Minä vai me?

Kuntapäättäjä saa lähes päivittäin lukea mediasta, miten poliittisella kentällä riidellään, mustamaalataan toisia, etsitään virheitä ja vikoja TOISTEN toimista. Puhumattakaan väärän tiedon levittämisestä. Usein myös viranhaltijoita syytellään ja nostetaan kovankin arvostelun kohteeksi. Harvoin nähdään, että ITSEKIN olisi voinut toimia toisin. Riitely, epäkunnioittava käytös ja julkinen asioiden vatvominen ei takuulla edistä mitään, päinvastoin.

Maailma on muuttunut melkoisen minä -keskeiseen suuntaan viime vuosina. Yksilön oikeudet ovat tärkein tekemisen mittari. Älkää ymmärtäkö väärin, olen ilman muuta sitä mieltä, että kaikilla on oikeus tulla kuulluiksi. Mutta kun tämä ”minä saan, voin ja minun mielipidettäni ei voi ohittaa” -kulttuuri saa vielä enemmän valtaa, voi yhteistyön ja kompromissien tekemisen taidot ja tahto jäädä taka-alalle.

Demokratia on yhteistyön tekemistä, erilaisten näkökulmien yhteensovittamista siten, että tehty päätös on hyväksyttävissä päättäjistä suurimman osan mielestä. Demokratiaa on se, että on saanut vapaasti tuoda mielipiteensä esiin. Lopuksi päätös tehdään yhdessä siten, että eniten kannatusta saanut ehdotus valitaan.

Yksittäisen valtuutetun tai muun luottamushenkilön tehtävä on kuunnella erilaisia näkemyksiä, myös niitä, jotka eivät ole itselle mieleisiä, ja pohtia sitten näitä näkökulmia kokonaisuuden kannalta. Pitää myös muistaa, että poliitikko ei edusta vain niitä henkilöitä, jotka ovat häntä äänestäneet, vaan hänen tulee pohtia koko yhteisön etua. Varsinkaan poliitikon ei kuulu olla oman mielipiteensä järkkymätön eteenpäin viejä. Kompromissit kuuluvat politiikkaan, niiden avulla asiat menevät eteenpäin. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa.

Poliitikon tulee pohtia, mikä on lopputuloksen kannalta oleellista ja mitkä asiat ovat hänen päätäntävallassaan. Useimmiten esimerkiksi yksittäisen kunnanvaltuutetun tehtäviin ei kuulu yksityiskohdista päättäminen, vaan suurten linjojen veto. Valtuutettu saa eteensä valmistellun esityksen, josta hän esittää mielipiteensä.

Asiat kunnallisella kentällä valmistelevat viranhaltijat. He vastaavat virkavastuulla asian puolueettomasta valmistelusta. Valmistelua on myös se, että asiaa käsitellään ja siitä keskustellaan erilaisissa lautakunnissa ja työryhmissä. Joskus valmistelussa käytetään ulkopuolista osaamista ja joskus kysytään kuntalaisten mielipidettä suoraan. Kunnanhallitus ohjaa valmistelua. Tämä kaikki on demokratiaa.

Yhteistyötä kunnallisella poliittisella kentällä tehdään oman ryhmän, muiden poliittisten ryhmien sekä viranhaltijoiden kanssa. Tämä tarkoittaa mielestäni avointa keskustelua, toisen mielipiteen kuuntelua ja arvostusta. Parhaimmillaan tämä yhteistyö johtaa kunnan menestymiseen.

Miten me voisimme osaltamme olla vaikuttamassa siihen, miten poliittisella kentällä puhutaan ja toimitaan? Varmasti ainakin siten, että selvitämme oman roolimme ja toimimme siinä aktiivisesti, oman kantamme muodostaen, mutta kuitenkin toisia kuunnellen ja arvostaen. Loppujen lopuksi meidän kaikkien tulee miettiä aina ensin sitä, miten toisia kohtelemme ja heidät kohtaamme. Itse ajattelin tarttua seuraavaksi Liisa Keltikangas- Järvisen teokseen Itsekkyyden aika ja pohtia omaa toimintaani sen pohjalta.

Koetetaan muistaa, että YHTEISTYÖLLÄ tätä yhteiskuntaa rakennetaan ja kehitetään, ei millään muulla.

Anna Alakortes, kunnanhallituksen puheenjohtaja, valtuutettu, Isojoki