Heikki Autto: Liikenneministeri Risikko piti sanansa – Lappiin lisää työtä!
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto kiittää hallitusta ja liikenneministeri Paula Risikkoa vahvasta tuesta Lapin elinkeinoelämälle. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tänään kokouksessaan, että valtio osallistuu Soklin kaivoksen liikenneinvestointien rahoittamiseen.
”Sitoumus rahoittaa kaivoksen avaamiseen tarvittavia liikenneinvestointeja on erinomainen uutinen Lapille. Käydessään Lapissa ministeri Risikko lupasi tehdä kaikkensa, jotta maakuntaan saadaan lisää työtä ja hyvinvointia. Ministeri on vienyt asiaa päättäväisesti eteenpäin. Nyt hankkeen toteutuminen on Yarasta kiinni, sillä valtio antaa tarvittavan tuen hankkeen toteutumiselle”, painottaa Autto.
Autton mukaan Soklin kaivoshanke on historiallisen suuri investointi koko Lapille, joka piristää koko maakunnan elinvoimaa.
”Toteutuessaan kaivos toisi arvion mukaan pysyvästi työtä ja toimeentuloa 1600 lappilaisen perheen ruokapöytään. Rakentamisvaiheen aikana työtä olisi luvassa noin 2300 henkilötyövuoden verran. Hallitus on nostanut työpaikkojen ja elinkeinoelämän merkityksen päätöksentekonsa kärjeksi. Uskon, että hallituksen päätöksen työmyönteisyys saa tunnustusta myös oppositiolta”, toteaa Autto.
Valtio oli talouspoliittisen ministerivaliokunnan aiemman päätöksen mukaisesti sitoutunut rahoittamaan Sokliin suoraa junakuljetusvaihtoehtoa, joka osoittautui sovitulla kustannusjakomallilla kaivosyhtiön näkökulmasta kannattamattomaksi. Autto pitää tärkeänä, että ministeriön ja Yaran välisissä neuvotteluissa löydettiin nyt ratkaisu, joka mahdollistaa kaivoksen perustamisen ja uusien työpaikkojen syntymisen Lappiin.
”Auto-junakuljetukset tuovat maksimaalisen määrän työpaikkoja alueelle, mutta on selvää, että tämän vaihtoehdon vaikutukset täytyy yhteen sovittaa tarkkaan alueen muihin elinkeinoihin, kuten porotalouteen kaivosta toteutettaessa”, Autto painottaa.
Autto painottaa, että hallituksen on edelleen jatkettava ponnisteluja, jotta investointien tekeminen maakuntiin olisi kannattavaa.
”Kaikki esteet työn ja investointien tieltä on raivattava maakuntien elinvoiman vahvistamiseksi. Lupaprosesseille on asetettava kohtuullinen käsittelyaika ja viranomaisten valitusoikeutta toisten viranomaisten päätöksiin on rajattava. On järjen vastaista, että maakunnissa investointeja seisoo hallinnon jonoissa useiden miljardien arvosta. Nyt työtä tuovat hankkeet on saatava liikkeelle!” vaatii Autto.