aikakausi on tuonut aivan uudenlaisen maailman. Lähes jokaisesta tiedetään jo lähes kaikki tai ainakin saadaan halutessa selville. Sitä ei pääse kukaan kokonaan pakoon halusi tai ei. Kameravalvonta, paikantaminen, maksupäätesuoritukset, some-päivitykset, tykkäämistä ja tykkäämättä jäämiset yms pitävät siitä huolen. Eläminen on hektistä; nyt ja heti vaatii vastaamaan viesteihin ja posteihin. Asioihin ei jää aikaa paneutua, saati hiljentyä.
Suurin osa meistä kestää paineet. Osaa elää sovussa itsensä ja muiden kanssa. Saa kokea hyväksyntää ja osaa ottaa opiksi epäonnistumiset.
Kaikki meistä ei sitä painetta kestä. Heillä ei ole riittävästi kavereita tukemassa, ei somessa tykkääjiä, ei turvallista aikuista, turvaverkkoa eikä yhteiskunnan hyväksyntää. Näin he ainakin sen itse kokevat. Epäonnistumiset, mielialavaihtelut ja yksinäisyyden tunne kuuluvat lähes jokaisen elämään joskus. Useimmat pääsevät siitä kuitenkin ohi. Koulu ja opiskelu tai työnteko ei onnistu. Joillekin paineet ja vaatimukset ovat liian kovat ja yksin jääminen rassaa. Mm. lukemaan oppiminen ajallaan on yksi tärkeimpiä asioita. Pojista joka kahdeksas ei sitä nyt tee! Unenpuute uuvuttaa. Ruutu vie kunnon ja unet. Aikuisilla ei ole aikaa kuunnella. Kukaan ei pysähdy! Vaarana on harhautua piristeisiin, huumeisiin, erkaantua tutuista ympyröistä ja kavereista. Näin alkaa syrjäytyminen.Meillä jokaisella on kaverivastuu. Sinunkin tuttavapiirissä on useita, jotka tarvitsevat kaveruuttasi usein tai joskus. Perheessä, lähipiirissä, kaveripiirissä, työporukassa, naapurustossa joku odottaa huomiotasi. Älä jätä huomaamatta. Perheessä, päiväkodissa, koulussa, opiskelu- ja työpaikoilla, harrastepiireissä on otettava puheeksi kaveritaidot ja kaverivastuu. Vastuu on meillä aikuisilla, jokaisella.
Elämme sivistysvaltiossa. Miten voimme ehkäistä syrjäytymistä. Kaveria ei jätetä. Otetaan mukaan harrastuksiin, ystäväpiiriin, autetaan elämän karikoista yli, kuunnellaan ja ollaan olkapäänä. Harrastukset voimaannuttavat. Jokaista kiinnostaa joku asia. Mennään mieluisan harrastuksen pariin yhdessä, porukalla ja kaikki saa hyvää oloa. Parhaat kaverisuhteet luodaan yhteisten harrastusten kautta. Aina on helpompi mennä yhdessä uusiin juttuihin. Hyvä olo ja nauru tarttuu.
Edellä mainittuja tärkeitä asioita syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi tuli esille ”Mitä kuuluu nuorille” -tapahtumassa, joka järjestettiin Seinäjoella joitakin viikkoja sitten Seinäjoen Kokoomusnaiset ry:n toimesta. Ongelmiin tarttuminen ajoissa on helppoa, jos vain haluamme. Ja mehän haluamme. Se on kaverivastuuta! Keväthanget alkavat sulaa, aurinko on jo korkealla päivisin ja valo lisääntyy. Nyt on oikea aika. Jokainen haluaa positiivista huomiota ja hyväksyntää, kaveruutta. Sinulta.
Liisa Lähdesmäki
Seinäjoki