Vapaus

Berliinin muurin murtuminen oli ikäpolvelleni monella tapaa uskomaton asia. Uskomaton siksi, että aika harva todella uskoi kommunismin luhistuvan, vielä harvemmassa taisivat olla ne jotka uskoivat Neuvostoliiton hajoavan.

Toivojia oli kyllä.

Kommunismin romahdusta seurasi Euroopassa valtaisa ketjureaktio joka olisi voinut huonolla tuurilla olla myös hyvin verinen.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Toki vertakin vuodatettiin, Romanian presidentin diktaattori Nicolae Ceaușescun ja hänen vaimonsa Elenan teloitettiin julkisesti.

Tsekkoslovakian samenttivallankumous ja Viron laulava vallankumous olivat kulttuurilla tehtyjä sivistyneitä järjestelmämuutoksia.

Euroopan rajat piirrettiin uusiksi. Tai paremminkin ne palautuivat monilta osin entisilleen.

Maan alle hävisi myös Suomessa melkoinen liuta kommunisteja ja sosialisteja. Tuon vitsauksen soisi meilläkin jäävän ikiajoiksi maan alle.

Noihin aikoihin tein yrittäjänä radiotoimittajan töitä ja pääsin aika läheltäkin seuraamaan sosialismin loppua.

Muistan ikuisesti sen studiovuoron Radio Seinäjoessa kun taas soitin tallinnalaiselle opettajalle joka toimi kirjeenvaihtajanamme.

Panssarivaunut olivat Tallinnan kaduilla ja tilanne oli odottava ja arvaamaton. Yhtäkkiä puhelimesta kuului itkunsekainen puhe, ”Toompeanmäen linnan lipputankoon nousee Viron vanha sinimustavalkoinen lippu”!

Kyllä, itku tuli puhelimen molemmissa päissä.

Aina näitä asioita miettiessä  tulee mieleen myös jo edesmenneen kollegan Markku Leiwon siteeraus, ”kansoja ja kansakuntia ei voi yhdistää tai erottaa keinotekoisilla rajoilla. Hyvänä esimerkkinä ovat kurdit ja saksalaiset.

Kolmekymmentä vuotta  muurin murtumisesta. Siitä on tärkeää muistuttaa nuorempia.

Muuri on fyysinen sosialismin ilmenemismuoto. Se ei ole tavoittelun arvoista.

Vapaus on ihmisen keskeinen tavoittelun päämäärä.