Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa ehdolle eduskuntavaaleihin Kokoomuksen listalta Vaasan vaalipiirissä
Pohjanmaan Kokoomus on keskiviikkona pitämässään kokouksessa nimennyt vaasalaisen Päätoimittaja Toni Viljanmaan eduskuntavaaliehdokkaakseen Vaasan vaalipiirissä. Viljanmaa, 43, on toiminut vuodesta 2014 lähtien sanomalehti Pohjalaisen päätoimittajana. Teuvalla syntynyt ja lapsuutensa siellä viettänyt Viljanmaa on koulutukseltaan filosofian maisteri.
”Suomella on edessään niin paljon isoja kysymyksiä, että olen valmis luopumaan tarkkailijan roolista. On aika hypätä askiin, jääkiekkotermein sanottuna. Sydän sanoo nyt niin. Vaaleissa on käytävä ytimiin menevä keskustelu suomalaisen yhteiskunnan perusasioista, työstä, turvasta, arvoista. Vanhustenhoidon tilanne pakottaa pohtimaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen perustaa. Eikä lainkaan vähiten: meidän omia arvojamme.”, kertoo Viljanmaa.
Isoiksi teemoikseen vaaleissa Viljanmaa nostaa työn, talouden ja turvallisuuden.
”Vain työtä tekemällä Suomi pärjää. Suomi on perinteisesti suuryritysten maa, mutta suurin osa uusista työpaikoista syntyy pienyrityksiin. Niiden toimintaedellytyksiä on vankistettava. Suomi on myös maailman turvallisin maa, mutta se ei ole sitä itsestään, vaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden eteen täytyy tehdä päättäväisesti työtä. Talven aikana käydyn seksuaalirikoskeskustelun aikana on noussut esiin kysymys poliisin resursseista esimerkiksi verkon valvonnassa. Valtion pitää taata turvallisuus kansalaisilleen.”
Viljanmaa jää torstaista lähtien kahden kuukauden palkattomalle vapaalle ja keskittyy kampanjaansa täysipäiväisesti.