Talouskasvulla Suomi nousuun
|

Talouskasvulla Suomi nousuun

Tätä kirjoittaessa Säätytalolla käydään hallitusneuvotteluja. Kokoomuksen puoluevaltuuston varajäsenenä ja piirihallituksen jäsenenä olen saanut säännöllisesti väliaikatietoja ja päässyt evästämään puoluejohtoa. Vielä on vaikea sanoa, milloin tulee valmista. Toivon ja uskon, että saamme uuden hallituksen pian. Suomi tarvitsee uuden suunnan! Kunnat, yritykset, sote-alueet ja kansalaiset odottavat uuden hallituksen linjauksia, jotta uskalletaan tehdä investointeja tulevaa varten. Kokoomukselle talous…

Kaksi hutia komissiolle — kolmas tarvitaan, jotta ennallistamisaloite kaatuu
|

Kaksi hutia komissiolle — kolmas tarvitaan, jotta ennallistamisaloite kaatuu

Euroopan komissio on pelannut kautensa alusta saakka kovaa peliä aivan omilla säännöillään. Keneltäkään vähänkään EU-politiikkaa seuraavalta ei ole jäänyt huomaamatta, kuinka järjestelmällisesti ja strategisesti taitavasti komissio on vyöryttänyt vihreän siirtymän aloitteitaan. Ennallistamisaloitteen kohdalla komission peli meni jo alkumetreiltä alkaen kaiken kohtuuden yli. Jäsenmaiden metsät, maatalousekosysteemit, turvemaat ja jopa kaupunkiympäristöt olisivat aloitteen myötä tilanteessa, johon ei…

Valtuustoaloite: Omaishoidon kehittäminen

Valtuustoaloite: Omaishoidon kehittäminen

Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminnan keskeinen osa-alue on omaishoito. Omaishoito on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestävä hoitomuoto. Omaishoitajien työtä on tuettava hyvinvointialueen puolesta riittävästi ja oikea-aikaisesti. Yhteistyö alueen ja omaishoitajien välillä pitää olla saumatonta ja tasapuolista. Omaishoidettavissa on ikäihmisiä, pitkäaikaissairaita ja vammaisia ihmisiä. Heidän toimintakykynsä on iän vuoksi rajoittunut tai heillä on jokin sairaus tai vamma. Hoidettavissa…

Kokoomuksen esitys läpi: Kotihoidon palveluseteleihin selvä korotus
|

Kokoomuksen esitys läpi: Kotihoidon palveluseteleihin selvä korotus

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi maanantaina kotihoidon palvelusetelin arvonkorotuksen. Esityksen palvelusetelin tuntihintojen enimmäisarvojen korottamisesta teki aluehallituksen kokoomuslainen varapuheenjohtaja Sami Keskinen. Kokoomusryhmä äänesti yksimielisesti Keskisen esityksen puolesta. Palvelusetelikokonaisuus oli käsittelyssä, sillä hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen jälkeen on käynyt ilmi, että osalla kotihoidon palveluseteliasiakkaista omavastuuosuudet nousivat kohtuuttoman suuriksi. Myös palvelusetelin tuntimallien hinnoittelumallia kohtaan on esitetty voimakasta kritiikkiä ja sitä on pidetty…

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Lääkinnällisen kuntoutuksen palveluseteliasiakkaiden toimintaympäristökäyntien matkakorvausperiaatteista
|

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä: Lääkinnällisen kuntoutuksen palveluseteliasiakkaiden toimintaympäristökäyntien matkakorvausperiaatteista

Me allekirjoittaneet vaadimme, että aktiivista ja jatkuvaa markkinavuoropuhelua käydään palvelusetelituottajien kanssa. Ilmenneisiin epäkohtiin ja havaittuihin ongelmiin tulee puuttua viipymättä. Lääkinnälisen kuntoutuksen palveluseteliarvot vaihtelevat riippuen terapiapalvelutuotteesta tällä hetkellä noin 60€ – 150€ / tunti. Matka-ajan korvaukset ovat kaikille samat riippumatta tuotetusta palvelusta ja sen hinnasta. Muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen on ollut havaittavissa, että palvelusetelituottajia ei olla…

