Kokoomukseen 8 valtuutettua Kruunupyyssä

Kokoomukseen 8 valtuutettua Kruunupyyssä

PRO-Kruunupyyn valtuutetut ovat siirtyneet Kokoomukseen ja perustaneet Kokoomuksen valtuustoryhmän Kruunupyyssä. Valtuustoryhmään kuuluu 8 valtuutettua ja 8 varavaltuutettua. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Henrik Huhta. Valtuutetut ovat perustaneet aikaisemmin jo kaksikielisen Kokoomuksen paikallisyhdistyksen, joka on hyväksytty Pohjanmaan Kokoomuksen ja Kansallisen Kokoomuksen jäseneksi. Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila iloitsee siitä, että valtuutetut luottavat Kokoomukseen ja erityisesti siitä, että yhteistyö…

Maatilayrittäjien kriisi on meidän kaikkien kriisi

Maatilayrittäjien kriisi on meidän kaikkien kriisi

Globaali ruokakriisi, maatilojen kustannuskriisi ja ruokapula – nämä synkät sanat ovat näkyneet otsikoissa viime päivinä. Ukrainan sota on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan maailman ruokatilanteeseen merkittävästi.  Suomen omaa ruokatuotantoa haastoi jo aiemmin tilojen kustannuskriisi, joka iski maatalouteen viime syksynä öljyn, sähkön, rehun ja lannoitteiden hintojen lähdettyä nousuun. Samaan aikaan viljasato jäi kuivan ja kuuman kesän vuoksi…

Pohjanmaan Kokoomus: Kotimaisille energiaratkaisuille vahva tuki
|

Pohjanmaan Kokoomus: Kotimaisille energiaratkaisuille vahva tuki

Pohjanmaan Kokoomus vaatii, että Suomen tulee irtaantua kokonaan venäläisestä energiasta. Suomen tulee myös vahvistaa omaa huoltovarmuuttaan energiasektorilla ja hillitä energian voimakasta hintavaihtelua. Keskeisiä nopeita keinoja kotimaisen energian vahvistamiseksi ovat mm. energiaturvetuotannon ja  huoltovarmuusvarastoinnin edistäminen, pienpuun korjuun tehostaminen, sähköveron alentaminen lämmitystä vaativina kuukausina ja uusiutuvien energialähteiden investointitukien parantaminen ja investointien nopeuttaminen. Samoin tulee edistää uusiutuvien liikennepolttoaineiden…

Ilman äitejä ei ole tulevaisuutta

Ilman äitejä ei ole tulevaisuutta

Tänään on kaikille Suomen äideille omistettu päivä, myös valtakunnallinen liputuspäivä, äitienpäivä. Muistamme ja kiitämme äitejä. Kiitos, että jaksoit, ja kiitos vaikka et aina olisi jaksanutkaan. Kiitos opeista ja neuvoista, avusta ja ymmärryksestä. Kiitos rakkaudesta, mutta kiitos myös rajoista. Äitienpäivä on Suomessa ollut aina kodin juhlan lisäksi myös arvokas isänmaallinen juhla.  Äitienpäivän isänmaallinen merkitys korostuu erityisesti…

Maatalous on osa huoltovarmuutta

Maatalous on osa huoltovarmuutta

Tietää kevään tulleen, kun peltojen lomassa ajellessa tuoksuu se itse. Tuotantopanos, jota levitetään peltoihin tukemaan kasvua. Tätä hetkeä on maatiloilla odotettu. Odotettu, että suunnitelmien mukaiset kylvöt voidaan aloittaa ja tuottaa ruokaa niin eläimille kuin ihmisille. Tänä vuonna aloitus viivästyy edellisistä, mutta päämäärä on aina sama. Saada pellot kasvamaan ja tuottamaan hyvin. Näin ajattelee alkutuottaja, joka…

Poliisit unohtuivat taas!

