Kokonaisveroastetta ei saa nostaa

Pohjanmaan Kokoomus asettaa tiukaksi ehdoksi hallitusneuvotteluihin, että kokonaisveroastetta ei saa nostaa. Veronkorotukset ovat myrkkyä hyvälle talous- ja työllisyyskehitykselle, joka viime hallituskaudella saatiin aikaiseksi. Tiedetään myös, että talouskasvu on hidastumassa. Kasvua ei saa entisestään hyydyttää veronkorotuksilla. Pohjanmaan Kokoomuksen mielestä hallitusneuvotteluissa tulee olla tiukkana, jotta emme luo esteitä yritysten kilpailukyvylle muihin kilpailumaihin verrattuna. Julkinen talous on saatu…

Kokoomukseen 8 valtuutettua Kruunupyyssä

Kokoomukseen 8 valtuutettua Kruunupyyssä

PRO-Kruunupyyn valtuutetut ovat siirtyneet Kokoomukseen ja perustaneet Kokoomuksen valtuustoryhmän Kruunupyyssä. Valtuustoryhmään kuuluu 8 valtuutettua ja 8 varavaltuutettua. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Henrik Huhta. Valtuutetut ovat perustaneet aikaisemmin jo kaksikielisen Kokoomuksen paikallisyhdistyksen, joka on hyväksytty Pohjanmaan Kokoomuksen ja Kansallisen Kokoomuksen jäseneksi. Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila iloitsee siitä, että valtuutetut luottavat Kokoomukseen ja erityisesti siitä, että yhteistyö…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen ehdokkaiden keski-ikä on52,5 v ja ehdokkaista 8 on alle 30- vuotiaita. Myös sukupuolijakauma on tasainen. Ehdokkaita 53% on miehiä ja 47% naisia. Ahokas Noora Sairaanhoitaja Seinäjoki Ahopelto Antti Sähköasentaja, muusikko Evijärvi Aila Mikko Maanviljelijä Seinäjoki Ala-Huikku Riina Ylioppilas, sisällöntuottaja Ilmajoki Ala-Käkelä Liisa…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Keski-Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Keski-Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella yhdessä RKP:n kanssa. Kokoomuksen ehdokkaita on 60 ja RKP:n ehdokkaita 13. Ahtinen Susanna Myyntipäällikkö Kokkola Andersson Reijo Yrittäjä, eläkeläinen Kokkola Annanolli Irmeli FM, tietoverkkomaisteri Kannus Bazia Michal Ekonomi, kiinteistönvälittäjä Kokkola Björkskog Max Myyntimies, eläkeläinen Kokkola Friis Patrik Tuotepäällikkö Kokkola Haimakainen Pentti Ylikonstaapeli, eläkeläinen…

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Pohjanmaalla

Kokoomuksen aluevaaliehdokkaat Pohjanmaalla

Pohjanmaan Kokoomus on jättänyt 14.12. täyden 73 ehdokkaan aluevaalien ehdokaslistan Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen ehdokkaista 17 on alle 30- vuotiaita.   Ahokas Henri Opiskelija Vaasa Ahopelto Johanna Kauppatieteiden ja filosofian tohtori, toimitusjohtaja Vaasa Akili Jeremie Opiskelija Vaasa Alatalo Harri Kehityspäällikkö Kristiinankaupunki Aro Erkki Yhteyspäällikkö, eläkkeellä Laihia Dahlbo Juha Lehtori,  HTM Vaasa Dannbom Ursula Teologie kandidat Maalahti…

Kokoomuksen kannatus nousussa

Ylen maaliskuun kannatuskyselyn mukaan Kokoomus on noussut 19,1 prosentin kannatuksellaan maan suurimmaksi puolueeksi. SDP:n kannatus on laskenut peräti kaksi prosenttiyksikköä ja Keskusta puoli prosenttiyksikköä. Kokoomuksen pohjalaiset ehdokkaat jatkavat kampanjointia positiivisella mielellä vaalipäivään asti. Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat löydät kätevästi täältä! Voit tutustua ehdokkaisiin kunnittain.  

Kokoomuksen maausko on vahvaa

Julkaistu Ilkassa 2.8.2017 Olin hämmästynyt, kun luin kansanedustaja Antti Kurvisen (20.7.) yleisöosastokirjoituksen, jossa hän maalaili uhkakuvia Etelä-Pohjanmaan tulevaisuudesta, jos keskustapuolue ei ole maan hallituksessa. Olen tehnyt elämäntyöni maatalouden puolesta ja kokoomuslaisena. Ihmettelen Kurvisen kirjoitusta, että kokoomuslaiset eivät välittäisi maaseudun elinvoimaisuuden kehittämisestä. Kurvinen antoi myös ymmärtää, että ilman keskustapuoluetta turkistarhaus kiellettäisiin. Kokoomuksessa kyllä ymmärretään, mistä ruoka…

Kokoomuksen pitkäjänteinen työ sinetöi historiallisen rahoituksen laivainvestointiin Pohjanmaalle

Kokoomuksen johtama valtiovarainministeriö osoitti rohkeutta ylittämällä kehyksen lisäämällä Vaasalle osoitettavan kymmenen miljoonaa euroa seudun tulevaisuuden kannalta elintärkeään laivahankkeeseen. Historiallinen laivapäätös on työvoitto, jossa erityisesti Kokoomuksella on ollut keskeinen rooli niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Vaasa on onnistunut upeasti kohottamaan profiiliaan satama- ja laivaliikenteen osalta. Tämä on vaatinut suuria ponnisteluja ja onnistuneita, rohkeitakin investointeja kaupungilta…

Kokoomuksen puoluejohto vierailee Seinäjoella

Kokoomuksen johto tulee kylään Etelä-Pohjanmaalle! La 5.5.2018 klo 10.30 – 12.00 Torikeskus, Seinäjoki Petteri Orpo tulee tapaamaan kansalaisia ja pitämään puheen. Paikalla myös puhemies Paula Risikko, ministerit Antti Häkkänen ja Sanni Grahn-Laasonen, puolueen varapuheenjohtaja Janne Sankelo sekä puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie. Petteri puhuu klo 11.00 Lämpimästi tervetuloa! 

Kokoomuksen puoluesihteeri Kokko: Lykkääkö hallitus kipeät päätökset kuntavaalien yli?

Kokoomuksen puoluesihteeri Kokko: Lykkääkö hallitus kipeät päätökset kuntavaalien yli?

Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko pohtii Pohjanmaan Kokoomuksen Oikeaa Puhetta -ohjelmassa hallituksen päätöksentekokykyä. Kokko ei usko, että hallitus pystyy tekemään riittäviä päätöksiä suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi myös tulevina vuosina −On mielenkiintoista, että pystyykö hallitus lykkäämään kansan silmissä kipeitä päätöksiä kuntavaalien yli vai ei. En usko, että yksikään hallituksessa oleva puolue tekee jonkun kannalta taloudellisesti ikäviä päätöksiä ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu