Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi
Pohjanmaan Kokoomus
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Yhteystiedot
Pohjanmaan Kokoomus
Blogi | Mielipide | Uutiset

Komiasti viimeesenä 

31.10.202531.10.2025

Etelä-Pohjanmaa on ollut valtakunnan valokeilassa tasavallan presidentti Alexander Stubbin vieraillessa puolisoineen Kurikassa ja Seinäjoella. Hienoa, että vierailu toteutui. Puheessaan presidentti kehui maakuntaa hyvästä hengestä ja yrittäjyydestä. 

Näin se on, sillä pienyritysvaltainen Etelä-Pohjanmaa on valtakunnan kärkeä yritysten määrässä. Ruokamaakuntana olemme myös tuotannon arvolla ykkönen. Kirittävää kuitenkin riittää, sillä olemme monella listalla ikävä kyllä Suomen maakuntien häntäpäätä. 

Ei tartte auttaa, sanoo lapualaanen, kun tervakuormansa alla makas. Pieni apu valtiovallan suunnalta olisi kuitenkin välillä enemmän kuin paikallaan. 

Maakunnan koulutuksen lippulaiva on Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Yksi menestyksen ehto tulevaisuudessa on, että Seamk kykenee tarjoamaan laajan, kilpailukykyisen ja vetovoimaisen väylän ammattiin alueen nuorille. 

Valtio päättää aloituspaikkarahoituksen määrästä. Pientä parannusta on saatu, mutta valitettavasti Etelä-Pohjanmaa on edelleen maakuntien jumbosijalla. Tasokorotus tarvitaan paikkamääriin. Etelä-Pohjanmaalla ei ole omaa yliopistoa. Siksi yliopistotasoista koulutusta kaivataan alueelle lisää yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa. 

Euroopan unionin uutta rahoituskautta 2028–2034 valmistellaan täyttä päätä. Suomen kantoja hiotaan parhaillaan. 2 000 miljardin paketille on jäsenmaissa monia ottajia. Kokonaisuuteen kuuluvat aluekehitysrahat kanavoidaan maakuntien kautta. Ainakin näin on tehty tähän asti. 

Etelä-Pohjanmaa on monella aluetalousmittarilla mitattuna komiasti viimeesenä. Juuri siksi tarvitsemme aluekehitysrahoitusta tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseen. Vaikeuksia on kuitenkin luvassa jatkossakin, sillä Itä- ja Pohjois-Suomi on ollut rahoituksen kohdentamisessa valtion erityisessä suojelussa. Länsi-Suomi pärjätköön omillaan. 

Keski-Pohjanmaalla tätä ongelmaa ei ole, sillä se on unionin aluekehityskartoissa Pohjois-Suomea ja pääsee nauttimaan sen kautta monista eduista. Arktiset alueet ovat siis lähempänä kuin moni meillä luulee. 

Yhteistyö on tärkeää. On kuitenkin muistettava, että Etelä-Pohjanmaan edunvalvontaa tehdään alueiden välisessä kilpailutilanteessa. Yksi kärkitavoite on parantaa alueen saavutettavuutta. Suomeksi sanottuna tarvitsemme lisää liikennehankkeita. Listan kärjessä ovat isompien hankkeiden osalta Seinäjoki–Lapua -valtatie 19:n kakkosvaiheen saaminen rahoitukseen. Jos Etelä-Suomessa olisi tällainen tie näillä liikennemäärillä, moottoritie olisi jo valmis välillä Seinäjoki–Kauhava. 

Kantatie 67 Seinäjoki–Ilmajoki-välillä on myös tukossa, kuten kaikki tietää. Kohde pitää saada ensimmäiseksi suunnitteluprosessissa eteenpäin ja sen jälkeen rakentamiseen rahoitus. Junaliikenteen osalta kaksoisraiteelle Tampereen ja Seinäjoen välille pitäisi myös saada vauhtia. 

Tekemistä riittää jatkossa siis edunvalvonnassa aivan riittämiin. 

Janne Sankelo 

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja

Kauhava

Avainsanat: #Janne Sankelo

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Ähtärin sairaalakiinteistö hyödynnettävä poikkeusoloihin varauduttaessa
SeuraavaJatka
Toivo syntyy tekemällä

Pohjanmaan Kokoomus r.y.
Puskantie 5
60100 Seinäjoki
pohjanmaankokoomus@kokoomus.fi

  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Yhteystiedot

Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube

© 2025 Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Tervetuloa
  • Friida
  • Osallistu
  • Vaikuttajat
  • Politiikka
  • Materiaalipankki
  • Yhteystiedot
Haku