Lea Puotinen

  • |

    Hyvinvoinnista kilpailuetua kunnalle

    Kesälomakauden jälkeen uusi valtuustokausi on lähtenyt kunnissa käyntiin vauhdilla. Luottamustehtäviin valittujen kuntalaisten kalenterit alkavat täyttyä syksyn kokousajankohdista. Kuntataloudessa syksy on erityisen tärkeä ajankohta, sillä mm talousarvion laadinta seuraavalle vuodelle käynnistyy. Samalla tarkennetaan myös taloussuunnitelma lähivuosille. Valtion budjettiriihessä puolestaan päätetään kuntien valtionosuuksista ja mahdollisista muutoksista mm sote-rahoitukseen, verotukseen tai valtionavustuksiin. Kunnan verotulojen ennusteet tarkentuvat ja kunnissa…

  • |

    Pelisäännöt kuntoon 

    Isot taloudelliset haasteet pakottavat kunnat etsimään rohkeasti uutta elinvoimaa. Viime aikoina on ikävä kyllä alkanut näyttämään siltä, että kuntatalouden vaikeuksia pyritään ratkaisemaan nopeasti – jopa hätiköiden. Kunnissa on ripeään tahtiin alettu tehdä suuria investointipäätöksiä, vaikka investointien pitkäaikaisia seurauksia ei aina ole ehditty kunnolla selvittämään.  Päätöksenteossa näkyy epäoikeudenmukainen piirre, johon valtionhallinnon tulisi herätä. Kun kunnissa neuvotellaan…

  • |

    Suomen on pystyttävä parempaan

    Suomessa koettiin 1970-luvulla kaksi öljykriisiä. Muistan lapsuudestani oudon mustan kasan kotini pihapiirissä. Se oli seurausta isäni päätöksestä vaihtaa lämmitysöljy turpeeseen. Isäni päätös turpeeseen siirtymisestä kotini lämmityksessä perustui tuolloin valitun polttoaineen kotimaisuuteen, edullisempaan hintaan ja ennen kaikkea luotettavaan saatavuuteen. Tänään viisikymmentä vuotta myöhemmin ilmastonmuutoksen torjuminen ja ympäristön suojelu ovat tavoitteita, joita kaikkialla pyritään edistämään. Myös Suomen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu