Toimiva hyvinvointialue syntyy nyt – Soiten uudistusten aika
Vuodeosastojen lakkauttamiset ja Soite-pisteiden tuleva palveluvalikoima herättävät ymmärrettävää huolta hyvinvointialueemme asukkaissa. Päättäjien ja virkajohdon puheissa vilahtelee lupauksia palveluiden paranemisesta. Mutta miten ihmeessä ne voisivat parantua, kun tutut terveyskeskukset katoavat ja tulevaisuudesta annetaan vain epämääräisiä lupauksia?
Vastaus on yksinkertainen, vaikka toteutus vaatiikin rohkeutta: aloitamme uuden aikakauden palveluiden järjestämisessä. Soite on tähän asti ollut etäpalveluissa muiden alueiden takana. Nyt on meidän tilaisuutemme kuroa kiinni ja mennä ohi. Lisäksi laajennamme kotiin vietäviä palveluita ja otamme käyttöön omalääkärimallin, joka tuo terveydenhuollon takaisin ihmisille – lähelle ja henkilökohtaiseksi.
Omalääkärimalli ei ole uusi keksintö. Se toimi Suomessa vielä 1990-luvulla, kunnes lama pakotti sen syrjään. Nyt sen aika on tullut uudelleen. Jokaisella Soiten asiakkaalla tulee olemaan oma lääkäri ja hoitaja, jotka tuntevat tilanteen ja joihin voi luottaa. Tämän mallin myötä hoidon jatkuvuus paranee, ongelmiin päästään käsiksi ajoissa ja potilaan sekä hoitohenkilökunnan välinen luottamus syvenee. Tuloksena on mielekkäämpää työtä, vähemmän kuormitusta ja inhimillisempi terveydenhuolto.
Hyvinvointialueemme maantieteellinen laajuus on jo käynyt meille kaikille selväksi, kun olemme kuljettaneet lapsiamme ja vanhempiamme palveluiden äärelle. Käytännössä tämä on tarkoittanut menetettyjä työtunteja ja pitkiä odotusaikoja, usein yli puolen tunnin myöhästymisillä. Tätä emme voi enää hyväksyä. Nyt on aika uudistaa palvelurakennetta niin, että koko maakunta saa palvelunsa mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Soite-pisteistä on tehtävä uuden ajan terveydenhuollon kulmakiviä. Niissä tulee olla mahdollisuus näytteiden ottoon ja hoitajien tarjoamiin peruspalveluihin – haavojen puhdistuksesta keuhkojen kuunteluun. Tavoitteena on, että vain tarpeen vaatiessa lähdetään pidemmälle erikoissairaanhoidon perässä. Etäkonsultaatioiden on toimittava saumattomasti, ja lähipalveluiden on palveltava aidosti kotikulmilla.
Soiten visio olla Suomen toimivin hyvinvointialue ei ole pelkkää juhlapuhetta. Se on tavoite, joka edellyttää rohkeita päätöksiä ja kykyä uudistua. Tämä on mahdollisuus näyttää, että voimme yhdistää inhimillisyyden ja taloudellisen kestävyyden tavalla, joka hyödyttää jokaista asukasta.
Meiltä asukkailta tämä vaatii avointa mieltä ja tukea sekä päättäjille että Soiten henkilökunnalle. Uudistukset eivät tapahdu itsestään – ne vaativat yhteistötä ja rohkeaa eteenpäin katsomista. Tulevaisuus ei ole ulkoa annettu; se on meidän käsissämme. Otetaan siitä kiinni.
Pekka Kauppi
Alue- ja kuntavaaliehdokas
Ruotsalo