Poliisit unohtuivat taas!

Menneellä viikolla hallituksen tulevien vuosien talouden kehysriihestä tuli huojentava tieto. Maamme turvallisuuteen panostetaan antamalla puolustussektorille lisää määrärahoja. Hyvä niin.  Tarkempi kehyspäätösten tarkastelu kuitenkin paljasti, että poliisien voimavaroissa on tulossa kammottava tilanne. Poliisille ensi vuoden budjetissa varatut määrärahat uhkaavat jäädä noin 40 miljoona alijäämäiseksi. Esitys voi johtaa jopa 300 poliisin vähenemiseen. Poliisihallitus esitti jo ennestään liian…

Pohjanmaan Kokoomus: Venäläisten kiinteistökaupat Suomessa purettava

Pohjanmaan Kokoomus: Venäläisten kiinteistökaupat Suomessa purettava

Pohjanmaan Kokoomus vaatii, että EU:n ja EFTA-maiden ulkopuolisten omistuksissa olevat, mahdollisesti kansallista turvallisuutta uhkaavat, kiinteistöt pakkolunastetaan valtiolle. Lain mukaan pakkolunastaminen on mahdollista, mikäli se uhkaa kansallista turvallisuutta strategisten kohteiden, kuten varuskuntien, vesi- ja sähkölaitosten, tutka- ja radioasemien tai lentokenttien läheisyydessä. Kriisitilanteessa on mahdollista, että kiinteistöjä voidaan käyttää tilapäisinä tukikohtina, joiden kautta voidaan häiritä elektronisilla häirintälaitteilla…

Osaaminen muuttaa maailmaa

Osaaminen muuttaa maailmaa

Vanha Suomalainen sananlasku, “hädässä ystävä tunnetaan”, on viime aikoina konkretisoitunut varsin yllättävällä tavalla. Maailma on muuttunut reilussa kahdessa vuodessa nopeammin kuin kukaan osasi arvioida. Ennakointi- ja tulevaisuustyössä käytetty termi, musta joutsen, viittaa mahdotonta tarkoittavaan sanontaan: Eurooppalaisesta näkökulmasta kaikkien joutsenten ajateltiin olevan valkoisia, kunnes löydettiin Australian mustat joutsenet. Koronapandemia ja Ukrainan sota voitaneen joidenkin tulkintojen mukaan…

Palvelustrategia – ja palveluseteli osana hyvinvointialueen kehittämistä

Palvelustrategia – ja palveluseteli osana hyvinvointialueen kehittämistä

Hyvinvointialueiden aluevaltuustot aloittelevat työtään. Kuluvana vuonna aluevaltuusto ja -hallitus päättävät asioista, jotka vaikuttavat palveluihin vuoden 2023 alusta lähtien. Yksi keskeisimmistä tehtävistä on pohtia ja laatia hyvinvointialuestrategia ja yhtenä tärkeimmistä osioista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategia. Palveluiden järjestämisvelvoite- ja päävastuu järjestämisestä pysyy jatkossakin palveluiden hankkijalla (maksajataholla) eli se siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Sote-järjestämislaki (HE 241/ 2020) määrittää hankintoja…

105 kunnian päivää

105 kunnian päivää

Talvisota päättyi päivälleen 82 vuotta sitten, maaliskuun 13. päivänä vuonna 1940. Puolustussota Neuvostoliittoa vastaan kesti 105 kunnian päivää, kuten hyvin aiheellisesti sanotaan.  Suomen sankarillinen taistelu on tänään entistä ajankohtaisempi. Ukrainan kansa on nyt kokenut samanlaisen kohtalon kuin Suomi yli kahdeksan vuosikymmentä sitten.  Myös Ukraina taistelee urhoollisesti maahantunkeutujaa ja samalla ylivoimaista vihollista vastaan. Suomi selvisi koettelemuksestaan….

Sisällön loppu

Sisällön loppu