Kokoomus keräsi yli 35 000 ääntä – kaksi kansanedustajaa

Vaasan vaalipiirissä kokoomuksen ehdokkaat keräsivät yhteensä 35 116 ääntä, kannatusprosentin ollessa 14,2 %. Nousua edellisiin eduskuntavaaleihin oli peräti 5586 ääntä ja 2,4 %-yksikköä. Kokoomuksen listalta valituiksi kansanedustajiksi tulivat Paula Risikko Seinäjoelta ja Janne Jukkola Kokkolasta. Kokoomuksen tulos vaalipiirissä on äänimäärällisesti paras sitten vuoden 1987 eduskuntavaalien ja korkein äänimäärä 2000-luvulla. Lämpimät onnittelut Kokoomuksen kansanedustajille Vaasan vaalipiirissä.

Viimeiset eduskuntavaalien kampanjatilaisuudet

Viimeiset eduskuntavaalien kampanjatilaisuudet

Pohjanmaan Kokoomuksen kiertue huipentuu perjantaina viimeisille paikkakunnille. Lauantaina puolestaan yhdistykset ja ehdokkaat järjestävät valtavasti tilaisuuksia vaalipiirissämme. Pelkästään lauantaina piirin alueella on yli 40 vaalitilaisuutta! Tarkemmat aikataulut löydät tästä alta ja piirin tapahtumakalenterista. Me jokainen voimme olla avuksi ja tukea ehdokkaiden kovaa vaalityötä. Osallistutaan tilaisuuksiin, jaetaan viimeiset esitteet, pistetään äänestäjille kannustustekstareita ja puhutaan ehdokkaistamme joka tilanteessa…

Kokoomus ja Moderaatit yhteiskiertueella Pohjanmaalla 29.-30.3.2023

Kokoomus ja Moderaatit yhteiskiertueella Pohjanmaalla 29.-30.3.2023

Pohjanmaan Kokoomus ja ruotsalainen sisarpuolue Moderaatit yhdistävät voimansa eduskuntavaalikilpailun loppusuoralla. Västerbottenin Moderaatit tulevat kirittämään Pohjanmaan Kokoomusta vaalikampanjoinnissa eduskuntavaalien vaaliviikolla 29.-30.3. Moderaattien alueelliset päättäjät ja Pohjanmaan Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat kampanjoivat yhdessä Pohjanmaan rannikolla ja Vaasan seudulla. Moderaateista mukana ovat Nicklas Sandström, Andreas Löwenhöök, Anders Ågren, Charlotta Jansson Enquist, Kaisa Edström, Åsa Ågren Wikström, Elmer Eriksson, Anna-Karin Nilsson ja Anton Bergström…

Pohjanmaan Kokoomuksen kiertueen viimeiset viikot

Pohjanmaan Kokoomuksen kiertueen viimeiset viikot

Kampanjakiertue jatkuu Pohjanmaan Kokoomus eduskuntavaalien kiertue jatkuu aina vaalipäivään asti. Maanantai 20.3. 13.00 Kokkola, MinimaniMukana eduskuntavaaliehdokkaat Henrik Huhta, Janne Jukkola, Harri Koskela, Sam Leijonanmieli ja Harri Seppälä.15.00 Alaveteli, Erik Högnäs öppet bolagMukana eduskuntavaaliehdokkaat Henrik Huhta ja Sam Leijonanmieli.17.00 Pietarsaari, toriMukana eduskuntavaaliehdokkaat Henrik Huhta ja Sam Leijonanmieli.18.15 Uusikaarlepyy, toriMukana eduskuntavaaliehdokkaat Henrik Huhta ja Sam Leijonanmieli. Tiistai 21.3. 14.00 Päntäne, Lankatalo Tapion kauppaMukana eduskuntavaaliehdokkaat…

Sisällön loppu

Sisällön loppu