Nyt on oikea aika panostaa Pohjalaismaakuntiin
|

Nyt on oikea aika panostaa Pohjalaismaakuntiin

Vaasan vaalipiiri – kolme pohjalaismaakuntaa – ovat Suomen selkäranka. Maakuntamme tunnetaan hyvästä elämästä ja vahvasta yrittäjyydestä – yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta. Nämä periaatteet ovat ruokkineet myönteistä kehitystä ja uskoa tulevaisuuteen. Voimakas tahtomme on, että myönteinen kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Se onnistuu selkeillä tavoitteilla ja käytännönläheisillä ratkaisuilla. Pohjalainen talous ja elinkeinoelämä nousuun Pohjalaismaakunnat ovat erityislaatuisia osaamisen,…

Lisää resursseja opetukseen

Lisää resursseja opetukseen

Suomi on herännyt keskustelemaan oppimistuloksista. Tähän keskusteluun onkin tarvetta. Syyttävä sormi osoittaa vain liian usein kohti koulua. Oppimistulosten heikentymiseen ei ole yhtä yksittäistä syytä vaan tekijöitä on useita. Kasvatuskeskustelussa kaikki tuntuvat olevan asiantuntijoita ja ohjeita satelee. On syytä huomioida, että yhtä jalkaa heikkojen oppistulosten kanssa on leikattu varoja varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Pohjoismaista Suomi satsaa vähiten…

Soteen tarvitaan korjaussarja

Soteen tarvitaan korjaussarja

Politiikan kevättä värittävät kärjessä eduskuntavaalit. Vaalien kärkiteemoihin lukeutuvat sosiaali- ja terveyspalvelut. Kansalaisia huolettaa, miten uudet hyvinvointialueet onnistuvat toiminnassaan ja ennen kaikkea järjestämään alueiden asukkaille laadukkaat ja riittävät palvelut. Marinin hallituksen sote-uudistus tarvitsee tulevalla vaalikaudella vielä korjaussarjan. Hallitus keskittyi uudistuksen läpiviennissä lähinnä hallinnollisiin seikkoihin ja itse palveluiden kehittäminen jäi hyvinvointialueiden vastuulle. Hyvinvointialueiden toiminnan ytimenä on kestävä…

Kokoomuksen Keski-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Valmius avustajan toimittamiseen vammaiselle
|

Kokoomuksen Keski-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Valmius avustajan toimittamiseen vammaiselle

Vammaispalveluiden avustajapalveuiden tuottamisessa Soite turvautuu pelkästään ulkopuolisiin palveluntuottajiin. Näillä ulkopuolisilla palveluntuottajilla ei ole päivystysvelvollisuutta, eikä velvollisuutta sairaustapauksissa laittaa sijaista hoitamaan vammaiselle kuuluvaa avustajaa. Tämä on usein johtanut siihen, että vammainen, jolla on Soiten hyväksymä sopimus viiteen avustajapäivään viikossa on jäänyt usein jopa kokonaisen viikon ilman avustajaa ja useita viikkoja, jolloin avusta ei ole tullut sovittuina…

Miljardin euron ratkaisuja

Miljardin euron ratkaisuja

Seuraavan Suomen hallituksen tulee palauttaa arvostus työntekoon, sivistykseen ja rohkeaan yrittämiseen. Koulutus tarvitsee tukensa ja työnteon verotusta tulee keventää siten, että ihmisille jäisi palkasta nykyistä enemmän omaan käyttöön. Sen sijaan on olemassa monia kohteita, joista voimme hakea sopeutuksia seuraavalla vaalikaudella. Ohessa muutamia nostoja kokoomuksen esittämästä vaihtoehtobudjetista miljardin euron säästölistana: Palautetaan ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen (–97…

Tarkkana vaalien alla

Tarkkana vaalien alla

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen pitää todennäköisenä, että huhtikuun eduskuntavaaleja yritetään häiritä esimerkiksi kyberhyökkäyksillä (HS 8.2.2023).  Ruotsin vaaliviranomaisia häirittiin viime syksyn valtiopäivävaaleissa palvelunestohyökkäyksillä. Vaalitulosta se ei vaarantanut, mutta tiedotusvälineille tarkoitettu tulosten päivitys hidastui. Palvelunestohyökkäysten lisäksi yksi todennäköinen häirintäkeino on informaatiovaikuttaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen henkilö, ryhmittymä tai vieras valtio yrittää väärää tietoa syöttämällä vaikuttaa ihmisten…

Pohjanmaan Kokoomuksen kampanja-avaus

Pohjanmaan Kokoomuksen kampanja-avaus

Pohjanmaan Kokoomus avaa eduskuntavaalikampansa ensi viikolla Seinäjoella, Kokkolassa ja Vaasassa. Mukana kampanja-avauksessa eduskuntavaaliehdokkaitamme. Pe 10.2. klo 17.30 Seinäjoki, Keskustori Tarjolla hernekeittoa, kahvia, hattaraa ja ilmapalloja. La 11.2. klo 10.00 Kokkola, Purje Tarjolla käristettä, kahvia, hattaraa ja ilmapalloja La 11.2 klo 14.00 Vaasa, tori (paikalliset kokoomuslaiset torilla klo 11.00 alkaen) Kunnioitamme torimyyjiä emmekä jaa tarjoiluja. Ilmapalloja…

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Nuorille lisää roolia hyvinvointialueen päätöksenteossa

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Nuorille lisää roolia hyvinvointialueen päätöksenteossa

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä on jättänyt aloitteen nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi hyvinvointialueen päätöksenteossa. Jätetyssä aloitteessa kokoomusryhmä esittää puhe- ja läsnäolo-oikeutta nuorisovaltuuston edustajalle aluehallituksessa ja hyvinvointialueen lautakunnissa. Kokoomusryhmä näkee ensiarvoisen tärkeänä, että nuoret voivat vaikuttaa, osallistua ja kokea osallisuutta yhteisen Etelä-Pohjanmaan rakentamiseen koko päätöksenteon polulla aina lautakunnasta valtuustoon saakka. Kokoomusryhmä toivoo nuorilta aktiivista osallistumista ja vaikuttamista sekä nuorten…

Hyvinvointialueet kuntoon

Hyvinvointialueet kuntoon

Meidän päättäjien tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia heikommassa asemassa olevista. Tämä koskee erityisesti ikäihmisiä sekä huonosti voivia nuoria ja muita avun tarpeessa olevia. Sote-uudistus on valtava hallinnollinen muutos, jonka tarkoitus on luoda potilaita hyödyttävä yhtenäinen kustannustehokas sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä. Poliittisen toimintani yksi johtoajatus on välittäminen. Hoitotyöntekijät jos ketkä välittävät. He ansaitsevat kaiken arvostuksen, tuen ja…

Kyllä on kyllä ja ei on ei

Kyllä on kyllä ja ei on ei

Vaasan kaupungin kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi kirjoittaa keskiviikon mielipidekirjoituksessaan tarkennuksia keskustelua herättäneeseen pyörätieallianssiin. Kirjoituksessa on hyviä selvennyksiä. Näin selkeästi asioista tulisi kertoa aina myös ensimmäisissä ulostuloissa. Kun kaupungin tiedotteesta luetaan ”puskista tulevasta” 30–50 miljoonan pyörätieinvestoinneista, ei ole ihme että moni päättäjä hyppää järkytyksestä ilmaan. Itse kannatan myös pyöräilyä, lähtökohtana kaupungin liikenneverkon kehittämistä kokonaisuutena. Myös kaupunginhallitus…

Sisällön loppu

Sisällön loppu