Ilmastopolitiikan tavoitteita on konkretisoitava toimenpiteitä varten

Ilmastopolitiikan tavoitteita on konkretisoitava toimenpiteitä varten

Marinin hallitus kokoontui helmikuun alussa valmistelemaan ilmastopolitiikan linjauksia. Hallituksen tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä on sekä realistinen että perusteltu, mutta sen saavuttaminen edellyttää päätöksiä merkittävistä lisätoimista. Monet asiantuntijat pitävätkin hallituksen ilmastopolitiikkaa riittämättömänä. Seuraava askel on tehdä konkreettisia toimenpiteitä tavoitteiden edistämiseksi, koska pelkät selvitykset, työryhmät ja tiekartat eivät riitä. Ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa on kaksi asiaa yli muiden:…

Tuulivoima monen kunnan talouden pelastus

Tuulivoima monen kunnan talouden pelastus

Tuulivoimarakentamisesta kiistellään jatkuvasti kunnissa, joihin suunnitelmat kohdistuvat. Yleensä hankkeiden vastustajat eivät ole päättäjiä, jotka pyrkivät hoitamaan kuntien taloutta. Valituksiin on oikeus, mutta maksun käyttöönotto laittaisi miettimään tosissaan valituksen tarpeellisuutta. Puhdas, ympäristöystävällinen energiamuoto pitää kartalla monta itsenäisyytensä säilyttämisen puolesta taistelevaa kuntaa. Tuulivoiman tuotanto kasvoi jyrkästi 2016 ja 2017, kun Suomeen rakennettiin 335 uutta tuulivoimalaa yhteiskapasiteetiltaan yli…

Sisällön loppu

Sisällön loppu