Pohjanmaan Kokoomus: Hallitus siirtää vaikeat päätökset seuraavalla hallitukselle

Pohjanmaan Kokoomus on huolissaan hallituksen puoliväliriihen linjauksista. Hallitus on päättänyt, että velkaantuminen jatkuu koko vaalikauden, vaikka ennusteiden mukaan bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan 2,5%:n vauhtia jo vuonna 2021.  Myös valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee koko kehyskauden. Pohjanmaan Kokoomus ei hyväksy vaikeiden päätösten siirtämistä seuraavalle hallitukselle. -Hallituksen päätös ylittää menokehys vaalikauden loppuun asti on käsittämätön linjaus. Menokehyksen ylittämäistä…

Pohjanmaan Kokoomus: Piilotteleeko hallitus tarkoituksella velkakelloa?

Pohjanmaan Kokoomus on huolissaan hallituksen toimista, joilla hämärretään Suomen todellista velkamäärää. Keskustelu velanotosta on pyritty vain hiljentämään ja vääristämään perusteluilla, että muutkin valtiot velkaantuvat samaan tahtiin. Suomi velkaantuu ennätystahtia. Valtionvelka on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut ja velan määrä ylittää tänä vuonna 20 000 euroa suomalaista kohti. Velanoton miljardivauhti kostautuu tulevina vuosina kasvavina korkoina ja leikkauksina suomalaisten…

Sisällön loppu

Sisällön loppu