Hävittäjähankintoja ei pidä siirtää
Jo aikaisin 1800-luvulla monet suomalaisen kulttuurielämän merkkihenkilöt antoivat teoksillaan uskoa, toivoa ja mielen lujuutta matkalla kohti tuota kaukaiselta tuntuvaa suuren rakkauden tavoitetta, itsenäisyyttä. Tavoitteen saavuttaminen ilman yhdistävää suomalaista kulttuuria olisi ollut epävarmempaa.
Kulttuuri yhdisti suomalaisia. Jos kulttuuri oli synnyttämässä itsenäistä Suomea, on sitä käytetty myös toiseen suuntaan aina näihin päiviin saakka.
Kulttuuripiireihin ujuttautui paljon vasemmistolaisia jotka sitä kautta tavoittelivat yhteiskuntajärjestyksen muutosta ja jopa vallankumousta.
Kulttuurikenttä oli vahvasti kallellaan Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin. Samaan aikaan neuvostoliittolaiset pidätysten uhalla kuuntelivat salaa länsimaista musiikkia ja haaveilivat vapaasta elämästä rautaesiripun toisella puolella.
Suomessa saatiin viime viikolla haistaa oikein reilusti homehtunutta punikkikaipuuta kun joukko merkittäviä kulttuurivaikuttajia teki julkilausuman hävittäjähankintojen siirtämisestä hamaan tulevaisuuteen.
Heidän kaltaisista oli kyse kun itsenäisyyspäivänä presidentti Niinistö keskusteli etäyhteyden välityksellä sotaveteraani Yrjö Rimpisen kanssa. Rimpinen toi esiin joidenkin suomalaisten suhtautumisen isänmaan puolustamiseen ja sotaveteraaneihin lauseella ”mitäs menitte sinne”! ja jonka presidentti Niinistö päätti veret seisauttavalla lauseella ”Kiitos kun menitte”.
Onneksi Suomen kulttuurielämä ei lepää nykyään pelkästään punavihreillä harteilla.
Hävittäjähankintoja ei pidä siirtää.