Lasten ja nuorten liikunta tärkeää korona-aikanakin

Lasten ja nuorten liikunta tärkeää korona-aikanakin

Lasten ja nuorten monet harrastustoiminnot ovat olleet monilta osin jäissä jo pitkään. Reilun vuoden ajan pandemia on vaikuttanut niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin liikuntaharrastusta. Etäkoulujen liikuntatunnit ovat erilaisia eivätkä palvele liikunnan tärkeää sosiaalista puolta. Onneksi etäkoulut ovat vähentyneet ja lapset ja nuoret päässeet kouluihin. Vapaa-ajan liikunta on supistanut kovasti kilpaurheilutoimintaa. Niinpä Olympiakomitea yhdessä eri Palloliittojen kanssa…

Pohjanmaan Kokoomus aloittaa Oikeaa Puhetta -viikko-ohjelman

Pohjanmaan Kokoomus aloittaa Oikeaa Puhetta -viikko-ohjelman

Pohjanmaan Kokoomus julkaisee ensimmäisen Oikeaa Puhetta -ohjelman jakson tänään tiistaina klo 18.00 Pohjanmaan Kokoomuksen Facebook-sivuilla. Videot julkaistaan myös Pohjanmaan Kokoomuksen YouTube -tilillä. ”Oikeaa Puhetta -ohjelma käsittelee ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä, kuntapolitiikan tapahtumia ja tekee tutuksi kokoomuslaisia päättäjiä niin kunnissa kuin kaupungeissa. Ohjelmassa on vieraana kansanedustajia ja kuntapäättäjiä sekä ohjelmassa kuullaan myös eri alojen asiantuntijoita.” toteaa piirin…

Pohjanmaan Kokoomus: Hoitojonojen purku aloitettava

Pohjanmaan Kokoomus: Hoitojonojen purku aloitettava

Koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyt rajoitukset ovat olleet välttämättömiä. Hoitohenkilökunnalle kuuluu iso kiitos viime kuukausien aikana erinomaisesti tehdystä työstä koronakriisiin varautumisessa ja rajoittamisessa. Epidemian hillitsemiseksi on kuitenkin kaikki kiireetön hoito ajettu alas. Sosiaali- ja terveysministeriön keräämien tietojen mukaan suomalaiset peruivat itse valtavan määrän sovittuja vastaanottokäyntejä perusterveydenhoidossa tai eivät hakeutuneet lääkäriin tarpeen vaatiessa. Myös erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit vähenivät….

Suomi-neidon jouluhuolet

Suomi-neidon jouluhuolet

Vuoden 2020 uusivuosi näytti hyvältä. Talous oli pitkiin aikoihin saatu kääntymään parempaan suuntaan, kiitos edellisvuosien hyvän talouden ja työllisyyden pidon. Oli valoisa vuosi alkamassa. Maaliskuu 2020 muutti kaiken! Korona-virus valloitti maailmaa. Suomi-neito laitettiin valmiuslailla kiinni, niin julkiset kuin yksityiset, yhteisöt ja yritykset. Kuuliaiset kansalaiset sulkeutuivat kotipesiinsä. Kadut autioituivat ihmisistä, virastot, työpaikat, koulut, kulttuuri- ja liikuntapaikat…

Talous ja Korona

Talous ja Korona

Mennyt vuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Ei vaan terveyden osalta, mutta myös talouden osalta. Puhjennut pandemia asetti yhteiskunnalle aivan uudet haasteet. Samoin meille yksittäisille ihmisille. Tuli eristystä ja etäopetusta ja -töitä. Vanhemmat ihmiset joutuivat pitkiksi ajoiksi eristykseen muista ihmisistä. Pelko oli myös kova minkälaiset vaikutukset tämä aiheuttaa meidän taloudellemme. Puhuttiin jopa n. 7% BKT:n…

Sisällön loppu

Sisällön loppu