Hyvinvointialueen on osallistuttava yrittäjämaakunnan rakentamiseen

Etelä-Pohjanmaa tunnetaan laajasti maakuntana, joka arvostaa ja elää yrittäjyydestä. Yrittäjyys on maakuntamme vahvuus ja keskeinen osa tulevaisuusvalintojamme (Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategia 2022). Yrittäjyys on myös eteläpohjalaisten valinta: yrittäjien osuus maakunnassamme on Suomen suurin.

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluehallitusryhmä vaatii, että hyvinvointialue on mukana yrittäjämaakunnan rakentamisessa. Hyvinvointialue käyttää merkittävää budjettivaltaa ja sen toimintatavoilla on välitön vaikutus aluetalouteen. Avainasemassa on reilu ja toimiva markkina.

– Hyvinvointialueen hankinnat on toteutettava niin, että myös pienimmillä yrityksillä on aito mahdollisuus osallistua kilpailutuksiin, linjaa aluehallitusryhmän puheenjohtaja Sami Keskinen.

Aluehallitusryhmä haluaa puuttua tarpeettoman tiukkoihin kriteereihin hankintojen soveltuvuusvaatimuksissa. Kokoomuksen aluehallitusryhmä peräänkuuluttaa fiksusti toteutettuja hankintoja.

– Esimerkiksi vaatimukset palveluntarjoajan useasta toimipisteestä eivät ota huomioon maakunnan elinkeinojen ominaispiirteitä, Keskinen täsmentää.

Kokoomuksen aluehallitusryhmä uskoo, että useissa tapauksissa paikalliset palveluntarjoajat voivat tarjota tarkoituksenmukaisimman tuotteen. Julkiset hankinnat ovat parhaimmillaan osa alueellista uudistumista ja elinvoimaa. Aluehallitusryhmä korostaa, että eteläpohjalaista hankintaosaamista ja -kulttuuria tulee rakentaa tarkoituksenmukaisesti heti alusta pitäen.

– Meillä ei ole mitään syytä liputtaa pienempiä yrityksiä ulos tarpeettoman tiukoilla soveltuvuusvaatimuksilla.

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.