Ammatillisen koulutuksen uudistus Pohjanmaan kasvun voimavaraksi

Ammatillinen koulutus on koko Suomessa monen muutoksen edessä. Budjettileikkaukset 2017 alkaen, järjestämislupien uudelleenarviointi ja lainsäädäntömuutokset 2018 tuovat uusia haasteita Pohjanmaan lakeuksillekin. Ammatillisen koulutuksen reformi on jäänyt huolestuttavasti sote- ja aluehallintokeskustelun varjoon, vaikka alueemme elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta kyse on valtavasta uudistuksesta. Nuorisoaste ja aikuiskoulutus yhdistyvät, opiskelupolkuja henkilökohtaistetaan ja oppiminen siirtyy yhä suuremmassa määrin työpaikoille. Henkilökohtaisen…

Anne Niemi aluevaaliehdokkaaksi Kokoomuksen listalta 

Yrittäjä Anne Niemi lähtee ehdokkaaksi Etelä-Pohjanmaan aluevaaleihin. Hän on Kokoomuksen listalla sitoutumattomana ehdokkaana. Niemi on kolmannen polven yrittäjä, jolla on vahva kokemus yritystoiminnasta ensin elintarviketeollisuudessa ja sittemmin pääomasijoituksesta metalliteollisuudessa. Lisäksi pari vuotta sitten hän perusti tyttärensä kanssa naisten muotiliikkeen Seinäjoelle. Niemi on myös pitkän linjan yhteiskuntavaikuttaja. Hän on toiminut mm. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa sekä Seinäjoen…

Autoilun verotus kaipaa kokonaisremonttia

Autoilun verotus kaipaa kokonaisremonttia Pohjanmaan Kokoomus vaatii toimenpiteitä autoilun kustannuksien järkeistämiseksi. Suomen autokanta on vanhentunut yhtäjaksoisesti jo lähes kymmenen vuoden ajan, ollen yksi Euroopan vanhimmista. Naapurimaa Ruotsissa autokanta on taas yksi Euroopan nuorimmista. Samalla kun autokanta on vanhentunut, ovat autoilun kustannukset kasvaneet. Pohjanmaan kokoomus esittää, että jo seuraavissa hallitusneuvotteluissa sovitaan autoveron luopumisesta kokonaan seuraavan hallituskauden aikana. Autoveron…

Ehdokasasettelun kattavuus takaa demokratian maakuntavaaleissa

Tulevan syksyn maakuntavaalien ehdokasasettelussa tulee varmistaa demokratian ja edustuksellisuuden toteutuminen. Ehdokasasettelun kattavuuteen tulee kiinnittää huomiota niin pienissä kuin isoissa kunnissa siitä näkökulmasta, että jokaiselle äänestäjälle löytyisi sopiva ehdokas. Maakuntavaalien merkitys tavalliselle asukkaalle saattaa jäädä etäiseksi, ellei vaaliteemoissa tuoda konkreettiselle tasolle maakunnan tehtävät ja tavoitteet. Jokainen ehdokkaita asettava poliittinen ryhmä on osaltaan vastuussa siitä, että äänestysaktiivisuus…

Elina Lepomäki Suupohjassa ja Kuusiokunnissa

Elina Lepomäki Suupohjassa ja Kuusiokunnissa

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki tavattavissa verkkotilaisuudessa ke 20.1. klo 18.00 Suupohjassa ja klo 18.30 Kuusiokunnissa.   Suupohjan tilaisuuden tiedot Tervetuloa keskustelemaan päivän politiikasta, tulevista kuntavaaleista ja ilmoittautumaan kuntavaaliehdokkaaksi. Tilaisuuden avaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala. Elina Lepomäki pitää poliittisen tilannekatsauksen sekä antaa askelmerkit tuleviin kuntavaaleihin. Puheenjohtajan johdolla keskustelua kuntavaaleista ja kuntavaalien ehdokashankinnasta. Tervetuloa! Liity kokoukseen napsauttamalla tätä   Kuusiokuntien…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon Lasse Rajala Kokoomuksen valtuustoryhmä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajakseen lapualaisen Lasse Rajalan. Ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin isokyröläinen Jaakko Pukkinen ja 2. varapuheenjohtajaksi seinäjokelainen Elina Kärnä. Valtuustoryhmän sihteerinä toimii Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti, että valtuustoryhmään kuuluu varsinaisten valtuutettujen lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeudella 5 ensimmäistä varavaltuutettua. ”Heti…

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajako

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on hyväksynyt Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamuspaikkajaon.   Keskeisiin puheenjohtajuuksiin valittiin seuraavat henkilöt: Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko, Seinäjoki Hallituksen varapuheenjohtaja Sami Keskinen, Kurikka Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen sekä yhdyspintojen lautakunnan puheenjohtaja Lasse Rajala, Lapua Turvallisuuslautakunnan puheenjohtaja Raimo Vistbacka, Alajärvi Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Riitta Koivula, Kauhajoki   Ohessa luottamuspaikkajako kokonaisuutena:   Valtuusto Paula Risikko Seinäjoki Hallitus Varajäsen…

Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuutetut: Yhteinen MAL-sopimus Seinäjoelle ja Vaasalle

Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuutetut: Yhteinen MAL-sopimus Seinäjoelle ja Vaasalle

Kokoomuksen Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuustoryhmä on jättänyt aloitteen selvityksestä Seinäjoen ja Vaasan seutujen liittämiseksi niin kutsuttujen MAL-sopimusten piiriin.  MAL-sopimukset ovat tärkeitä esimerkiksi asuntotuotannon, kaavoitusmäärien ja joukkoliikenteen parantamiseksi. MAL-sopimusten vaikutukset näkyvät siis konkreettisesti arjessa. Aloitteessa ryhmä velvoittaa maakuntaliittoa selvittämään yhteisen MAL-seutusopimuksen mahdollisuutta yhdessä Pohjanmaan maakuntaliiton kanssa. Aloitteen jätti ryhmän puolesta maakuntavaltuutettu Jarkko Panu. – Tällä hetkellä alue jää kokonaan…

Haemme aluekoordinaattoria

Haemme aluekoordinaattoria

Nykyisen aluekoordinaattorin siirtyessä uusiin tehtäviin haemme joukkoomme innostunutta ja osaavaa aluekoordinaattoria hyvinvointialueiden valtuustoryhmien toiminnan tukemiseksi ja asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi. Aluekoordinaattorin työhön kuuluu ensisijaisesti Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan aluevaltuustoryhmien sihteerin tehtävät sekä luottamushenkilöiden koulutusten, tapahtumien ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen sekä hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen. Työtehtäviin kuuluvat myös Kokoomuksen hyvinvointialueen verkostotoiminnan koordinointi sekä muut…

Haemme aluekoordinaattoria aluevaltuustoryhmille

Haemme aluekoordinaattoria aluevaltuustoryhmille

Pohjanmaan Kokoomus ry. on poliittinen piirijärjestö, joka toimii Vaasan vaalipiirin alueella. Vaalipiiriin kuuluvat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueet. Hyvinvointialueiden toiminnan tukemiseksi ja asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi haemme joukkoomme innostuneen ja osaavan aluekoordinaattorin. Aluekoordinaattorin työhön kuuluu ensisijaisesti Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan aluevaltuustoryhmien sihteerin tehtävät sekä luottamushenkilöiden koulutusten, tapahtumien ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen sekä hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis-…

Sisällön loppu

Sisällön loppu