Mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille

Oletko kuullut tämän legendaarisen lauseen? Sillä on aikanaan julkisella sektorilla perusteltu, miksi toipumiskeskeinen, päihteettömyyteen ja toipumiseen tähtäävä riippuvuushoito ei sovi kaikille.

Hyvinvointialueiden säästökiima on kuumimmillaan. Leikkauslistoja esitellään, palveluita ja valtaa keskitetään. Vaadittavien säästöjen uskotellaan tulevan tuottamalla kaikki palvelut itse. Omien palveluiden tuottamisen hinnan ja vaikuttavuusarviointiin ei ole saatu laskelmia, mutta ne ”vain ovat halvempia”.

Tässä ei oteta huomioon alueellisia eroja tai erityistarpeita eri asiakasryhmien välillä, ja lähestymistapa jättää huomiotta erikoistuneet palvelut, joita ei ole järkevää tuottaa itse. Säästökiima on kuvaava termi, joka tuo esiin sen, miten säästötoimet voivat sokaista päätöksentekijät tärkeiltä arvoilta, kuten asiakaslähtöisyydeltä ja inhimillisyydeltä. Kun fokus on pelkästään kustannusten karsimisessa, tingitään palveluiden laadusta ja ihmisten tarpeista tavalla, joka ei säästöjä tuo.

Hyvinvointialueiden toiminta-ajatuksena on, että ne takaavat tasa-arvoiset ja riittävät palvelut kaikille. Tavoite on säästää, mutta nyt tehtävät päätökset johtavat siihen, että jotkut jäävät ilman tarvitsemiaan palveluita. Tämä heijastaa yksisilmäistä lähestymistapaa palveluiden järjestämiseen ja pätee moneen, mutta erityisesti maan hiljaisiin. Riippuvuuksien sekä läheisten hoito on yksi sektori, jossa hoitomenetelmät ja tuen tarve voivat vaihdella valtavasti. Riippuvuushoito on palvelualue, jossa yksilölliset erot ovat merkittäviä eli mikä toimii yhdelle henkilölle, ei toimi toiselle.

Säästöt ja leikkaukset, jotka perustuvat vain ”omat palvelut” -logiikkaan, saatikka päätösten etäännyttämiseen asiakkaasta, eivät tue tarveperusteista arviointia. Toimivat ratkaisut ja säästöt rakentuvat asiakkaiden kuulemisesta, palveluntarpeen arvioinnista ja kohtaamisesta.

Kun päätöksenteko etääntyy ”pyöreisiin pöytiin”, siitä seuraa, että monimutkaiset yksilölliset tarpeet pelkistetään yksinkertaistetuiksi kaavioiksi ja budjettipäätöksiksi, joissa tärkeintä ei ole henkilön toipuminen vaan kustannusten säästäminen. On ironista, että puhutaan asiakaslähtöisyydestä, mutta hurjimmissa tilanteissa asiakas ei saa edes osallistua keskusteluun omasta hoidostaan. Tämä vähentää hoidon laatua ja vie asiakkaalta tunteen, että hänen tilanteensa otetaan vakavasti. Se heikentää luottamusta järjestelmään, pitkittää toipumista ja tulee kalliimmaksi.

Asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että ihminen nähdään kokonaisvaltaisesti, että hänen toiveensa ja tarpeensa otetaan huomioon ja hän on osallisena hoidosta päätettäessä. Kun maksusitoumuspäätökset tehdään ”pyöreiden pöytien” työryhmässä, on helpompi tehdä kieltäviä päätöksiä ja ohjata omiin palveluihin. Tämä kertoo siitä, että järjestelmä ei ole sitoutunut asiakaslähtöisyyteen ja siitä on tullut sana, jota viljellään ilman todellista sisältöä.

Mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille.

Riitta Koivula

Yrittäjä

Riippuvuus -ja läheisten hoidon asiantuntija

Aluevaltuutettu Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Kauhajoki