Pohjanmaan Kokoomus nimesi 121 aluevaaliehdokasta

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueille yhteensä 121 aluevaaliehdokasta. Etelä-Pohjanmaalla nimettiin ehdokkaita yhteensä 65, Keski-Pohjanmaalla 23 ja Pohjanmaalla 33. Täysi lista on 73 ehdokasta/hyvinvointialue. Loput ehdokkaat nimetään joulukuussa 10.12. piirihallituksen kokouksessa ja ehdokaslistat jätetään 14.12. Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala on iloinen siitä, että aluevaalien ehdokasasettelu on edennyt suunnitelmallisesti ja ehdokkaita saatiin nimettyä runsas…

Pohjanmaan Kokoomus: Kuntavaalien siirto on oikeusministeriön ja hallituksen tekemättömyyden tulos

Pohjanmaan Kokoomus pitää vaalien siirtämistä suurena epäonnistumisena oikeusministeriöltä ja hallitukselta. Oikeusministeriö on viestinyt jo viime syksynä olevansa valmis järjestämään vaalit kaikissa tautiolosuhteissa. Totuus on kuitenkin tänä päivänä ihan toinen ja kuntavaalia siirretään muutama päivä ennen ehdokasasettelun päättymistä. Kiihtyvän koronatilanteen myötä puoluesihteerit ovat pakotettuja esittämään vaalien siirtämistä. Käytännössä tätä tarkoittaa sitä, että hallitus ja virkamiehet ovat…

Riikka Varila valittu Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtajaksi

Pohjanmaan Kokoomuksen piirin toiminnanjohtajaksi on valittu 29-vuotias Riikka Varila. Kokoomuksen puoluehallitus päätti valinnasta kokouksessaan tiistaina. Varila on toiminut vt. toiminnanjohtajana huhtikuun puolivälistä asti. Aikaisemmin Varila on työskennellyt Paula Risikon eduskunta-avustajana. ”Ajankohdallisesti vt. toiminnanjohtajan tehtävissä aloittaminen ei ollut helppoa. Varila onnistui kuitenkin nopeasti ottamaan ohjakset piirissä ja hänellä on selkeä visio piirijärjestön tulevaisuudesta sekä hyvä kuva…

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomuksen kuntavaalien ehdokasmäärä nousi viime vaaleista yli 40 ehdokkaalla

Tiedote: Pohjanmaan Kokoomuksen kuntavaalien ehdokasmäärä nousi viime vaaleista yli 40 ehdokkaalla

Pohjanmaan Kokoomuksen paikallisyhdistykset ovat jättäneet ehdokaslistansa Vaasan vaalipiirissä. Ehdokkaita on yhteensä 560. Viime kerralla Kokoomuksen ehdokkaita Vaasan vaalipiirissä oli 517. -Pohjanmaan Kokoomuksen yhdistykset nostivat ehdokasmäärää yli 40 henkilöllä keskellä koronakriisiä. Kasvu on ollut tasaista koko vaalipiiriä. Erityinen onnistuminen on ollut Seinäjoella täysi lista ja entistä pidemmät ehdokaslistat myös maakuntakeskuksissa Kokkolassa ja Vaasassa, iloitsee Pohjanmaan Kokoomuksen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu