Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä peräänkuulutti johdonmukaisuutta valmistelussa

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä peräänkuulutti johdonmukaisuutta valmistelussa

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto kokoontui maanantain 20.11. kokouksessa päättämään hyvinvointialueen investoinnista vuosille 2023–2026 ja 2024–2027. Aluevaltuuston osalta keskustelua käytiin keskustelua etenkin Alavuden sote-keskuksen, Seinäjoen Kela-talon ja Aallokon osalta. Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Lasse Rajala oli tyytyväinen, että erityisesti laajaa keskustelua herättäneessä Aallokko-hankkeessa on saatu neuvottelutulos aikaiseksi. Alavuden sote-keskuksen rakentamisen osalta Rajala kuitenkin huomautti, että päätös poikkeaa kuitenkin huhtikuussa hyväksytystä…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala Kokoomuksen valtuustoryhmä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajakseen lapualaisen Lasse Rajalan. Ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin isokyröläinen Jaakko Pukkinen ja 2. varapuheenjohtajaksi seinäjokelainen Elina Kärnä. Valtuustoryhmän sihteerinä toimii Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti, että valtuustoryhmään kuuluu varsinaisten valtuutettujen lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeudella 5 ensimmäistä varavaltuutettua. ”Heti…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajako

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on hyväksynyt Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajaon.   Keskeisiin puheenjohtajuuksiin valittiin seuraavat henkilöt: Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko, Seinäjoki Hallituksen varapuheenjohtaja Sami Keskinen, Kurikka Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen sekä yhdyspintojen lautakunnan puheenjohtaja Lasse Rajala, Lapua Turvallisuuslautakunnan puheenjohtaja Raimo Vistbacka, Alajärvi Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Riitta Koivula, Kauhajoki   Ohessa luottamuspaikkajako kokonaisuutena:   Valtuusto Paula Risikko Seinäjoki Hallitus Varajäsen…

Keskusta vesitti Kuusiokuntien sopimusneuvottelut
|

Keskusta vesitti Kuusiokuntien sopimusneuvottelut

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti palauttaa Kuusiokuntien terveyspalvelusopimuksen uudelleen valmisteltavaksi. Kokoomus esitti neuvotteluihin palaamista jo aluehallituksessa 4.9.2023. Aluehallitus kieltäytyi tuolloin äänin 6-7 jatkoneuvotteluista. Aluevaltuustossa keskusta kuitenkin palasi kokoomuksen linjalle esittäen neuvottelupöytään palaamista. Valtuustossa keskusteltiin kahdesta palautusesityksestä. Keskustan esitys oli kokoomuksen esitystä huomattavasti laveampi ja monitulkintaisempi. Kokoomuksen esityksen lähtökohta oli asukkaiden palvelutarpeet. Keskustan esitys ei sisältänyt palvelutarpeiden…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen ehdokkaiden keski-ikä on52,5 v ja ehdokkaista 8 on alle 30- vuotiaita. Myös sukupuolijakauma on tasainen. Ehdokkaita 53% on miehiä ja 47% naisia. Ahokas Noora Sairaanhoitaja Seinäjoki Ahopelto Antti Sähköasentaja, muusikko Evijärvi Aila Mikko Maanviljelijä Seinäjoki Ala-Huikku Riina Ylioppilas, sisällöntuottaja Ilmajoki Ala-Käkelä Liisa…

Marinin sote-lainsäädäntö ei ole realistinen

Marinin sote-lainsäädäntö ei ole realistinen

Sote-alueiden rahoitus on kriisissä, alueet tekevät poikkeuksetta alijäämää. Säästö- ja kehittämisohjelmia rustataan ja osin jo jalkautetaan ympäri Suomea, mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Hyvinvointialueet kyllä kykenevät laittamaan taloutensa tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä. Mutta sitten tuleekin iso mutta. Sanna Marinin (sd.) hallituksen antama lainsäädäntö nimittäin velvoittaa alueita, paitsi saamaan käyttötaloutensa tasapainoon tuohon vuoteen mennessä, niin…

Paras palvelu ei synny sattumalta

Paras palvelu ei synny sattumalta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt alueelle laaditun strategian. Hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui kokoukseen 21. marraskuuta 2022. Kokoomuksen aluevaltuuston ryhmäpuheenjohtaja Lasse Rajala antoi puheenvuorossaan kiitoksen valmistelusta. Strategia ottaa henkilöstön hyvin huomioon ja takaa palvelujen saatavuuden myös tulevaisuudessa. Vahva talous on itsehallinnon edellytys. – Palvelujen saatavuus on aina ykkösasia, joka kansalaisilla on mielessä. Tarvitsemme henkilöstöä, joka on tärkein voimavaramme. Veto- ja…

Pohjanmaan Kokoomuksen maakunnalliset luottamushenkilövalinnat

Pohjanmaan Kokoomus hyväksyi kokouksessaan 26.8.2021 seuraavat henkilöt maakunnallisille luottamushenkilöpaikoille. Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana toimii Kai Pöntinen Lapualta ja Maakunnan yhteistyöryhmää (MYR) johtaa Jukka Joensuu Alajärveltä ja MYR:n varsinaiseksi jäseneksi valittiin Mervi Ranta Kurikasta. Maakuntahallitukseen valittiin Satu Ylisiurua-Hemminki Seinäjoelta sekä Kari Janhunen Kauhavalta. Pohjanmaan liiton valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Susanna Koski Vaasasta. Pohjanmaan liiton hallitukseen nousee Riitta Pääjärvi-Myllyaho…

Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous valitsi piirin johdon jatkokaudelle

Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous valitsi piirin johdon jatkokaudelle

Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous pidettiin 26.11.2022 Seinäjoella. Kokoukseen poliittisen tilannekatsauksen toi kansanedustaja Heikki Vestman. -Sähkön hinnannousu on pistettävä kuriin. Kokoomus on esittänyt konkreettiset keinot sähkön hinnan laskemiseksi ja saatavuuden turvaamiseksi tulevan talven varalle. Haluamme sähkölle hintakaton, jolla suojataan kotitalouksia ja yrityksiä perusteettomalta rahastukselta. Lisäksi kokoomus on esittänyt tehotukea, jolla muun muassa energiaturpeen käyttöä ja kannattavuutta turvataan….

Pohjanmaan Kokoomus nimesi 121 aluevaaliehdokasta

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueille yhteensä 121 aluevaaliehdokasta. Etelä-Pohjanmaalla nimettiin ehdokkaita yhteensä 65, Keski-Pohjanmaalla 23 ja Pohjanmaalla 33. Täysi lista on 73 ehdokasta/hyvinvointialue. Loput ehdokkaat nimetään joulukuussa 10.12. piirihallituksen kokouksessa ja ehdokaslistat jätetään 14.12. Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala on iloinen siitä, että aluevaalien ehdokasasettelu on edennyt suunnitelmallisesti ja ehdokkaita saatiin nimettyä runsas…

Sisällön loppu

Sisällön loppu