Ennaltaehkäisy Soiten johtotähdeksi
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten aluevaltuusto kokoontui maanantaina 4.12. Kokous oli talouspainoitteinen ja kokouksessa päätettiin muun muassa talous- ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024, investointisuunnitelmasta vuosille 2025–2028 sekä asiakas- ja potilasmaksujen hinnastosta.
Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Pekka Kauppi kiitti ryhmäpuheessa soitelaisia yhteistyöstä ja valmistelusta, sekä nosti esiin, kuinka toimeenpanoa tulee tästä eteenpäin jatkaa. Soiten ketteryys nähtiin vahvuutena ja tämä on näkynyt myös valtakunnallisena huomiona ja hyvinvointialueen maineena.
– Olette osoittaneet omistautumista ja ammattitaitoa, ja tiedän, että olette tehneet parhaanne yhteisen hyvinvointimme eteen. Kerta kerran jälkeen voimme todeta edelleen olevamme pieni ja ketterä.
– On ensisijaisen tärkeää, että pidämme avoimen ja selkeän viestinnän kanavat auki kaikille sidosryhmille, hyvinvointialueen asukkaat, asiakkaat ja henkilökunta tärkeimpinä
Kaupin mukaan Soiten tulee pyrkiä omassa toiminnassaan jatkossa edelläkävijyyteen ja suunnan näyttämiseen muihin hyvinvointialueisiin vertailun sijaan.
– Tämä tarkoittaa kestävää ja pitkäjänteistä toimintaa, joka turvaa hyvinvointimme myös tuleville sukupolville. Ennaltaehkäisyn merkitys voisi olla yksi johtotähdistämme.
Kauppi muistuttaa, että menestys ei ole kuitenkaan täysin kiinni pelkästään omista toimista. Esimerkiksi sote-uudistuksen raamittaminen kestävälle pohjalle on kova työ.
– Olemme sitoutuneet olemaan vastuullisia päättäjiä, ja tämä sitoutuminen on pidettävä yllä myös vaikeina aikoina. Onneksi tässä tehtävässä meitä ohjaa erinomainen strategiamme ja nyt sen pohjalle luotu Soite 2030-ohjelma.
Tulevaisuus vaatii panostamista viestintään ja johtamiseen
Vuoden 2024 aikaan on edessä suuria muutoksia ja säästötarpeita, jotka vaativat erityisen paljon panostusta viestinnältä ja johtamiselta.
– On ensisijaisen tärkeää, että pidämme avoimen ja selkeän viestinnän kanavat auki kaikille sidosryhmille, hyvinvointialueen asukkaat, asiakkaat ja henkilökunta tärkeimpinä
Kauppi korostaa yhteisten päätösten taustojen. avaamista ja ymmärrystä siitä, mitä ollaan tekemässä. Kauppi muistutti myös palvelutuottajaraadin perustamisen tarpeesta.
– Vuoropuhelu meidän poliittisten päättäjien, esimiesten ja henkilökunnan ja kansalaisten välillä on oltava saumatonta.
Kaupin mukaan digitaaliset palvelut tarjoavat mahdollisuuksia tehokkuuden lisäämiseen. Digitaaliset palvelut vaativat myös erityistoimia, jotta kansalaiset löytävät palveluiden pariin. Avainasemassa ovat koulutusohjelmat ja tiedotuskampanjat sidoryhmien kanssa.
– Toivon, että meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan vaan kopioimme toivimia malleja ja toki luomme uutta tarvittaessa.