Henri Weck Pohjanmaan Kokoomuksen aluevaalien projektisuunnittelijaksi
Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi piirihallituksen kokouksessa 21.9. aluevaalien projektisuunnittelijaksi Henri Weckin. Weck aloittaa tehtävässä 1.10.2021. Tehtävä on määräaikainen aluevaaleihin liittyen. Hänen vastuualueenaan on avustaa piirijärjestöä aluevaaleissa sekä aluevaaleja tukevissa järjestötoiminnan tehtävissä.
Weck aloitti syksyllä kauppatieteiden opinnot Vaasassa ja siirtyy Pohjanmaan Kokoomukselle Uudenmaan Kokoomukselta, jossa on työskennellyt järjestösihteerin tehtävässä vuoden 2019 alusta lähtien. Luottamustehtävistä taustaa häneltä löytyy mm. Kokoomusnuorista, Varusmiesliitosta ja Suomen Lukiolaisten Liitosta.
-On mahtavaa päästä tekemään historian ensimmäisiä aluevaaleja Pohjanmaalla, olenkin tästä mahdollisuudesta enemmän kuin innoissani. Mennään lujaa ja hoidetaan homma kotiin, toteaa Weck.
Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila on iloinen, että löydettiin osaava ja puolueorganisaation valmiiksi tunteva työntekijä.
-Weckin osaaminen on myös hyvin monipuolinen ja saamme hänestä runsaasti apua aluevaalien ehdokashankintaan, kampanjointiin ja viestintään. Työnsarkaa riittää piiritoimistolla, sillä tulemme asettamaan aluevaaleihin jokaiselle kolmelle hyvinvointialueella täydet 73 ehdokkaan listan, toteaa Varila.