Kirkkovaltuutetun tehtävä ei pääty kokoussalin ovelle 

Kirkkovaltuutetun tehtävä ei ole vain osallistua kokouksiin, tehdä päätöksiä ja äänestää. Yhtä tärkeää on kertoa kuntalaisille ja seurakuntalaisille, mitä kirkko tekee ja mitä se ihmisille antaa. 

Viime aikoina kirkosta käyty keskustelu on helposti kaventunut erimielisyyksiin ja opillisiin sekä eettisiin kysymyksiin. Niistä saa ja pitääkin keskustella. Eri mieltä saa olla, mutta toista ihmistä pitää silti kunnioittaa. 

Kirkossa, kuten missä tahansa suuressa yhteisössä, on erilaisia näkemyksiä. Se on luonnollista. Mutta jos kirkosta syntyy kuva paikkana, jossa tärkeintä on etsiä asioita, joista ollaan eri mieltä, jotakin olennaista jää näkemättä. 

Kirkossa on valtavasti hyvää. Miksi emme puhuisi siitä enemmän? 

Seurakunnat tarjoavat ihmisille yhteisöä, apua, kohtaamisia, musiikkia, kasvatusta, hengellistä sisältöä ja mahdollisuuksia hiljentymiseen. 

Kirkko kulkee ihmisen rinnalla elämän tärkeissä hetkissä – ilossa ja surussa, syntymässä ja kuolemassa. Monelle seurakunta on paikka, jossa voi tulla kohdatuksi omana itsenään, eikä tarvitse selvitä kaikesta yksin. 

Kirkon sanomaan kuuluu vahvasti ajatus siitä, että epävarmoinakin aikoina voi kokea olevansa turvassa. Tätä työtä tehdään joka päivä. Myös kirkkovaltuutettujen pitäisi tuoda sitä aktiivisesti esille. 

Kirkolla ei ole varaa käyttää energiaa erimielisyyksiin. Ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat yhteisöä, toivoa, lohtua ja apua. Heitä tuskin kiinnostaa, kumpi osapuoli voittaa jonkin sisäisen kiistan. Heitä kiinnostaa se, onko kirkolla heille jotakin annettavaa. 

Meidän pitäisi pystyä katsomaan kokonaisuutta. Yhteistä on kristillinen kirkko ja sen sanoma. Kirkko on kulkenut suomalaisen yhteiskunnan rinnalla vuosisatojen ajan, ja kristillisestä perinteestä on ammennettu paljon sellaista, mikä näkyy edelleen kulttuurissamme ja tavoissamme. 

Kristittynä olemisessa ei ole mitään hävettävää. Meidän ei tarvitse pyydellä anteeksi kristillisiä perinteitämme. Suvivirsi ja Enkeli taivaan -virsi ovat osa monen suomalaisen lapsuuden ja koulun juhlia, niin jatkukoon edelleen. Niiden laulaminen ei tarkoita, että kaikkien pitäisi jakaa sama vakaumus. 

Erilaisia katsomuksia voidaan kunnioittaa samalla, kun pidämme kiinni omasta kristillisestä kulttuuriperinnöstämme. 

Olkaamme siis kristittyjä rohkeasti, mutta emme ylimielisesti. Olkaamme ylpeitä siitä hyvästä, mitä kirkko tekee. Ennen kaikkea tehkäämme yhdessä työtä sen puolesta, että kirkko olisi yhteisö, johon ihmiset haluavat tulla. 

Kai Luoma 

Kirkkovaltuutettu 

Vaasa