Kai Luoma

Rehtori

Vaasan suomalainen seurakunta
Ehdokasnumero
Kirkolliskokous: 69

Olen 56-vuotias kolmen täysi-ikäisen pojan isä. Työskentelen Vaasan kaupungin perusopetuksessa alakoulun rehtorina. Toimin tällä hetkellä Vaasan seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa sekä varajäsenenä yhteisessä kirkkoneuvostossa. Tämän lisäksi olen Vaasassa kaupunginvaltuutettu sekä kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja. Lisäksi olen myös hyvinvointialueen valtuutettu. Harrastan aktiivisesti liikuntaa eri muodoissa. Luen myös paljon, erityisesti elämäkertoja.

Kirkolliskokousedustajana haluan vaikuttaa seuraaviin asioihin:

Kirkon toiminta turvattava kaikkialla maassa ja vastuullista taloudenhoitoa kehitettävä. Hallinto on saatava joustavammaksi ja selkeämmäksi sekä seurakuntarakenteen muutoksissa (esim. seurakuntien yhdistymishankkeet) kuunneltava seurakuntalaisia.

Kansankirkollista identiteettiä tulee vahvistaa moniarvoistuvassa Suomessa ja kirkon tulee pitää kiinni arvokkaasta perinteestään ja samalla katsoa ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Kristillinen usko tulee mieltää luontevaksi osaksi arkista elämää. Kirkon pitää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä panostaa ja vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia.

Haluan kantaa vastuuta rohkeasti, kyseenalaistaen ja uusia ratkaisuja etsien.