Vanhaan ei pidä jumittaa

Vanhaan ei pidä jumittaa

Torstain 3.11. mielipidepalstalla olleessa kirjoituksessa esitettiin huoli Vaasan seurakuntayhtymän Koulukadulla sijaitsevan seurakuntakeskuksen rakennusten kohtalosta.  Seurakuntalaisena näen vireillä olevan uudistushankkeen erittäin tervetulleena asiana. Kuten tiedossa on, seurakunnat ympäri maan painivat kasvavien talousongelmien kanssa. Sama talouskurimus koskettaa myös meitä, joten hanketta tulee tarkastella myös seurakuntayhtymän talouden kannalta. Jos korttelin tilatehokkuutta saadaan nostettua sekä asuntorakentamista lisäämällä rahoitettua uusia…

Vasemmistohallituksen velkainen perintö

Vasemmistohallituksen velkainen perintö

Suomalaisten enemmistö antaa Marinin hallitukselle hyvät arvosanat koronan ja mm. Nato-jäsenyyshakemuksen hoitamisesta.  Tulos on ansaittu. Myös oppositio on tukenut hallituksen toimintaa näissä asioissa. Sen sijaan valtaosa kansalaisista on tyytymätön hallituksen työhön hintojen nousun hillitsemisessä, maan talouden hoitamisessa, energiapolitiikassa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvissä asioissa. Tulokset käyvät käy ilmi Kunnallisalan Kehittämissäätiön perjantaina julkistetusta tutkimuksesta. Tulosten perusteella…

Vastuullisen ja kotimaisen turkistarhauksen puolesta
|

Vastuullisen ja kotimaisen turkistarhauksen puolesta

Kokoomus järjesti puoluekokouksen kesäkuussa Tampereella. Kokoukseen oli jätetty useampi puoluekokousaloite, joissa ajettiin joko turkistarhauksen tukemisen lopettamista tai turkistarhauksen lopettamista. Pohjanmaan Kokoomus vastusti näitä aloitteita. Myös puoluehallitus asettui vastauksissaan turkisalan puolelle, mutta muistutti siitä, että eläinten hyvinvointi on huomioitava. Turkisalaa käsittelevien aloitteiden kohdalla käytiin pitkä ja kiivas keskustelu, johon allekirjoittanut otti osaa. Aloitteista äänestettiin. Lopulta puoluekokous…

Velkakehitys kuriin järkevällä talouspolitiikalla
|

Velkakehitys kuriin järkevällä talouspolitiikalla

Vastuullisen talouspolitiikan tulee tapahtua nyt, sillä olemme eläneet velaksi vuodesta 2009. Myös viime vuosien velkakehitys on näyttänyt, että me olemme erkaantumassa muiden Pohjoismaiden taloustilanteesta ja tätä lähdetään nyt kuromaan kiinni.  Hallitus lähtee uudistamaan Suomea vasemmistohallituksen valtakauden jälkeen. Olemme saaneet perintönä mittavat alijäämät, raskaan velkalastin ja tekemättömät reformit. Teemme kuuden miljardin säästöt ja työllisyysuudistukset, jotta velkaantumiskehitys saadaan…

Vientimaakunnat talouskasvun moottoreina
|

Vientimaakunnat talouskasvun moottoreina

Olen saanut teiltä paljon kysymyksiä siitä, mitä minulle kuuluu ja olenko ehtinyt lomailla. Kulunut vuosi oli raskas ja vaati paljon, joten oli tarpeen ottaa heinäkuu lomailun ja perheen kanssa ajan viettämisen merkeissä. Lomailu on tuulettanut pääkoppaa ja olen päässyt osallistumaan itselle mieluisiin moniin koko perheen tapahtumiin ja lukuisiin yleisurheilukisoihin. Työasiat sai loman aikana hyvin pidettyä…

Yhteiskunnalliselle dialogille on tarvetta

Yhteiskunnalliselle dialogille on tarvetta

Vappu oli ja meni, arvokas kevään ja työn juhla. Poliisin mukaan vappu sujui kaikkialla pääosin rauhallisissa merkeissä. Vaikka suurempia järjestyshäiriöitä ei ilmennyt, hieraisin silmiäni ja olin vähällä hörpätä kahvini väärään kurkkuun. Edessäni oli kuva jossa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret vappumarssillaan heiluttelivat banderollia jossa luki torson kokoisilla kirjaimilla ”SOSIALISMI TAI KUOLEMA”. Muutamaa päivää aiemmin Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Arhinmäki flirttaili…

Yhteisvoimin kohti korkeinta tolppaa
|

Yhteisvoimin kohti korkeinta tolppaa

59 päivää viralliseen vaalipäivään. Viimeistään silloin äänestäjä tekee valinnan, minkä numeron hän kirjoittaa äänestyslappuunsa. Jotta äänestäjällä olisi mahdollisuus tehdä itseään tyydyttävä valinta, meillä täytyy olla ehdokkaita, joista valita. On aika ryhdistäytyä! Ehdokashankintaan tarvitaan nyt teitä kaikkia. Etsi, kohtaa, vieraile, soita ja viestitä. Kertaa tämä kaikki, monta kertaa. Vain toistot tuovat tuloksia. Toivon, että meidän piirimme…

Sisällön loppu

Sisällön loppu