Kehysriihen jälkeiset ajatukset

Kehysriihen jälkeiset ajatukset

Hallituksemme piti viime viikolla kehysriihen, missä he laativat suunnitelmat, miten korjata Suomen vaikean taloustilannetta. Velkaannumme huolettavaa vauhtia. Kuten työllisyysministeri Satonen kertoi käydessään Kokkolassa talvella: ”Valtion menoista joka kahdeksas euro on tällä hetkellä lainaraha”. Mehän kaikki tiedämme, että jos että jos jollain perheellä velkaantumisvauhtia olisi tuota vauhtia, niin eihän se kauan kestäisi. Näin on myös valtion…

Kokoomus pitää kiinni lähipalveluista
| |

Kokoomus pitää kiinni lähipalveluista

Aluevaltuutetut tuskin ymmärsivät miten torson mallin Suomen edellinen hallitus rakensi ja millainen kaudesta tulisi. On jälkikäteen katsoen onnekasta, ettei maakuntaveroa tullut. Luoja tietää miten korkea se nyt olisi. Menossa olevan Sote-uudistuksen johtoajatus oli perustason hoitoonpääsyn parantaminen ja eri hoitotasojen välisten esteiden poistaminen. Niistä on ollut kaikkein vähiten keskustelua eri päätöksentekoelimissä. Sen sijaan eri kuntien alueella…

Kuntien tuulivoimatuloja ei sosialisoida!
|

Kuntien tuulivoimatuloja ei sosialisoida!

Olemme Pohjanmaan Kokoomuksessa ihmetellen seuranneet eri suunnilla esiin nousseita spekulaatioita kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta ja väitteistä energialaitosten kuntiin tuomien verotulojen tasauksesta valtakunnallisesti. Nämä väitteet kuntien tuulivoimaloista saamiensa verotulojen sosialisoinnista hallituksen toimesta eivät pidä paikkaansa. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen tyrmäsi idean 23.12.2024 Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, jonka keskeinen sisältö tiivistyy otsikkoon seuraavasti: Kunnilta ei olla viemässä tuulivoimatuloja….

Lapsen etu ja perustuslaki
|

Lapsen etu ja perustuslaki

Hallituksen suunnittelemat rajoitukset kännykän käyttöön koulupäivän aikana ovat aiheuttaneet perustuslaillista pohdintaa. On käsittämätöntä, että oikeus kännykän näpräämiseen ajaa lasten edun ja koulurauhan turvaamisen edelle. Olen pöyristynyt siitä, että kännykkäkieltoa kouluihin viivytetään perusoikeuksiin vedoten. Miten on mahdollista, että perustuslakia tulkitaan niin kapeasti, ettemme voi taata lapsillemme häiriötöntä oppimisympäristöä? Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on oikeassa ilmaistessaan huolensa…

Maksuton koulutus tukemassa osaamisen kehitystä ja työelämän tarpeita
|

Maksuton koulutus tukemassa osaamisen kehitystä ja työelämän tarpeita

Laki aikuiskoulutusetuuksien lakkauttamisesta on tullut voimaan 1.6.2024.Kuitenkin on edelleen varsin paljon tarjolla maksuttomiakin mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseksi erilaisin koulutuksin. Katson että myös maksuttomalla koulutuksella on edelleen keskeinen rooli osaamisen kehittämisessä ja työvoiman kilpailukyvyn säilyttämisessä. Maksuton koulutus tarjoaa yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskelijoille taloudellisesta tilanteesta riippumatta ja varmistaa, että osaaminen pysyy ajan tasalla nopeasti muuttuvassa työelämässä. Maksuttomat koulutusvaihtoehdot takaavat…

Merenkurkun kiinteä yhteys turvaa vahvan Vaasan seudun
|

Merenkurkun kiinteä yhteys turvaa vahvan Vaasan seudun

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmakirjauksen myötä Väylävirasto on paraikaa selvittämässä Merenkurkun kiinteän yhteyden toteutustapaa, ja toteuttamiseen on jo esitetty erilaisia vaihtoehtoja. Hanke yhdistäisi Suomen yhä kiinteämmäksi osaksi länttä aina Atlantin valtamerelle saakka. Tällä olisi toteutuessaan erittäin merkittävä vaikutus koko Vaasan seudun ja laajemmin Suomen elinvoimaisuuden kannalta.  Myös Elinkeinoelämän Keskusliitto esitti helmikuun alussa uusien liikenneyhteyksien selvittämistä…

Miksi Keskusta leikkii vasemmistolaisella talousretoriikalla?

Miksi Keskusta leikkii vasemmistolaisella talousretoriikalla?

On hämmästyttävää, että puolue, joka perinteisesti on pitäytynyt maltillisessa keskitien linjassa, on omaksunut viime kaudella vasemmistohallituksessa istuessaan vasemmistolaisen talousajattelun ja retoriikan. Puolueen viimeaikaiset, suorastaan järjettömät, lausunnot veronalennuksista ovat saaneet monet meistä kauhistumaan. Väite, että hallitus ottaa nyt velkaa tavallisten työtä tekevien suomalaisten veronalennuksiin, on silkkaa sosialistista retoriikkaa. On ehdottoman tärkeää ymmärtää, että jokainen veroilla kerätty…

Miksi sinun kannattaa äänestää eurovaaleissa?

Miksi sinun kannattaa äänestää eurovaaleissa?

Eurovaalit lähestyvät. Ennakkoäänestys alkaa 29.5 ja varsinainen vaalipäivä on 9.6. Koko eurovaalien historian ajan äänestysprosentti on ollut laskeva niin Euroopassa yleisesti kuin Suomessa, mutta viime vaaleissa laskeva trendi saatiin käännettyä. Toivon ja uskon, että tämä positiivinen suuntaus jatkuu näissä vaaleissa! Miksi eurovaaleissa on tärkeä äänestää? Siksi, että sinulla on mahdollisuus päättää Euroopan unionin ja Suomen…

Mitä sotehenkilöstön veto – ja pitovoiman eteen pitäisi tehdä?
|

Mitä sotehenkilöstön veto – ja pitovoiman eteen pitäisi tehdä?

Kaikki hyvinvointialueet ovat kuluneen vuoden aikana tehneet säästösuunnitelmia, joihin kuuluu monella alueella toimipisteiden lakkauttamisia. Alueet tekevät näin säästöpaineiden takia, mutta rahan lisäksi keskeinen syy leikkausten tekemiselle on työvoimapula. Talouskurjuuden lisäksi henkilöstön riittävyys on hyvinvointialueiden kaikkein suurimpia huolenaiheita. Suomen väestö ikääntyy kovaa vauhtia. Se tarkoittaa lisääntyvää palvelutarvetta, mutta myös sitä, että myös sote-työntekijöitä eläköityy paljon. Kevan…

Omavalvonta asiakas- ja potilas turvallisuuden keskiössä

Omavalvonta asiakas- ja potilas turvallisuuden keskiössä

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman tavoitteena on osaltaan yhtenäistää sosiaali- ja terveyspalveluiden valvontaa. Sen mukaan lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät kootaan yhden viraston alaisuuteen. Siten varmistetaan, että valvonta sekä lupakäytännöt ovat yhdenvertaiset sekä julkiselle että yksityiselle palveluntuotannolle. Täten varmistetaan myös, että erilaisten lupien myöntöehdot eivät ole tiukemmat kuin lain vähimmäisvelvoite. Valvovan viranomaisen ei myöskään tule vaatia…

Sisällön loppu

Sisällön loppu