Pohjanmaan Kokoomus: Yritysten toimintaedellytyksiä tulee vahvistaa
Tilastokeskus tiedotti eilen, että vuoden 2019 tammi-maaliskuussa toimintansa on lopettanut yli 6500 yritystä. Lopettaneiden yritysten lukumäärä kasvoi peräti 41 prosenttia vuodentakaisesta. Ainoastaan Keski-Pohjanmaalla lopettaneita yrityksiä oli hieman vuodentakaista vähemmän. Myös aloittaneiden yritysten määrä väheni valtakunnallisesti.
Pohjanmaan Kokoomus on huolissaan yrittäjien toimintaedellytyksistä. Ilman hyviä yrittämisen edellytyksiä meillä ei ole työpaikkoja, eikä hyvinvointia luovia yrityksiä. Yrittäjyydelle on tuoreen tutkimuksen mukaan kysyntää korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Yrittäjäksi ryhtymisen esteitä on karsittava eikä aloittavan yrittäjän riskinoton tule johtaa kohtuuttomiin ongelmiin.
On tärkeää, että hallitus jatkaa norminpurkutyötä, lupaprosessien sujuvoittamista ja toteuttaa yhden luukun periaate elinkeinotoiminnan, työpaikkojen luomisen ja alkutuotannon toimintaedellytysten edistämiseksi. Tempoilevaa lainsäädäntöä ja kansallista ylisääntelyä elinkeinotoiminnassa pitää välttää kaikin keinoin. Myöskään kokonaisveroastetta ei saa kiristää.
Yritystoiminnan helpottamiseksi hallituksen tulee laajentaa paikallista sopimista ja sopiminen on mahdollistettava myös liittoon kuulumattoman luottamusvaltuutetun johdolla tehtäväksi.
Vaalipiirin kuntien alueella on matalin työttömyys koko maassa. Sen vuoksi tarvitsemme työvoimaa muualta mm. maatalouden ja teollisuuden aloille. Hallituksen tulee helpottaa ulkomaisen työvoiman saatavuutta ja tulee luopua ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta.
Pohjanmaan Kokoomus vaatii hallitukselta välittömästi toimia yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi.