Hoitajapula ja aluevaltuusto

Kuka meitä hoitaa jatkossa? Kysymys ei ole enää retorinen vaan totinen.

Sekä hyvinvointialueet että yksityiset hoiva-alan yritykset kärvistelevät hoitajapulan kourissa. Erityisesti ikääntyneiden hoito tarvitsee osaavia käsipareja kipeästi. Tilanne uhkaa eskaloitua muutamassa vuodessa niin pahaksi, että yksi ikäluokka tulisi kouluttaa pelkästään hoitajiksi. Jotaki tarttee teherä.

Paljon on toki tehty. Hoitoalan työnantajat ottavat aktiivisesti yhteyttä oppilaitoksiin, tarjoavat työssäoppimisen paikkoja sekä solmivat niin lyhyitä kuin pitkiä oppisopimuksia. Oppijoiden työssäoppimisen ohjaukseen panostetaan merkittävästi.

Oppilaitokset ovat saaneet lisää aloituspaikkoja ja koulutusta järjestetään eri puolilla maakuntaa. Hakijoita ei vain ole tarpeeksi – ja toisaalta, kaikista hakijoista ei ole hoitajiksi. Koulutuksen joustavuutta ja oppijoiden opintojen etenemisen vaihtoehtoja on kehitetty huimasti.

Valtiovallan tulisi nopeasti julkaista suunnitelmansa aikuiskoulutustuen korvaavasta rahoituksesta, sillä ammatinvaihtoa hoitajaksi suunnitteleva odottaa ohjeistusta kuumeisesti. Järkevänä kehityskohteena olisi myös ikääntyneiden palveluyksikössä oppisopimuksella koulutettavan laskeminen henkilöstömitoitukseen nykyistä aikaisemmassa vaiheessa. Työnantajalle tulisi myös taata nykyistä merkittävämpi oppisopimustuki.

Erilaisia ammattiryhmiä tulisi hyödyntää rohkeasti. Ikääntyneiden turvallista hoitoa varmistaa 13 ammattikuntaa, suurimpina ryhminä lähihoitajat ja sairaanhoitajat. Uutena ja hyvin käytännöllisenä ammattiryhmänä ovat hoiva-avustajat, joiden koulutus sisältää kaksi lähihoitajan tutkinnon osaa ja kestää alle vuoden. Hoiva-avustajien laajaa käyttöä haastaa viranomaissääntely, jonka tulkinta on lakia tiukempi.

Digitalisaation hyödyt hoitotyössä tunnistetaan, mutta työnantajilla ei ole kunnon kannustimia investointeihin. Teknologisten innovaatioiden avulla saatua työpanosta kun ei saa laskea hoitajamitoitukseen. Esimerkiksi ikääntyneiden älylattiat ja -rannekkeet vapauttaisivat hoitajien aikaa hoitotyöhön.

Hoitajat voivat itse tehdä paljon ikääntyneiden hoidon houkuttelevuudelle. Työ on huomattavasti mainettaan mukavampaa. Näitä positiivisia signaaleja kuunnellaan tarkemmin kuin tilastoja – ja niiden perusteella alalle hakeudutaan. Laadukkaaseen henkilöstöjohtamiseen kannattaa panostaa jatkossakin, sillä työyhteisön maine kiirii puskaradiossa. Tutkimuksilla on todettu, että hyvämaineista työpaikkaa johdetaan ’hoitajien työhyvinvointi kärjessä’ -periaatteella.

Mitä hyvinvointialueen luottamushenkilöt voivat osaltaan tehdä? Millaisiin asioihin heidän tulisi päätöksiä tehdessään keskittyä, jotta tämä hoitajapula taklattaisiin? Palkitseva palkka on iso asia, mutta muitakin veto- ja pitovoimaa lisääviä menetelmiä on tunnistettu.

Tärkeimpiä ovat tarvittavien resurssien ohjaaminen oppisopimusten solmimiseen ja maakunnassa jo asuvien maahanmuuttajien hyödyntäminen. Työperäinen maahanmuutto voi olla nopein ratkaisu hoitajapulaan, mutta sen onnistuminen edellyttää huolellista rekrytointia, kieliopintoja jo lähtömaassa, koko perheen muuttoa maakuntaan – ja työpaikalla mittavaa satsaamista ohjaukseen.

Hyvinvointialueiden nykyiset ja tulevat aluevaltuutetut ovat siis hoitajapulan ratkaisemisessa paljon vartijana. Valtuuston tekemien päätösten peilinä tulee olla hoitajien riittävyys koko maakunnassa. Muussa tapauksessa pula pahenee entisestään.

Kyllikki Anttila

Seinäjoki

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksen jäsen