Kuusiolinnan sopimuksen irtisanominen on tarpeetonta
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on asettanut kaiken toimintansa ylimmäksi tavoitteeksi parhaan mahdollisen hoidon ja palvelun asiakaslähtöisesti, laadukkaasti ja kustannusvaikuttavasti. Kokoomuksen aluehallitusryhmä katsoo, että aluehallituksen esitys Kuusiolinna Terveys Oy:n sopimuksen irtisanomisesta on suorassa ristiriidassa aluevaltuuston linjaaman tahdon kanssa.
Esitys sopimuksen irtisanomisesta oli jo aikaisemmin esillä hyvinvointialueen valtuustossa (11.9.2023). Tuolloin aluevaltuusto palautti esityksen yksimielisesti ja edellytti neuvottelujen jatkamista lainsäädäntö ja hyvinvointialueen kokonaisetu huomioiden.
Aluehallitusryhmän Jaakko Pukkisen mukaan asukaslähtöisyys tai asukkaiden etu ei päätöksessä kuitenkaan näy:
– Valmistelussa ei ole tuotu esiin vaihtoehtoja, joiden avulla sopimusta voitaisiin jatkaa. Päätöksentekijöille ei ole mitenkään osoitettu, että tämä päätös parantaisi tai turvaisi palveluita. Palvelujen vaarantuminen on aiheellinen huoli.
Pukkisen mukaan irtisanomispäätöksen vaikutuksia Kuusiokuntien asukkaiden palveluihin tai hyvinvointialueen kustannusten nousuun ei ole arvioitu.
– Päätöksentekijöille ei ole esitetty varmuutta siitä, että hyvinvointialue kykenisi tuottamaan lääkärivastaanotot ja vuodeosastot omana toimintana.
Kokoomuksen aluehallitusryhmä esitti sopimuksen jatkamista muutettuna
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti aluehallituksen kokouksessa 23.10.2023, että Kuusiolinna Terveys Oy:n sopimusta olisi jatkettu niin, että erikoissairaanhoito olisi irroitettu sopimuksen kokonaisuudesta. Laki edellyttää mm. lähetteiden arvioinnin sekä hoidontarpeen ensiarviointien irroittamista.
Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialue on tehnyt vastaavan, erikoissairaanhoidon irroittavan päätöksen. Kokoomuksen ryhmä muistuttaa myös käynnissä olevasta uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelmasta ja sen säästötavoitteista.
– Käsityksemme mukaan Kuusiolinna olisi sitoutunut uudistusohjelmaan ja sen säästötavoitteisiin. Kuusiolinnalla on myös jo olemassa useita hoitojonoja lyhentäviä ratkaisuja ja sähköisiä palveluita, joihin myös asukkaat ovat olleet tyytyväisiä. Hyvinvointialueella nämä ovat vielä työpöydällä.
Kokoomuksen aluehallitusryhmän näkökulmasta irtisanomispäätös on asukkaiden näkökulmasta paitsi vahingollinen, myös tarpeeton.
– Hallitusohjelmassa on selväsanaisesti todettu, että hallitus tulee purkamaan monituottajuuden esteitä. Lainsäädäntö mahdollistaisi tällaisessa tilanteessa siirtymäajan niin, että tilannetta voitaisiin tarkastella uudelleen vuonna 2025.
Kokoomuksen esitys hävisi aluehallituksessa äänin 6-7. Kokoomuksen ryhmä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Kokoomuksen ryhmä jatkaa asukkaiden palveluiden turvaamista ja tulee toimimaan tässä asiassa aluevaltuustossa.
Lisätiedot:
Jaakko Pukkinen
Aluehallituksen jäsen (kok.)
050 0664 510
jaakko.pukkinen@netikka.fi
Isokyrö