Lasten ja nuorten liikunta tärkeää korona-aikanakin
Lasten ja nuorten monet harrastustoiminnot ovat olleet monilta osin jäissä jo pitkään. Reilun vuoden ajan pandemia on vaikuttanut niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin liikuntaharrastusta. Etäkoulujen liikuntatunnit ovat erilaisia eivätkä palvele liikunnan tärkeää sosiaalista puolta. Onneksi etäkoulut ovat vähentyneet ja lapset ja nuoret päässeet kouluihin.
Vapaa-ajan liikunta on supistanut kovasti kilpaurheilutoimintaa. Niinpä Olympiakomitea yhdessä eri Palloliittojen kanssa teki kirjelmän opetus-ja kulttuuriministeriölle puolustaen lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.
”Urheiluseuratoimintaan liittyvät koronavirustartunnat, altistumistilanteet ja karanteenitoimenpiteet ovat olleet Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan harvinaisia urheilun kokonaisuuteen nähden. Liikuntaharrastusten keskeyttäminen uhkaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Keskeyttämisestä aiheutuu vakavia sosiaalisia haittoja lapsille ja nuorille, mutta myös perheille ja koko yhteiskuntaan”, todetaan kirjelmässä.
Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt koronapandemian aikana merkittävästi. Valtion liikuntaneuvoston julkaiseman raportin mukaan ero kahden vuoden takaiseen on jopa kymmeniä prosentteja. Raportin mukaan nuorilla pandemia on lisännyt liikkumisen polarisaatiota, eli nuorten jakautumista liikunnallisesti aktiivisiin ja vähän liikkuviin.
UKK-instituutin tekemien tutkimusten mukaan viime vuoden keväällä lasten ja nuorten liikkuminen väheni merkittävästi. Tamperelaisnuorten askelmääriä mitattaessa keskimäärin askeleet vähenivät 1000-3000 askeleella päivässä verrattuna kahta vuotta aiemmin tehtyyn mittaukseen. Erityisesti päiväajan määrät vähenivät merkittävästi. Juuri silloin elettiin etäkouluaikaa. Päivittäiset koulun fyysiset liikuntatunnit ja koulumatkat tuovat monille askeleita arkeen.
Liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat laskelmien mukaan jo nyt vuosittain yli 3 miljardia euroa ja ne uhkaavat pitkittyneiden rajoitusten myötä räjähtää käsiin. Viime aikoina on tuotu vahvasti esille nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen. Etäkoulu ja etäopiskelu puuduttavat nuoret kotona päätteiden ääressä. Liikunta on yksi tärkeä lääke tähänkin asiaan. Liikunta luonnossa yksin tai ryhmässä on hienosti lisääntynyt aktiiviväestössä. Silti liikkumattomuuden hinta on vaarana lisääntyä etenkin nuorten osalta.
Kaikkien kodeissa ei ole potkua viedä lapsia liikkumaan, joten erot liikkumisen suhteen lisääntyvät korona-ajan jatkuessa. Sosiaalisuuden merkitys psyykkiseen terveyteen tulee lapselle ja nuorelle myös liikunnan kautta. Siksi mielestäni lasten ja nuorten liikuntaa tulee kannustaa ja sallia mahdollisuuksien mukaan ottamalla terveysseikat huomioon, tottakai.