Aluevaltuustoryhmien joulukiertue

Aluevaltuustoryhmien joulukiertue

Suomi kohtaa vuoden vaihteessa erään historiansa suurimman uudistuksen. Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta uusien alueiden hoidettavaksi. Uudistukseen liittyy monia huolia niin hoitavien käsien jaksamiseen, henkilöiden riittävyyteen kuin palveluiden saatavuuteen ja kustannuksiin liittyen. Hallintopuheen keskellä ihmisen ääni on vaarassa jäädä kuulematta. Missä olisi parannettavaa ja mitä on jäänyt kuulematta? Tule keskustelemaan glögin äärelle, ja kertomaan mihin…

Anne Niemi aluevaaliehdokkaaksi Kokoomuksen listalta 

Yrittäjä Anne Niemi lähtee ehdokkaaksi Etelä-Pohjanmaan aluevaaleihin. Hän on Kokoomuksen listalla sitoutumattomana ehdokkaana. Niemi on kolmannen polven yrittäjä, jolla on vahva kokemus yritystoiminnasta ensin elintarviketeollisuudessa ja sittemmin pääomasijoituksesta metalliteollisuudessa. Lisäksi pari vuotta sitten hän perusti tyttärensä kanssa naisten muotiliikkeen Seinäjoelle. Niemi on myös pitkän linjan yhteiskuntavaikuttaja. Hän on toiminut mm. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa sekä Seinäjoen…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala Kokoomuksen valtuustoryhmä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajakseen lapualaisen Lasse Rajalan. Ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin isokyröläinen Jaakko Pukkinen ja 2. varapuheenjohtajaksi seinäjokelainen Elina Kärnä. Valtuustoryhmän sihteerinä toimii Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti, että valtuustoryhmään kuuluu varsinaisten valtuutettujen lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeudella 5 ensimmäistä varavaltuutettua. ”Heti…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajako

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on hyväksynyt Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajaon.   Keskeisiin puheenjohtajuuksiin valittiin seuraavat henkilöt: Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko, Seinäjoki Hallituksen varapuheenjohtaja Sami Keskinen, Kurikka Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen sekä yhdyspintojen lautakunnan puheenjohtaja Lasse Rajala, Lapua Turvallisuuslautakunnan puheenjohtaja Raimo Vistbacka, Alajärvi Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Riitta Koivula, Kauhajoki   Ohessa luottamuspaikkajako kokonaisuutena:   Valtuusto Paula Risikko Seinäjoki Hallitus Varajäsen…

Hyvinvointialueen on osallistuttava yrittäjämaakunnan rakentamiseen

Hyvinvointialueen on osallistuttava yrittäjämaakunnan rakentamiseen

Etelä-Pohjanmaa tunnetaan laajasti maakuntana, joka arvostaa ja elää yrittäjyydestä. Yrittäjyys on maakuntamme vahvuus ja keskeinen osa tulevaisuusvalintojamme (Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategia 2022). Yrittäjyys on myös eteläpohjalaisten valinta: yrittäjien osuus maakunnassamme on Suomen suurin. Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluehallitusryhmä vaatii, että hyvinvointialue on mukana yrittäjämaakunnan rakentamisessa. Hyvinvointialue käyttää merkittävää budjettivaltaa ja sen toimintatavoilla on välitön vaikutus aluetalouteen. Avainasemassa on reilu…

Keskusta vesitti Kuusiokuntien sopimusneuvottelut
|

Keskusta vesitti Kuusiokuntien sopimusneuvottelut

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti palauttaa Kuusiokuntien terveyspalvelusopimuksen uudelleen valmisteltavaksi. Kokoomus esitti neuvotteluihin palaamista jo aluehallituksessa 4.9.2023. Aluehallitus kieltäytyi tuolloin äänin 6-7 jatkoneuvotteluista. Aluevaltuustossa keskusta kuitenkin palasi kokoomuksen linjalle esittäen neuvottelupöytään palaamista. Valtuustossa keskusteltiin kahdesta palautusesityksestä. Keskustan esitys oli kokoomuksen esitystä huomattavasti laveampi ja monitulkintaisempi. Kokoomuksen esityksen lähtökohta oli asukkaiden palvelutarpeet. Keskustan esitys ei sisältänyt palvelutarpeiden…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen ehdokkaiden keski-ikä on52,5 v ja ehdokkaista 8 on alle 30- vuotiaita. Myös sukupuolijakauma on tasainen. Ehdokkaita 53% on miehiä ja 47% naisia. Ahokas Noora Sairaanhoitaja Seinäjoki Ahopelto Antti Sähköasentaja, muusikko Evijärvi Aila Mikko Maanviljelijä Seinäjoki Ala-Huikku Riina Ylioppilas, sisällöntuottaja Ilmajoki Ala-Käkelä Liisa…

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmät: Yhteistyösopimus Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueille.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmät: Yhteistyösopimus Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueille.

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueiden aluevaltuustoryhmät esittävät aloitteessaan yhteistyösopimusta hyvinvointialueiden välille. Aloitteessa esitetään neuvottelujen käynnistämistä yhteistyösopimuksesta. Kokoomusryhmät peräänkuuluttavat aloitteessa aktiivista yhteistyötä yli aluerajojen. Yhteistyötä tulee edelleen vahvistaa perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden sekä pelastustoimen osalta. Kokoomusryhmät näkevät yhteistyön välttämättömänä pohjalaisten palveluiden näkökulmasta. Henkilöstön ja rahoituksen riittävyyden kannalta on keskeistä, että hyvinvointialueet kykenevät yhteistyöhön. Yhteistyö on merkittävää etenkin maakuntien…

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Nuorille lisää roolia hyvinvointialueen päätöksenteossa

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Nuorille lisää roolia hyvinvointialueen päätöksenteossa

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä on jättänyt aloitteen nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi hyvinvointialueen päätöksenteossa. Jätetyssä aloitteessa kokoomusryhmä esittää puhe- ja läsnäolo-oikeutta nuorisovaltuuston edustajalle aluehallituksessa ja hyvinvointialueen lautakunnissa. Kokoomusryhmä näkee ensiarvoisen tärkeänä, että nuoret voivat vaikuttaa, osallistua ja kokea osallisuutta yhteisen Etelä-Pohjanmaan rakentamiseen koko päätöksenteon polulla aina lautakunnasta valtuustoon saakka. Kokoomusryhmä toivoo nuorilta aktiivista osallistumista ja vaikuttamista sekä nuorten…

Marinin sote-lainsäädäntö ei ole realistinen

Marinin sote-lainsäädäntö ei ole realistinen

Sote-alueiden rahoitus on kriisissä, alueet tekevät poikkeuksetta alijäämää. Säästö- ja kehittämisohjelmia rustataan ja osin jo jalkautetaan ympäri Suomea, mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Hyvinvointialueet kyllä kykenevät laittamaan taloutensa tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä. Mutta sitten tuleekin iso mutta. Sanna Marinin (sd.) hallituksen antama lainsäädäntö nimittäin velvoittaa alueita, paitsi saamaan käyttötaloutensa tasapainoon tuohon vuoteen mennessä, niin…

Sisällön loppu

Sisällön loppu