Haemme aluekoordinaattoria aluevaltuustoryhmille

Haemme aluekoordinaattoria aluevaltuustoryhmille

Pohjanmaan Kokoomus ry. on poliittinen piirijärjestö, joka toimii Vaasan vaalipiirin alueella. Vaalipiiriin kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueet. Hyvinvointialueiden toiminnan tukemiseksi ja asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi haemme joukkoomme innostuneen ja osaavan aluekoordinaattorin. Aluekoordinaattorin työhön kuuluu ensisijaisesti Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan aluevaltuustoryhmien sihteerin tehtävät sekä luottamushenkilöiden koulutusten, tapahtumien ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen sekä hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis-…

Harhaisia väitteitä hallituksen vastuunkannon linjasta
|

Harhaisia väitteitä hallituksen vastuunkannon linjasta

Matias Mäkysen esittämät väitteet (IP 26.6.) Petteri Orpon johtamasta hallituksesta ovat irvokkaita, joita on syytä oikoa. Mäkysen esittämät näkökulmat osoittavat paitsi vääristyneen kuvan Orpon johtamasta hallituksesta, myös kyvyttömyyttä ymmärtää sen talouspolitiikan perusteita ja strategisia linjauksia. Orpon johtaman hallituksen tavoite on nostaa Suomi takaisin jaloilleen, ei heittää sitä velkakuiluun. Suomi ei ole eristäytynyt EU:n nurkkaan, vaan…

Henri Weck Pohjanmaan Kokoomuksen aluevaalien projektisuunnittelijaksi

Henri Weck Pohjanmaan Kokoomuksen aluevaalien projektisuunnittelijaksi

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi piirihallituksen kokouksessa 21.9. aluevaalien projektisuunnittelijaksi Henri Weckin. Weck aloittaa tehtävässä 1.10.2021. Tehtävä on määräaikainen aluevaaleihin liittyen. Hänen vastuualueenaan on avustaa piirijärjestöä aluevaaleissa sekä aluevaaleja tukevissa järjestötoiminnan tehtävissä. Weck aloitti syksyllä kauppatieteiden opinnot Vaasassa ja siirtyy Pohjanmaan Kokoomukselle Uudenmaan Kokoomukselta, jossa on työskennellyt järjestösihteerin tehtävässä vuoden 2019 alusta lähtien. Luottamustehtävistä taustaa häneltä…

Ilmastopolitiikan tavoitteita on konkretisoitava toimenpiteitä varten

Ilmastopolitiikan tavoitteita on konkretisoitava toimenpiteitä varten

Marinin hallitus kokoontui helmikuun alussa valmistelemaan ilmastopolitiikan linjauksia. Hallituksen tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä on sekä realistinen että perusteltu, mutta sen saavuttaminen edellyttää päätöksiä merkittävistä lisätoimista. Monet asiantuntijat pitävätkin hallituksen ilmastopolitiikkaa riittämättömänä. Seuraava askel on tehdä konkreettisia toimenpiteitä tavoitteiden edistämiseksi, koska pelkät selvitykset, työryhmät ja tiekartat eivät riitä. Ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa on kaksi asiaa yli muiden:…

Janne Sankelo asettuu ehdolle europarlamenttivaaleihin
|

Janne Sankelo asettuu ehdolle europarlamenttivaaleihin

Kokoomuksen Janne Sankelo asettuu ehdolle kesäkuun europarlamenttivaaleihin. Puoluehallitus on nimennyt Sankelon ehdokkaaksi kokouksessaan maanantaina 4. maaliskuuta. Sankelon mielestä Kokoomuksen EPP-ryhmän toimintaan tarvitaan ryhtiliikettä. -On tärkeää, että Kokoomuksen kaikki europarlamentaarikot toimivat linjassa Suomen Kokoomuksen tavoitteiden kanssa. Se lisää vaikuttavuutta. Tähän työhön olen sitoutunut täysimääräisesti Euroopan parlamentissa. Sankelo haluaa, että EU:n päätöksenteossa huolehditaan rahankäytön tehokkuudesta ja tunnistetaan…

Kenelle sote tehdään?

Kenelle sote tehdään?

Eivät mene jakeluun viimeisimmän sote-esityksen tarjoamat parannukset. Tarjolla on poliittinen sote. Tarjolla on kontrollia lisäävä ja etäännyttävä hallintohimmeli, jonka suuruusluokka on sellainen, että hirvittää. Tarjolla on hallintoa ja ohjaamista, lisää ahdinkoa kunnille ja edelleen niiden kasvun ja kehittymisen hidastamista. Tärkein asia tuntuu olevan maakuntahallinnon luominen ja lisää vaaleja. Tärkeämpää olisi puhua ihmisten arjesta, nyt jo…

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Pekka Kauppi

Kokoomuksen valtuustoryhmä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajakseen kokkolalaisen Pekka Kaupin. Ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Helinä Marjamaa ja 2. varapuheenjohtajaksi Sakari Telimaa. Molemmat niin ikään Kokkolasta. Valtuustoryhmän sihteerinä toimii Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti, että valtuustoryhmään kuuluu 6 valtuutettua sekä puhe- ja läsnäolo-oikeudella kaikki 11 varavaltuutettua. ”Koimme, että valtuustoryhmän toimintakykyä ja demokratiaa…

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajako

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on hyväksynyt Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöpaikkajaon seuraavasti: Valtuuston 3. varapuheenjohtaja Sakari Telimaa, Kokkola Hallituksen jäsen Anna Nurmi-Lehto, Kokkola (varajäsen Jukka Ylikarjula, Kokkola) Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Helinä Marjamaa, Kokkola (varajäsen Miia Laakso, Toholampi) Turvallisuus- ja pelastuslautakunnan puheenjohtaja Erkki Kerola, Kokkola (varajäsen Jari Orjala, Kannus) Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnan jäsen Pekka Kauppi, Kokkola (varajäsen Mikko Tamminen,…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen ehdokkaiden keski-ikä on52,5 v ja ehdokkaista 8 on alle 30- vuotiaita. Myös sukupuolijakauma on tasainen. Ehdokkaita 53% on miehiä ja 47% naisia. Ahokas Noora Sairaanhoitaja Seinäjoki Ahopelto Antti Sähköasentaja, muusikko Evijärvi Aila Mikko Maanviljelijä Seinäjoki Ala-Huikku Riina Ylioppilas, sisällöntuottaja Ilmajoki Ala-Käkelä Liisa…

Kokoomus ja RKP vaaliliittoon Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella

Kokoomus ja RKP ovat solmineet vaaliliiton Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaaleissa tammikuussa 2022. Puolueet julkaisivat ensimmäiset ehdokkaat keskiviikkona 17. marraskuuta. Vaaliliiton tavoite on täysi lista, mikä tarkoittaisi 73 ehdokasta. RKP on nimennyt kaikki ehdokkaansa ja Kokoomus on nimennyt 23 ehdokasta. Tammikuun aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueille valtuustot, jotka tulevat vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista sekä pelastustoimesta omilla alueillaan maaliskuusta 2022…

Sisällön loppu

Sisällön loppu