Harhaisia väitteitä hallituksen vastuunkannon linjasta
Matias Mäkysen esittämät väitteet (IP 26.6.) Petteri Orpon johtamasta hallituksesta ovat irvokkaita, joita on syytä oikoa. Mäkysen esittämät näkökulmat osoittavat paitsi vääristyneen kuvan Orpon johtamasta hallituksesta, myös kyvyttömyyttä ymmärtää sen talouspolitiikan perusteita ja strategisia linjauksia.
Orpon johtaman hallituksen tavoite on nostaa Suomi takaisin jaloilleen, ei heittää sitä velkakuiluun. Suomi ei ole eristäytynyt EU:n nurkkaan, vaan me olemme ja tulemme olemaan aktiivinen, arvostettu osa Eurooppaa.
Ensisijaisesti on huomattava, että Orpon hallituksen tavoitteena on luoda kestävä talouspolitiikka, joka ei perustu velkaantumiseen, vaan suomalaiseen osaamiseen, innovaatioon ja työhön. Samalla hallitus tekee välttämättömiä säästötoimenpiteitä, joilla myös puretaan kannustinloukkuja. Keskeistä tässä on ymmärtää, että velkaantuminen on lyhytnäköistä politiikkaa, joka kuormittaa tulevia sukupolvia.
Neljän vuoden ajan sosiaalidemokraatit ovat kyenneet vain ja ainoastaan velkavetoisen kasvun luontiin. Vaalien alla kuitenkin puolueessa oivallettiin, että ensi kaudella pitää sitten alkaa tasapainottamaan. Vastuuta ei kuitenkaan uskallettu ottaa, sillä SDP ei lupauksista huolimatta uskaltanut esitellä uskottavia tasapainottamistoimia puheista huolimatta. Mäkysen lueteltua mistä ei voi säästää, voidaan päätellä, että velkaa tulevien sukupolvien piikkiin politiikka olisi SDP:n johdolla jatkunut.
Orpon hallitus ymmärtää myös, että nykyaikainen ja tehokas sosiaaliturvajärjestelmä on välttämätön osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Sosiaaliturvan uudistaminen tarkoittaa, että luomme järjestelmän, joka kannustaa työntekoon ja aktiivisuuteen, mutta myös tarjoaa turvaverkon niille, jotka sitä tarvitsevat. Ei byrokratiaa, vaan selkeyttä.
Työmarkkinoiden uudistaminen on niin ikään yksi hallituksen prioriteetti. Suuntaamme kohti pohjoismaista mallia, jossa joustavat työmarkkinat tukevat talouskasvua ja työllisyyttä. Tämä on vastakohta Marinin hallituksen kankealle työmarkkinapolitiikalle, joka estää kasvua ja heikentää kilpailukykyämme.
Mäkynen esittelee mielellään työllisyyden korkeita lukemia ja velkasuhdetta. Näistä kumpaakaan ei voida pitää Marinin hallituksena saavutuksena.
Työllisyydessä päästiin huippulukemiin, mutta kyseinen hallitus ei kyennyt tekemään merkittäviä työllisyystoimia, vaan työllisyyden osalta nautittiin Sipilän hallituksen uudistusten positiivista vaikutuksista. Velkasuhteen osalta Mäkysen taulukkoharjoituksia pelastamaan saapui korkea inflaatio, jonka vaikutus velkasuhteeseen on VM:n mukaan viiden prosentin luokkaa. Sen sijaan tosiasia on, että valtion velka oli ennätyslukemissa edellisen hallituksen toimesta.
Mäkysen yritys vertailla Petteri Orpoa David Cameroniin on hämmentävää – väite on täysin epäoleellinen ja harhaanjohtava. Kokoomus on ollut ja tulee jatkossakin olemaan Suomen Eurooppa myönteisin puolue ja haastan kyllä Mäkysen osoittamaan mikä hallitusohjelmassa on ristiriidassa tämän kanssa.
Se ettemme kannata EU:n sosialistisia tavoitteita esimerkiksi yhteisvastuullisessa velkapolitiikassa ei tosiaankaan ole EU-vastaista. Tällaisen kehityskulun vastustaminen on koko Euroopan Unionin eduksi.
Orpon johtama hallitus pyrkii luomaan vastuullisen ja kestävän talouspolitiikan, joka perustuu aitoon kasvuun, selkeään sosiaaliturvajärjestelmään ja aktiiviseen EU-politiikkaan. Mäkysen yritys maalata Orpon johtama hallitus vastuuttomana ja EU-vastaisena on naurettava ja epätoivoinen yritys heikentää hallituksemme tavoitteita.
Kokoomuksen johtama hallitus ei aio seurata Cameronin Brexit-harhareitille, kuten Mäkynen väittää. Sen sijaan kokoomus noudattaa selkeää linjaa, joka perustuu vakaaseen talouspolitiikkaan, EU-myönteisyyteen ja Suomen uuden ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakentamiseen Naton jäsenmaana. Mäkysen väitteet ovat perusteettomia ja hänen pitäisi keskittyä rakentavaan politiikan tekemiseen, ei levittämään perättömiä satuja hallituksesta.
Mäkysen puheenvuoron perusteella jään odottamaan, milloin Suomen sosiaalidemokraatit omaksuvat Ruotsin sosiaalidemokraattien talousvastuullisen ja työmarkkinoita uudistavan otteen. Viimeaikaisen politiikan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että hyvät esimerkit eivät kelpaa Suomen demareille.
Jesse Luhtala
puheenjohtaja
Pohjanmaan Kokoomus