Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi
Pohjanmaan Kokoomus
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot
Pohjanmaan Kokoomus
Uutiset

Autoilun verotus kaipaa kokonaisremonttia

26.11.201816.3.2023

Autoilun verotus kaipaa kokonaisremonttia

Pohjanmaan Kokoomus vaatii toimenpiteitä autoilun kustannuksien järkeistämiseksi. Suomen autokanta on vanhentunut yhtäjaksoisesti jo lähes kymmenen vuoden ajan, ollen yksi Euroopan vanhimmista. Naapurimaa Ruotsissa autokanta on taas yksi Euroopan nuorimmista. Samalla kun autokanta on vanhentunut, ovat autoilun kustannukset kasvaneet.

Pohjanmaan kokoomus esittää, että jo seuraavissa hallitusneuvotteluissa sovitaan autoveron luopumisesta kokonaan seuraavan hallituskauden aikana. Autoveron poistaminen olisi järkevä teko autokannan uudistamiseksi ja myös liikenteen päästöjen leikkaamiseksi. Suomessa välimatkat ovat pitkiä ja yksityisautoilu välttämätöntä.

Uusien vähäpäästöisten autojen käyttöönotto tukisi myös Suomen kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden toteutumista liikenteen osalta. Nykyinen autoilun verotus ei kannusta suomalaisia valitsemaan uutta vähäpäästöistä autoa, vaan pikemminkin tuomaan ulkomailta vanhemman, korkeampipäästöisen auton.

Pohjanmaan Kokoomuksen mielestä verotuksen painopistettä on muutenkin muutettava omistamisen verottamisesta kuluttamisen verottamiseen. Autoilun verotusuudistus olisi hyvä kokonaisuus, josta tämän työn voisi aloittaa.

Kokkolassa
24.11.2018

Pohjanmaan Kokoomus ry

Avainsanat: #piirihallitus

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Piirikokouksen henkilövalinnat ja nimetyt eduskuntavaaliehdokkaat
SeuraavaJatka
Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa ehdolle eduskuntavaaleihin Kokoomuksen listalta Vaasan vaalipiirissä

Pohjanmaan Kokoomus r.y.
Puskantie 5
60100 Seinäjoki
pohjanmaankokoomus@kokoomus.fi

  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot

Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube

© 2026 Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Eduskuntavaalit
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Ilmianna uusi jäsen
  • Yhteystiedot
Haku