Komission vallankaappaus estettävä
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma eli kansainvälisemmin Green Deal on aiheuttanut viimeisten kuukausien aikana maa- ja metsätalouden tulevaisuudennäkymiin merkittäviä uhkakuvia.
Viime viikolla julkisuuteen vuotaneet tiedot Euroopan komission kaavailemasta ennallistamislainsäädännöstä ovat karua luettavaa suomalaisen maa- ja metsätalouden kannalta. Käytännössä päätäntävalta näissä asioissa karkaisi entistä enemmän Suomen rajojen ulkopuolelle Brysseliin. Listalta löytyy muun muassa turvepeltojen poistaminen viljelykäytöstä.
Komission ehdotuksen keskeisiä tavoitteita paperilla ovat luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä ilmastohyödyt. Vastuullisuus on tärkeä asia, mutta keinojen on oltava järkevät ja toimivat.
Euroopan unionin jäsenmaat ovat rakenteeltaan hyvin erilaisia, joten esityksissä tulisi jättää harkintavaraa jäsenmaakohtaisiin toimenpiteisiin tavoitteiden saavuttamiseksi kestävällä tavalla.
Tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että esimerkiksi metsänhoidolliset ja metsätaloudelliset ilmastohyödyt sekä huoltovarmuuteen liittyvät elintärkeät maatalouden asiat ovat komissiolta hukassa. Jos metsiä rajataan entistä enemmän metsätaloudellisen käytön ulkopuolelle ja turvemaat rajataan täysin viljelykäytön ulkopuolelle nopealla aikataululla, seuraukset ovat katastrofaaliset erityisesti Suomen kannalta.
Tämä vallankaappaushanke on pysäytettävä.
Suomalaiset viljelijät ja metsänomistajat ovat tehneet jo paljon vastuullisuuden eteen ja aktiivinen työ jatkuu. Suomi elää ja hengittää metsistä ja suomalaisen hyvinvoinnin sekä menestyksen perusta on rakennettu pelloilla ja metsissä. Marinin hallituksen on nyt ryhdyttävä toimiin ja muodostettava selkeä ja yksiselitteinen Suomen kanta sekä ottaa asian valmisteluun mukaan parlamentaarinen työryhmä eli ns. maa- ja metsätalousnyrkki, jossa on edustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta. Suomi on ollut jatkuvasti myöhässä useissa Euroopan unionin merkittävissä muutoshankkeissa. Tällä kertaa myöhästymisen seuraukset voivat olla lopullisen kohtalokkaat. Siihen ei ole varaa suomalaisen hyvinvoinnin ja huoltovarmuuden näkökulmasta.
Kansallinen päätäntävalta maa- ja metsätaloudessa on turvattava – puhdas ruoka ja vastuullinen metsänhoito on nostettava arvoiseensa kunniaan.
Antti Tuomela
Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja
Laihia